keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Nalle Wahlroos potee Münchausenin oireyhtymää


Nallen kolme pointtia Suomen pelastamiseksi ovat: "Vähemmän valtaa ammattijärjestöille, pienemmät minimipalkat ja perustulo." Varmaan kuulijat Suomen Liikemiesyhdistyksen 120-vuotisjuhlassa hurrasivat liikuttuneena tälle viisaudelle? Vaan tarkastellaanpa vähän tarkemmin.

Vasta sovittuna on tämän hallituksen mestariteos, Kiky-sopimus, jota ensin yhteiskuntasopimuksen nimellä 3 - 5 kertaa ilman tulosta yritettiin. Näin ulkopuolisen silmin sen keskeisimmätkään elementit eivät kylläkään meidän kilpailukyvyn pohteita ratkaise. Kuitenkin hallitus ja muut elinkeinoelämän etujärjestöt päätyivät sen tekemään. Ja kun sopimus syntyy, se syntyy vain jos kumpikin osapuoli on sen hyväksynyt. Hallitus siis myös?

Itse asiassa hallitus sai kuulemma kaiken sen mitä se halusi. Eihän tuo paljoa ollut, mutta saivat mitä kauan vaativat. Siis nuo muut elinkeinoelämän etujärjestöt hyväksyivät kaiken mitä hallitus vaati. Ei tämä ainakaan osoita, että ammattijärjestöillä liikaa valtaa olisi? Voisiko olla niin, että pohde ei suinkaan ole ammattijärjestöjen liian suuri valta, vaan poliittisten etujärjestöjen, siis puolueita edustavien poliitikkojen uskalluksen puute ja kyvyttömyys käyttää omaansa? Valtaa perustuslaki aivan riittävästi kyllä antaa, sekä eduskunnalle että hallitukselle.

Nuo kaksi jälkimmäistä pointtia kannattaa tässä tarkastelussa varmasti liittää yhteen; pienemmät minimipalkat ja perustulo. Lähtökohtana on siis, että minimipalkkoja tulee pienentää ja se tehdään luomalla perustulo. Täytyyhän työntekijöiden pystyä palkallaan itsensä elättämään. Lopputuloksena sitten kilpailukykyinen Suomi?

Toisella tavalla ilmaistuna, jo nyt kovasti kriittisen tarkastelun kohteena olevat yritystuet tulee laajentaa koskemaan yrityksiä? Sillä Nallen tavalla tarkastellen perustulo on ensisijaisesti yritystukea. Perustulo kohdistuu luonnollisesti työntekijöihin, jotta saavutetaan kilpailukykyä, myyntiä, yritysten tulosta ja sitä kautta viime kädessä kasvatetaan omistajien voittoja? 

Lisäksi perustulo rahoitetaan verovaroista. Mikä mahtaa olla tuloperusteisten verotulojen kehitys, kun palkkakustannukset vähenevät? Eikä alvia voi nykyisestä enää kovasti kasvattaa. Ei liioin ylinopeussakkoja. Ja veropohjan muunlainen laajentaminen vaatii jo aikamoista luovuutta ja kansalaisten maksukykyä. Seuraavaksi varmasti kasvatetaan perustuloa lisää? Minimipalkan nostosta on tälle tielle lähdettyä turha unta nähdä. 

Meillä nyt toteutettavalla sisäiselle devalvaatiolle  ja kaiken maailman kilpailukykysopimuksille on hyviä vaihtoehtoja. Perinteinen devalvaatio ja julkisen sektorin kulujen mitoittaminen kilpailukyvyn vaatimusten mukaiseksi niistä kaksi. Perinteinen devalvaatio maksattaa kustannuskilpailukyvyttömyytemme kaikilla kansalaisilla ja toimijoilla edes jossain määrin tasapuolisesti. Julkisen sektorin saneeraus leikkaa sieltä, mistä ongelmamme suurelta osin johtuvat. 

Edellinen vaatii eroa EMUsta (ei EUsta), joka taitaa olla edessä joka tapauksessa. Jälkimmäinen on hoidettavissa lopettamalla 1800-luvun olosuhteisiin pohjautuva kunnallinen itsehallinto ja korvaamalla se maakunnallisella itsehallinnolla, suunta johon tarpeelliseksi havaittu SoTe uudistus joka tapauksessa jo ohjaa. Maakunnat päättäkööt mitä alueellaan oleville kunnille tehdään. 

Oikea ratkaisu ei ainakaan ole nykyinen; poistaa kunnilta olennaisin osa niiden tehtävistä ja vastuista niiden kustannusrasite säilyttäen ja perustaa hallintoon yksi ylimääräinen porras julkisen sektorin kustannuksia kasvattamaan. Oikeudenmukaisten tai edes järkevien leikkausten toteuttaminen tarkoituksenmukaisesti hallinnollisella päätöksellä on utopiaa.

Mutta taitaa olla niin, että Münchausenin oireyhtymää sairastavat Nalle lisäksi puolueet ja muut etujärjestöt. Kauankohan ne jaksavat itseään tukasta kuiville vetäen yrittää?

PS.

Muutamia tarkennuksia - lähinnä esimerkkejä konkretian lisäämiseksi - olen tehnyt 15.9. klo 9.53.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

lähtisin oikaisemaan Suomen talouden vinoutumaa kahdella tavalla: 1) kunnat pois, maakunnat tilalle 2) työaikauudistus. Edellistä aihetta olen jo räpeltänyt aikaisemmassa kommentissani. Jälkimmäinen tarkoittaisi siirtymistä palkkatyössä 6 tunnin työpäivään, mutta toisin kuin Li Andesson on ehdottanut, vastaavasti pienemmällä palkalla. Kilpailukykyhän ei ole kiinni palkoista vaan kilpailukykyisistä tuotteista, joita meillä ei ole riittävästi. N. 20% lyhyemmällä työajalla jaettaisiin työ useamman työhaluisen kesken, mikä progressiivisen tuloverotuksen kautta merkitsisi ehkä 10% nettopalkan alennusta. Ja näin säästettäisiin myös työttömyyskorvauksissa kun aikaisempaa suurempi väestönosa olisi leivän syrjässä kiinni.

Kokonaisuudessaan tämä merkitsisi sisäistä devalvaatiota. Mutta kokonaan toinen kysymys on, mistä ne kilpailukykyiset vientituotteet sitten löydettäisiin? Niitä ei kyllä päästä synnyttämään "kaiken maailman dosentit" -asenteella. Nuo työttömät tutkijakoulutuksen saaneet täytyy saada paremmin vientiteollisuuden tuotekehityksen piiriin. Tekniikka on luonnontieteiden - lähinnä fysiikan ja kemian - soveltamista ja ilman syvällistä näiden alojen osaamista ei uutta innovaatiota synny. Näkisin mahdollisuuksia esim. sairaalafysiikan suunnalla. Muitakin suuntia on, esim. biotalous. Suomalainen insinööriosaaminen diploomi-insinööritasolla lepää huteralla pohjalla kun teknilliset korkeakoulutkin ovat kurssimaisilla opetusohjelmillaan ja asiantuntijakloonaamisella vain eräänlaisia ammattikoulujen jatkeita.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Mielenkiintoinen lähestymistapa, kun vallitseva totuus vaatii lisää työaikaa/päivä kullekin työssä olevalle. Ja vaatii lisäksi tekijöiden eläkeiän nostoa, vaikka todelliset toimet osoittavat "putken" suuntaan heti kun se on mahdollista. Joka tapauksessa vähintäänkin harkinnan arvoinen vaihtoehto, jonka ay-liike suoralta kädeltä luonnollisesti tyrmää.

Pystymättä yksilöimään aloja tai tuotteita, joilla vientipotentiaalin kasvattaminen toisi parhaan tuloksen, antaisi kaikkien kukkien kukkia. Panisin toiveeni yrittelijäisyyden jalostumiseen yrittäjyydeksi, yrittäjien ahneuden/kunnianhimon kasvuun menestyksen tulosten seurauksena. Tie on pitkä, mutta oikoteitä tuskin on. Poliitikkojen lähes tappaman meriteollisuuden kaltaisen onnenkantamoisen uusiutumiseen en usko.

Koska keskuspankkien deflatooriselle toiminnalle ei tunnu loppua löytyvän on täällä kehitettävien tuotteiden oltava, ei vain kilpailukykyisiä tai ylivoimaisia kilpailijoihin verrattuna, vaan oltava sitä jopa toiseen tai kolmanteen potenssiin. Ja koska moiset ideat luonnostaan ovat niche-tuotteita, niitä on oltava monia erilaisia, useilta eri aloilta, jotta niillä edes yhdessä olisi vaikutusta kansantalouteemme ja erityisesti työllisyyteen.

Myös siinä olen samaa mieltä kanssasi, että ne noin 500.000 nyt työttömänä ja merkittävästi alityöllistettyä meidän kahden ja puolen miljoonan työvoimaamme kuuluvaa, olisi saatava säällisiin töihin saamaan säällistä palkkaa lisäämään kulutusta. Tekemätöntä työtä on Suomi täynnä ja suorin tie olisi saada keskuspankit ja heidän arvonsa jakavat poliitikot luopumaan epäonnistuneesta "trickle down" - kuvitelmastaan ja ottavan käyttöön suoraan elvytyksen nykyaikaisen tilanteeseen tuunatun NEW DEALin tyyliin. Vaan... turhaa minä moista edes unena kuvittelen.