YLEn uutisissa tänään oli monelta tasolta ansiokas Janne Riiheläisen kolumni otsikolla Pienen on oltava fiksu ja siksi Suomi tarvitsee uusia ulkopolitiikan osaajia. Ensinnäkin hän käsitteli aihetta mielestäni varsin asiantuntevasti, perusteellisesti ja monipuolisesti. Vielä tätäkin tärkeämpää on kolumnin aikaansaama keskustelu, joka varsin hyvin kuvaa meillä aiheesta vallitsevia erilaisia käsityksiä. Se taas suorastaan vahvistaa asian käsittelyn tärkeyttä. Meillä kun ei edes kansalaissodasta vielä kaikilta osin ole aikaansaatu yhteistä näkemystä. Ei siis ihme, että ei myöhäisemmästäkään historiastamme.
Näinä kasvavan kansainvälisen kriisiytymisen sekä poliittisen ja ideologisen polarisoitumisen aikana olisi korkea aika nostaa "kansalaisten ja kansakunnan" pää pensaasta. Kaiken viisauden alku kun todella on tosiasiain tunnustaminen. Niihin kuuluu myös tarve edistää kansalaiskeskustelua ulkopolitiikan vaihtoehtoisista suunnista. Sitä taas emme saa sen paremmin vaikenemalla vaikeista asioista kuin jättämällä ne yksin "asiantuntijoiden" kabinettikeskustelujen varaan. Siinä sekä tietoisuus tosiasiain reunaehdoista että toiminnan vaatimuksista ja vaihtoehdoista kehittyvät.
Asiaan epäsuorasti liittyen kompastuin myös QUORAssa Hannu Monosen esittämään vastaukseen kysymykseen "What made the Finns at defending their country in the 1940s?" Hyvään ja perusteelliseen analyysiin pohjaavaan vastaukseen ja Tom Essenin esittämään kommenttiin oli helppo yhtyä. Toisaalta, väheksymättä lainkaan - päinvastoin - aikalaisten veteraaniemme ja päättäjiemme panosta kannattaa myös selkeästi tuoda esille, että selviämistämme aika pitkälti myös edesauttoi hyvä tuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti