tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuka aloittaa seuraavan sodan ja missä?


Saapa nähdä mistä uusista pakotteista EU ja USA ovat päässeet sopuun Vladimir Stalinovytsh Putlerin kuriin saamiseksi? Tänäänhän niistä pitäisi ilmoitettaman. 

Poliitikkojen kielenkäyttö ja kuvaukset Putlerin mielenliikkeistä ovat jatkuvasti koventuneet vaikkapa siitä, kun Tante Angela muutama kuukausi sitten väitti hänen elävän toisessa maailmassa siihen, kun Ison Britannian Washingtonin suurlähettiläs kuvaa nyt hänet valehtelijaksi ja huligaaniksi.

Valitettavasti alkaa käydä yhä ilmeisemmäksi, että hidas hirttäminen ei tälläkään kerralla toiminut. Signaalit, jotka erityisesti EUsta ovat Kremliin lähteneet siitä lähtien, kun hiljaiset vihreät miehet ilmestyivät Krimille helmikuussa tänä vuonna ovat toimineet. Puoli vuotta EUn jäsenten keskinäistä kaupankäyntiä erilaisten reaktioiden toivottavuudesta on antanut Putlerille väärän viestin. Hän katsoo nyt olevansa pakotettu puolustamaan Äiti Venäjän kunniaa

Vaikka historiasta ei kuulemma voikaan mitään oppia kiinnitän huomiota siihen, että viime vuosisadan kaksi keskeisintä tapahtumaa, Ensimmäinen ja Toinen maailmansota alkoivat elokuun kumminkin puolin. 

Kuukauden kuluttua tiedämme enemmän.

10 kommenttia:

fun kirjoitti...

No, kyllähän se "seuraava sota" on jo alkanut. Tosin jonkinverran toisenlaisena kuin aikaisemmat.
Tämä sota käydään pääasiassa taloudessa, mutta kyllä sillanpääasemissa paukkuu. Tässä sodassa ammuskelu alkaa siitä kun juonittelulla ei päästä enää eteenpäin.
Heinäkuu oli taas kerran se kuukausi, jonka historia tulee julistamaan kolmannen maailmansodan alkukuukaudeksi?

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Olet tietysti aivan oikeassa. Seuraava sota, siis sen taloudellinen osa on jo alkanut.

Eikö olekin iroonista, että globaalilla kaupan vapauttamisella ja keskinäisen kaupan lisääntymisellä, uskoimme vielä vähän aikaa sitten voivamme vähentää sotilaallisten konfliktien määrää? Vai olisiko sittenkin niin, että juuri ne ovat ainakin tähän asti taloussodan muuttumisen sotolaalliseksi voimainmittelöksi?

Se ainakin on selvää, että saamme jälleen kerran kiittää omaa ja poliitikkojemme herkkäuskoisuutta ja "positiivistä, kritiikitöntä ajattelua" siitä, että olemme tähän tilanteeseen joutuneet. Ja vielä syvemmälle mahdollisesti ajautumassa.

fun kirjoitti...

Jouduin entisessä elämässä seuraamaan GATT-neuvotteluja, enkä voinut salata ihmetystäni. Pieni Suomikin oli silloin protektionismin kyllästämä ja tuonia rajoitettiin, sekä valuuttavajeen-että työllisyystilanteen vuoksi. Siitä huolimatta vapaakauppa kiinnosti.
Mielestäni oli jo silloin täysin selvää mihin globaali kaupan vapauttaminen tulisi johtamaan.
Kaupan vapauttaminen ei vähennä sotilaallisia konflikteja. Se lisää läntisissä demokratioissa tuotantokustannusten laskun tarvetta ja sitä kautta johtaa sisäisiin levottomuuksiin.
EU on tästä kehityksestä oiva esimerkki. Onneksemme Euroopassa on kansallisvarallisuuksien taso melko korkea, joten unionin sisäiset varallisuuksien siirrot ovat vielä toistaiseksi mahdollisia, mutta loppuvat varmasti aikanaan...

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Niin, EU ei ole tulonsiirto-liittovaltio mm. USAn tapaan. Jäsenvaltioille jäänellä pelkällä talouspolitiikalla, ei maanosan ongelmia ratkaista.

Jos EUsta joskus tulee valmista, näyttää ainakin nyt siltä, että lopputulos muistuttaa enemmän Saksan johtamaa Uutta Eurooppaa, jota sikäläinen vierastyöläinen viimeksi 1940-luvulla kovasti tavoitteli.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, valitettavaa, että Saksa ajautui maailmansotiin, sillä se on ainoa maa Euroopassa, jolla on taito ja kyky viedä eteenpäin muitakin kuin itseään.
Saksan ympärille EU tiivistyy yhä tiukemmin.

No, kun varusteluteollisuus polkaistaan Euroopassa taas kerran kukoistukseensa niin häviää työttömyys ja kapinahenki.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista

Mielenkiintoinen hypoteesi, josta mielelläni kuulisin lisää; "se on ainoa maa Euroopassa, jolla on taito ja kyky viedä eteenpäin muitakin kuin itseään." Saattaa jopa olla, että EU suorastaan kuristuu hengettömäksi Saksan otteessa. Jälleen kerran.

Varusteluteollisuuden kiihtymisessä aivan ilmeisesti on Euroopan keskeisin toivo? Saadaan taas kapinahenki ja työttömyys hetkeksi kuriin. Arvaat varmaan kuka taas saa lopullisen laskun maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Kuristuu hengiltä" Suur-Saksaksi.Asiahan onkin muhinut jo sen sukupolven verran.
Tästähän tämä taas kerran lähtee.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Et halunnut kysymykseeni vastata ja sukupolviakin on jo mennyt 2 - 3, laskutavasta riippuen.

Mutta valitettavasti näyttää todella siltä, että "Tästähän tämä taas kerran lähtee".

Anonyymi kirjoitti...

Kaipaat vastausta kysymykseen, miksi nimenomaan Saksa ja saksalaiset pystyvät viemään Eurooppaa eteen tai taakse. Tähän kysymykseen pystyt its vastaamaan parhaiten, mutta eiköhän heille ole mennyt parhaiten perille oppi uskonnosta. En tarkoita jumal-uskontoa vaan uskoa siihen mitä auktoriteetti sanoo. Saksalaiset ovat valmiita seuraamaan johtajaa.

Tästä "uskonnosta" Galbraithkin kirjoittaa sanoessaan, että kaikessa tärkeintä on saada ihminen uskomaan johonkin. Voidaan uskoa rodun paremmuuteen tai Persiliä OMOa paremmaksi pesuaineeksi.

Tähän auktoriteettiuskoon on perustunut mm. meidän koulutusjärjestelmämme, jota moni maa haluaisi omakseen. Sinä voisit kirjoittaa kokemuksesta siitä, mikä saksalaisessa ja suomalaisessa koulutusjärjestelmässä antaa tulokseksi kansan, joka uskoo mitä auktoriteetit sille kertoo?

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Minun puolestani saisivat kaikkia halukkaat viedä mukanaan tuon suomalaisen, nyt jo edesmenneestä DDRstä pitkälti kopioidun koulujärjestelmämme. Tulokset saattavat Pisassa näyttää vaikka miltä, mutta todellisuus näyttää yhtä fantastiselta kuin viimeisten kolmen hallituksen aikaansaannokset.

Onneksemme emme ole vaipuneet perinteisen saksalaisten Johtajakultin edellyttämälle auktoriteettiuskon tasolle. Ja uskon heidänkin siitä jo Aatun jälkeisen surutyön läpikäyneinä pitkälti päässeen eroon.

Noin yleisesti ottaen kuvittelisin koulun luoman auktoriteettiuskon perustuvan opettajan tietojen kyseenalaistamisoikeuden kieltämiseen, tarpeeseen saada kaikki erimuotoiset palikat mahtumaan yhteen ja samaan pyöreään ja siksi ideaaliksi korotettuun reikään ja tasa-arvoisen keskustelun ja perustellun väittelyn karttamiseen.

Kysymykseesi en osaa vastata.