Eiköhän meille jokaiselle ole tullut selväksi, että USAn lupauksiin NATOn artikla 5 toteuttamiseen kaikissa olosuhteissa ei voi enää luottaa? Päivä päivältä vahvistuvat tiedot siitä, että Trumpin hallinto on muuttanut asennettaan 180 astetta, entistä pahinta perivihollistaan kohtaan.
Venäjä on nyt yhteistyökumppani ja entisiä hakataan kartulla kovasti. Aluevaatimukset, puolustuksen resurssointivaatimusten yli kaksinkertaistaminen kerta laakista, ystävien rankaiseminen asettamalla korkeita tullitariffeja, uuden avaukset esitetään uhkavaatimuksina niistä aiemmin edes keskustelematta jne. jne., eivät maailmanrauhaa - Euroopan rauhasta puhumattakaan - taatusti paranna. Nämä ennen kokemattomat toimet pakottavat EUn ja Euroopan muidenkin valtioiden miettimään mihin toimiin ryhtyä USAn suhteen.
Yksi keskeinen tekijä, jossa USAlla on ollut ylivertainen rooli – erityisesti NATOn vuoksi – on maanosan sotilaallinen turvallisuus. Kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on Eurooppa jättänyt puolustamisensa pitkälti USAn hoidettavaksi. Tämä on vuosien myötä useimmissa tapauksissa johtanut sekä kansallisten puolustusvoimien, puolustusteollisuuden ja puolustusvarustelun alasajoon. Samalla USAsta on tullut – ainakin alun perin sen nimenomaisesta halusta - Euroopan armeijoiden keskeinen turvallisuuden toimittaja.
Tämä järjestely on pitkään sopinut kummallekin osapuolelle; Euroopan valtioilla on ollut mahdollisuus panostaa kansalaisten elämänlaadun parantamiseen, jenkeillä mahdollisuus työllistää aseteollisuuttaan. Kaikki tämä on nyt muuttunut hetkessä, alkaen 20.tammikuuta 2025 klo 12.00 EST. Ja se kriisiytyi viimeistään viime perjantaina, 28.2. Trump/Vancen vs. Zelenskyn huutomaaotteluun.
Euroopan oman, yhteisen puolustuksen järjestäminen on useimmiten kai kaatunut USAn vastustukseen. Niin kaatui myös ensimmäinen yritys toisen maailmansodan jälkeen, kun vuonna 1948 perustettu, pelkästään Euroopan valtioista koostuva WEU katsottiin turhaksi päällekkäisyydeksi. 4.4.1949 perustetulle NATOlle, ja lakkautettiin 2011. USA ja Kanada tulivat virallisesti osaksi Euroopan puolustusta vasta NATOon.
Hyvä yhteisesitys idean, siis Euroopan oman yhteisen puolustuksen historiasta löysin otsikon Could an “Army of Europe” Actually Happen? takaa.
Nyt, huutomaaottelun seurauksena syntyi Tsekin presidentin ideasta ilmeisesti Britanniassa saman mielisten maiden koalitio, Coalition of the willing Käsitykseni mukaan Macron on sen päätöksistä jo livennyt, ainakin siltä osin, ettei ole lähdössä Starmerin ja Zelenskyn kanssa Trumpille ”rauhansuunnitelmaa” esittelemään.
Vaan entäpä jos tästä tilapäiseksi tarkoitetusta ideasta kehitettäisi pysyvä malli tukemaan NATOa ja Euroopan tulevaisuutta? Euroopan yhteinen puolustus coalition of the willing. Viimeistään nyt kun NATOon ei kukaan ajatteleva enää voi 100 %sesti luottaa, on syytä harkita uudenlaisia vaihtoehtoja. YouTubessa törmäsin yhteen yksinkertaiseen ja selkeään vaihtoehtoon: A European Army - How Would It Actually Work?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti