torstai 20. elokuuta 2015

Jäljelle jää vain johtajuus


You can fool all of the people some of the time and some of the people all of the time.... Kummasta mahtaa nyt olla kysymys? 
"Hallitusohjelmaa julkistaessaan hallitus totesi, että mikäli yhteiskuntasopimusta ei toteudu, nyt kaavailtujen leikkausten lisäksi tehdään miljardin euron lisäleikkaukset ja puolen miljardin euron veronkorotukset.
Sipilä korostaa kuitenkin nyt, että lisäsäästöt oli kaavailtu toteutettaviksi vasta vuonna 2017, eikä lisäleikkauksiin heti ryhdytä. Sen sijaan hallitus ryhtyy etsimään uusia keinoja, jotta yhteiskuntasopimuksen tavoitteeseen päästään."
Uskokoon ken haluaa.
Hallitus on tuskin aloittanut järjestäytymisensä ja sen jopa keskeiseksi julistama Yhteiskuntasopimus joudutaan kuoppaamaan. Tai siltä ainakin nyt näyttää. Esko Ahon, Matti Vanhasen ja nyt viimeiksi Juha Sipilän kuningasidea ei taida taaskaan lentää? Milloin mahtaa, jos milloinkaan? Mahtaako kukaan kepussa todella ihan oikeasti miettiä miksi? Siis siitä huolimatta, että koko ajatuskin on päätön. 
Yhtä vähän kuin kansainvälistä kilpailukykyä voidaan palauttaa ja Suomen selviytymistä maailman murroksessa pelastaa sillä, että palkkatasoa alennetaan 5 prosentilla, on mahdollista poliittisten puolueitten ja muiden etujärjestöjen päätöksin laatia sellaista sopimusta, joka ei ole vanhentunut jo aikaa ennen kuin se on edes saatu aikaan. 
Syyt ovat samat kuin silloin kuin Jarmo Korhonen perunakuoppaan piiloutui. Uskottavuus ja luottamus poliittisen järjestelmämme kykyyn tuottaa kansalaisten kannalta oikeudenmukaisia ja yhteisön kannalta tarkoituksenmukaisia ratkaisuja on pitkälti kadonnut. Viimeistään iltalypsyt, lehmänkaupat ja lobatut hallitusohjelmat ovat siitä huolen pitäneet. Osaoptimoinnista ja omien etujen puolustamisesta on tullut poliittisen ja etujärjestökentän "raison d´etre". You can fool all of the people some of the time and some of the people all of the time....
Kun devalvoida ei uskalleta eikä lisävelkaantuminen 7 vuoden "elvytyksen" jälkeen taida edes hallituspuolueita puhutella jää ratkaisukeinoista jäljelle vain halvin - positiivinen, visionäärinen johtajuus. Katso ympärillesi. Mistä ihmeestä sellainen tähän taiotaan?


   
On 

2 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

tällä hetkellä ei oikein demokratia toimi. vaadin vahvoja otteita ja visiota. keskivertokin visionäärinen diktatuuri on parempi kuin läpimädäksi käynyt 'demokratia'

Hakki kirjoitti...

Feyris Nyannyan kiitti kommentista.

Aina kun demokratiat epäonnistuvat - ja varsin pitkälti väitän meidän demokratian epäonnistuneen - ja kansalaiset ovat pettyneet valitsemiinsa johtajiin paikalle huudetaan Vahvaa Johtajaa, Isää Aurinkoista, joka Salomonin tavoin ratkaisee lastentarhan kiistat. Niin ilmeisesti nytkin. Ja kuitenkin, pitkässä juoksussa kansalaisten kannalta keskiverto demokratia on parempi kuin valistuneinkaan diktatuuri. Diktaattorit kun eivät kovinkaan kauan ole valistuneita ja läpimädäksi äidyttyään niistä ei kansa järjestyneesti enää irti pääse.

Onko todella niin, että ihmiskunnan ja yhteisöjen kehittyminen on mahdollista vain Fenix-linnun tavoin? Eikö tehokkaampaa ja inhimillisempää tapaa todellakaan löydy?