Yhteiskuntasopimuksen kieroutunut kangastus

Onko meillä todellakin varaa nyt, tuhlattuamme jo vähintään kahdeksan vuotta poliittiseen fantsutteluun, odotella vielä vuosi - kaksi siihen, että "pojat" saavat rauhassa nauttia palkkaansa vielä muutaman vuoden rauhassa, irrallaan todellisuuden realiteeteista? Ja rakennella yhteiskuntasopimusta, joka on irti reaalimaailmasta jo syntyessään.

Tämän artikkelin vaihtoehtoinen otsikko voisi olla; Minä itse ja sen voittokulku. Tai miltä kuulostaisi Pähkähullut suomalaiset;  Hullumpia kuin Hullu mies Huittisista

Ja kaikesta huolimatta; Suomi ei nouse leikkaamalla. Suomi nousee luomalla uutta ja yhteistä. Se mitä tarvitsemme on uskoa itseemme ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Sitä ei rakentamamme yhteiskunta mahdollista.

Olemme onnistuneet rakentamaan yhteiskunnan. jonka mahdollisuudet selvitä nykymaailmassa itsenäisenä valtiona itsenäisten valtioiden joukossa - tai edes osavaltiona eurooppalaisten valtioiden yhteisössä - heikkenee päivä päivältä. Valtaosa kansalaisista ja ilmeisesti jopa päätöksentkijöistä kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä tilanteen vakavuuden. Käytännön mahdollisuudet muuttaa nykyistä suuntaamme olemme rakenteellisesti estäneet.

Menetetty vientikilpailukyky, velkaantumisen jatkuva kasvu, jälleen kasvava työttömyys jolle ei loppua näy. Kaikki tuo kertoo konkurssista. Ja miksi? Koska järjestelmä ei enää mahdollista kansakunnan kokonaisedun mukaista päätöksentekoa. Eikä kansalaisilla ole seitseman poliittisen katastrofivuoden jälkeen uskoa kansakunnan kykyihin. Nyt todella olemme ajopuu.

Maa on täynnä erilaisia intressenttejä; etujärjestöjä - puolueet, ammattiyhdistykset, työnantajaliitot, toimiala ja koulutusjärjestöt, vanhukset, naiset lapset ja muut vammaiset. Ei mikään näistä ryhmistä ja varsinkaan niitä edustavista järjestöistä voi jatkaa toimintaansa, jos sen nähdään luopuvan jäsenkuntansa etujen ajamisesta.

Puiolueemme ovat sallineet yhteiskunnan päätöksenteon lamaantua nurkkakuntaisten etujärjestöjen omien etujen osaoptioiniksi, Kukan ei kanna vastuuta kokonaisuudesta. Sn arvellaan toteutuvan " demokraattisin päätöksin", Arkadianmäellä. Mutta demokratia on jakautunut etujärjestöjen hoidettavaksi. Ei järjestelmästä ole kriisiajan kokonaisuuksien ratkaisijaksi. Meillä on vasta ollut eduskuntavaalit. Päätöksentekijät on valittu. Nyt vaan tekemään päätöksiä.

Hyvän kuvan kansakunnan tilasta saa lukemalla Kalle Isokallion hyvästejä hyvinvoinnille.  Enkä nyt tarkoita yksin sitä osuutta, jonka Kalle on kirjoittanut. Kokonaisuus kommentteineen kertoo kansalaistemme sielunmaisemasta paljon. Hyvin paljon.

Työttömyyttä pukkaa ovista ja ikkunoista, eikä edes näkyvissä ole, että puheista päästäisi tekemisen tasolle. Kuitenkin; meillä itsellämme on tulevaisuutemme avaimet. Piti taas kerran kommentoida hyvää tarkoittavaa ja ihan asiallista kirjoitusta asian vierestä Talouselämässä otsikolla Meillä ei ole varaa päästää korkeakoulutettuja syrjäytymään. En voinut vain kirjoittaa niin kuin asian oikeasti on; kyllä meillä on. On aina ollut. 

"Jotain tilanteesta kokeneena ja ymmärtävänä sekä aikoinaan asialle jotain myös tehneenä väitän, että ulkopuolisten mahdollisuus aikaansaada työttömien aktivoitumista, työllistymisestä edes puhumattakaan on äärimmäisen pieni. Näin on varsinkin kuin näiden ulkopuolisten kykyihin, tahtoon ja aikaansaannoksiin ei kukaan enää luota. Erityisesti tämä koskee julkisen sektorin virkamiehiä, poliitikkoja ja muita etujärjestöjä.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/04/valtakunnan-virallinen-tyoton.html

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/11/hyvia-kysymyksia_15.html

PS.

Otsikko on muuten hurskastelua ja pahimman luokan itsepetosta. Oikeasti, ketään ei  kiinnosta."

Suomi ei nouse leikkaamalla. Suomi nousee vain tekemällä.