lauantai 3. helmikuuta 2018

Markkinatalouden irvikuva

Eilen SAK järjesti sekä pääosin päivän kestävän poliittisen lakon että mielenosoituksen Helsingin Suurtorilla vuoden alusta lakina voimaan tullutta ns. työttömyyden aktiivimallia vastaan. Omasta henkilöhistorista ja omista pitkäaikaisista ruohonjuuritason kokemuksista johtuen en kuulu niihin, jotka moiset toimet vahvasti tuomitsisi. Mielestäni ne kuuluvat kategoriaan "sitä saa mitä tilaa". Ja jatkuvalla poliittisella suhmuroinnilla, osaoptimoiduilla pienpoiirteisillä kompromisseillä on  kolmikantaisesti luotu tilanne, josta olisi korkea aika päästä irti. Niin työmarkkinoilla kuin markkinoilla yleensäkin.

Jos mielenosoituksesta jotain positiivista haluaa nähdä, on se ainakin toimiminen patoutuvan poliittisten puolueiden vastaisen kritiikin ylipaineventtiilinä.

Tänään Hesari sitten valottaa suomalaisten työmarkkinoiden "markkinatalouden" varjopuolta:

"Lappiin ei tahdo löytyä työntekijöitä Suomesta – Lauri Väisänen haki kymmentä paikkaa, mutta yksikään firma ei suostunut vajaan 2 000 euron palkkatoiveeseen
Lapissa työntekijöiden ja työnantajien toiveet eivät kohtaa. Lappilaiset yritykset valittavat työvoimapulaa, mutta tarjottu minimipalkka ei houkuttele kausityöntekijöitä etelästä."

Itse artikkeli, ja erityisesti sen keskusteluosuus, antavat valitettavan oikean kuvan Suomen työvoimapolitiika kipukohdista sekä niiden syistä. Vähintään tuolta 1990 - luvun lamasta lähtien erityisesti lainsäätäjä -  siis poliittiset puolueemme - eivät ole huolehtineet siitä, että markkinataloutemme toimisi siten kuin markkinatalouden pitäisi, lähtökohtaisesti avoimilla ja vapailla markkinoilla ilmenevän kysynnän ja tarjonnan pohjalta.

Lappiin ja sen matkailuun on vuosien ja vuosikymmenien ajan kaadettu erilaisia tukia mirjardeja ja kymmeniä miljardeja. Ilmeisesti nykyiset yrittäjät ja työnantajat ovat sitä mieltä, että työvoimakin pitäisi  julkisina tukina ilmaiseksi saada.

PS.

Olkoon tämä nyt ensimmäinen yritys taas aloittaa blogistelu vajaan vuoden hiljaisuuden jälkeen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos (uusi) pesä nyt Hakin blogille :-) Tervetuloa taas lijoille.

Olen kirjoituksesi kanssa samaa mieltä, en ollut mielenosoituksesta oikeastaan ollenkaan pahoillani ja Vatulan hallitus sai sitä mitä oli tilannut. Kerjää muutenkin verta kuonostaan ja .... tullee sitä myös saamaan. Heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kyykyttäminen saa jo loppua.

Mitä Lapin matkailualan työvoimapulaan tulee, asia on juuri niin, että toivotaan työvoimaa mutta ei olla halukkaita siitä maksamaan. Harhaisesti annetaan näin kuvaa huutavasta työvoimapulasta ja sillä tehdään tilaa kaikenkarvaiselle maahanmuutolle. Ei voi olla oikein, että työnantaja kerää työntekijän tuotoksesta itselleen voiton ja palkanmaksua sitten erilaisten tukien muodossa siirretään veronmaksajien maksettavaksi.

Ilmiselvästi tässä ollaan nyt hallitusta kaatamassa, eikä sitä tule ollenkaan ikävä. Sensijaan mitä sitten ehkä uusien ennenaikaisten vaalien jälkeen? Palataan kenties vanhaan sinipunaan, ruotsalaisilla vahvistettuna, enkä jaksa uskoa mihinkään mullistavaan asioiden paranemiseen tämän jälkeen. Mutta toivoa sopii, että joku uusi poliittinen asemointi löytyisi tämän jälkeen. Toivoisin uudenlaista poliittista asemointia, oikeisto-vasemmisto -vastakkainasettelun sijaan eliitti-populisti -vastakkainasettelua. Mutta tämä edellyttäisi myös uudenlaista ajattelua populistipuolella; oikeisto- ja vasemmistopopulistien yhteistyötä. Minulla on visio, että joskus tulevaisuudessa tämänkaltainen palkkatavisten yhteistyö on mahdollista, mutta vielä ei aika siihen ole kypsä.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

Itse asiassa kiva taas kohdata. Kun pakkaset vasta alkoivat, ja vaattimattomina nekin ei kesästä - toivottavati - kannata vielä puhua.

Olisi tietysti toivottavaa, että tämä hallitus mahdollisimman nopeasti kuopattaisi, mutta valitettavasti niin tuskin enää käy. Ja yhtä valitettavasti, vaikka kuolisi, tuskinpa mikään muuttuisi. Se edellyttäisi vallankuomousta äänestäjien tavassa ajatella politiikan merkityksestä ja uskoa siihen, että äänestämisellä todella voi vaikuttaa. Ja niin kauan kun nykyisen kaltaiset puolueet, omine intresseineen ja intresentteinen välvouhkana toimivat, ei uudelle yhteiskunnalliselle toimintatavalle löytyisi mahdollisuuksia ei satraappien toimintatavat muuttisi. Yhteiskuntamme poliittisen vitkan vaikutus sen - ilman dramaattisen vallankumouksen vaikutuksen varausta - sen estää. Make me great again, me, me and me alone. The hell with the rest of you scumbags.

Ennemminkin jatkuisi meilläkin on menossa oleva USAn kalaisen kehityksen pitkäkestoinen rapautuminen. Pienessä, Venäjän kainalossa olevalla sijainnillaan saattamme ennemminkin ja parhaimmillaan vielä kerran päätyä suuriruhtinaan yksityisalueeksi.

Hakki kirjoitti...

Kyllä sitä vanhallakin iällä uusia asioita oppi. Talouselämän siluilta kompastuin Ismo Virran kommentti-artikkeliin Pohjanmaalla kehitettiin vallankumouksellinen aktiivimalli jo 10 vuotta sitten - miten se toimii?

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/2b4a207e-b4b0-3581-90a3-fad8cb16f3fe?ref=newsletter:69bd&utm_source=Talouselama_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Talouselama_Uutiskirje

Tässä mielestän hyvä pohja aktiivimallin korjaavalle lainsäädännölle.