maanantai 2. joulukuuta 2024

Si vis pacem, para bellum

Meillä kovasti taas väännetään leukapieliä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Olen sitä mieltä, että sopimukseen liittyminen oli jo aikoinaan selkeä virhe. Tätä eivät kumoa väitteet siitä, että kun Afrikan lapset invalidisoituvat vielä kauan sotien jälkeen ja kun muutkin... Tasavallan Presidentin perustelujen mukaisesti olen valmis odottamaan puolustusvoimien virallisen selvityksen valmistumista. Ja luotan selvitystyön jo alkanee ja rivakasti valmistuvan. Irtisanoutumisella on kiire, irtisanomisaika on 6 kuukautta eikä irtisanoutuminen astu voimaan sotatilan aikana.

Meillä itsenäisyyden keskeisin uhkakuva on nyt ja on aina ollut Venäjä, joka ei edes ole Ottawan-sopimukseen liittynyt. Ja vaikka olisikin, olisi sen allekirjoituksen merkitys ja sopimuksen pitävyys - historian näyttöjen perusteella - vähintäänkin asetettava kyseenalaiseksi.

Kun selvitys valmistuu ja siinä todetaan henkilömiinojen merkitys sotatilaan joutumista ennalta ehkäiseväksi lisäarvoksi nykyisessä maailmantilanteessa lähden siitä, että aseen/aseiden valmistus ja hajavarastointi riitävän lähelle tarvittavia käyttöalueita aloitetaan viipymättä.

Vanhentuneet suunnitelmat ja rakennelmat sekä kaiken jatkuva muuttuminen saattavat iskostua suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden mieliin niin voimakkaasti, että niiden perusteet positiiviset mahdollisuudet jäävät unohduksiin. Kun puolustuksessa tarkastellaan historian opetuksia tulee mieleen ainakin pari asiaa. 

Salpa-linja

Suomen historian suurin rakennusurakka on edelleen olemassa ainakin kiinteiden rakenteittensa osalta osittain. Ja varmasti suuri osa linjasta on nykyaikana käyttökelvotonta. Mutta yhtä varmasti sen sijoittuminen ja terveet osat antavat hyvän pohjan puolustautumisen valmistelulle. Inventoinnin, analysoinnin ja toimenpiteiden aika on nyt eikä vasta kun akuutti tarve ilmenee.

Opit Ukrainan sodasta sekä vuosilta 2014 – 2022 että varsinkin Ukrainan kesähyökkäyksen huono menestys vuonna 2023 osoittavat vahvasti linnoitettujen rintamien merkityksen puolustuksen kannalta edelleen.

Suomenlahden sulkeminen

Taas kerran historiasta on syytä ottaa oppia. Jos Venäjä tietää, että ainakin Suomi ja Viro, ja miksei koko NATOkin on valmistautunut ja harjoitteluin todentanut mahdollisuuden sulkea Venäjältä mahdollisen hyökkäyksen seurauksena Suomenlahden käyttö se on vähemmän halukas aloittamaan selkkauksia. Aseet vanhenevat mutta paikat eivät.

Samassa yhteydessä on otettava huomioon mahdolliset maihinnousut Suomen rannikolla esimerkiksi Saaristomerellä tai Pohjanlahdella, jos Venäjällä jää siihen mahdollisuus Suomenlahden sulkemisesta huolimatta. Inventoinnin, analysoinnin ja toimenpiteiden aika on nyt eikä vasta jos akuutti tarve ilmenee.

Vanhentunut, kunnostettu linja tai varustus on taatusti parempi puolustusasema kuin ei linjaa ollenkaan. Ja päätellen maailman muutoksien määrästä on syytä varautua sotaan.

Ei kommentteja: