sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Viel´ uusi päivä kaiken muuttaa voi

Toivotan hyvää ja onnellista Uutta Vuotta. Kaikesta huolimatta.

Yhden median uutistarjontaa tänään:

"Professorit  Juha L a t v a p u r o  ja Tuomas  O j a n e n kiinnittävät tässä lehdessä blogikirjoituksessaan vakavaa huomiota siihen, minkälaista riitelyä perustuslakivaliokunnassa on käyty kotoutumislakiesitystä käsiteltäessä. Oikeusministerin aiemmat toiveet ovat kaikuneet ikäänkuin kuuroille korville; puoluepoliittinen suhmurointi asiassa on ollut täysin vailla vertaa, korostavat he, mainiten nimeltä mielestään pahimmat riitapukit. Kritiikki ihmettelee erityisesti sitä, että käsittelyssä on pyritty jopa siihen, ettei perustuslakivaliokunta voisi antaa lausuntoaan koko asiasta ja sen perustuslainmukaisuudesta. Kun tähän lisätään vielä viittaus siihen, että asiaa hallituksessa valmisteltaessa oikeuskanslerin lausunnolle ei olisi annettu riittävää sijaa, on ihmettelylle todella sijaa. Korostuuko asiassa perustuslaki oikeusvaltion kivijalkana vai halutaanko se, poliittisten näkökohtien näin vaatiessa, kokonaan sivuuttaa?"

"Kun 2030-luvulla kirjoitetaan Suomen taloushistoriaa, tämän ajan pahimpana itse aiheutettuna ongelmana tullaan pitämään aivovientiä, sitä että Suomi savustaa korkeakoulututkinnon suorittaneita ulkomaille, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.

Yle kertoi torstaina, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Tutkijoiden maastamuutto on lisääntynyt lähes yhtä paljon. Tilastokeskuksen mukaan Suomesta muutti ulkomaille toissa vuonna 2 223 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta."

"Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää parhaillaan, miten valtion omistamat tieverkko, raiteet sekä meriväylät kootaan uuteen liikenneverkkoyhtiöön. Liikenneverkkoyhtiö aloittaa suunnitelmien mukaan toimintansa ensi vuoden alussa ja myy sen jälkeen väylien käyttöoikeuksia eri toimijoille."

"Savelius vastaa erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri​n HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindénille, jonka mukaan täydellisten markkinoiden teoria ei päde terveydenhoitoon. Lindén otti asiaan kantaa mielipidekirjoituksessaan Kauppalehdessä maanantaina." 

Olen Lindénin  kanssa samaa mieltä. Vapaiden markkinoiden kilpailu pitää näin vähäväkisessä ja ilmeisesti älyllisesti surkastuvassa markkinassa huolen palveluiden hinnan noususta, keskittymisestä, niiden siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen ja lopulta häviämiseen muiden kuin kaikista maksukykyisimpien ulottuvilta.

Meidän perusongelmamme olemme me itse, johtomme ja nykyisin jo koko se järjestelmä, jonka puitteissa yhteiskunnallinen päätöksentekomme toimii. Valitettavinta on, että minkään tason yhteiskunnalliset vaalit eivät tulevaisuuden näkymiä enää pysty edes parantamaan. 

Yksinkertaisesti, on jo liian myöhäistä. Liian monella kaunokielellä ja broilerilla on liian paljon menetettävää. Valta janotaan, eikä vastuusta ole tietoakaan.

Toivotaan, että edes sovussa eletään.


28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

olen jo aikaisemmin perustellut, että demokratiaa ei enää ole, demokratia on kuollut. Sen sijalle muodostuu taas jotain uutta, sekin vanhaa.

Wikipediasta copypastattuna:

Saksalais-amerikkalainen politiikan tutkija Hannah Arendt julkaisi vuonna 1951 tutkimuksen The Origins of Totalitarianism (Totalitarismin synty, suom. 2013). Hänen mukaansa 1900-luvun alkupuolella nousseet totalitaariset järjestelmät erosivat aikaisemmista diktatorisista järjestelmistä muun muassa siinä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan todellista valtaa pitävän ryhmän lavasteina ja että aate oli vallanpitäjille pelkkä väline kansan hallitsemiseen.

Minusta näitä vallanpitäjiä ovat korpporaatiot. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että demokratian sijaan ollaan siirrytty korpporaatioiden valtaan ja tämä avaamasi aihe sopii erinomaisesti tähän shapluunaan.

Äänestitpä ihan ketä tahansa, et voi vaikuttaa. Sekoittamalla tämä "korttipakka" ja jakamalla kortit uudelleen, syntyy taas jotain uutta. Tätä tämänkaltaista korttipakan uudelleensekoittamista kutsutaan sodaksi.

tutkija Pohjanmalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Joo, koulutettu väki on Suomelle tärkeä vientituote, koska täällä ei saa olla yritteliäs. Yrityksiä kaatuu kuin heinää eikä uusia synny samaan tahtiin, joten koulutettu työvoima haaskaa täällä vain aikaansa, paitsi jos löytyy vielä vähäksi aikaa joku kuhnurin virka julkiselta sektorilta. Siinä voi sitten ihmetellä, että mihin lähtee sitten kun talous alkaa sakata tosissaan.

Silloin kun pakolaisia vielä yritettiin kouluttaa tosissaan, valtaosa koulutetuista taisi lähteä lopulta muualle, koska täällä ei sitten töitä ollutkaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka tuntuu tähtäävän siihen, että syntyisi jotain 100 000 kebab-pizzeriaa ja talous lähtisi sillä nousuun, ja tämä on sitten talouspolitiikan peruskivi, jota ei saa arvostella ollenkaan.

Me keksin suomalaiselle talouspolitiikalle sellaisen vertauksen kuin kesannolle jätetyn pellon lannoittaminen siinä toivossa, että siellä alkaisi kasvaa jotain.

Tällaisia oivalluksia voi lukea enemmänkin kirjan tapaisesta, jota mä aloin vääntää joulua odotellessa. Se on vielä kesken ja asiavirheitäkin takuulla löytyy, koska mä olen pudotellut sinne asioita enimmäkseen ulkomuistista, mutta jos valittamisen aihetta löytyy, palautetta voi antaa alimmasta linkistä löytyvässä blogissa, joka toimii hahmotelmana. Muista linkeistä saa saman hienona, mutta epäkäytännöllisenä pdf-tiedostona, ja vähemmän hienona epub-tiedostona, jota voi lukea vaikka puhelimella.

https://pohjolangalapagos.files.wordpress.com/2017/01/pohjolan-galapagos21.pdf
http://www.filedropper.com/pohjolangalapagos_25

https://pohjolangalapagos.wordpress.com/

Ei muuta kuin hyvää alkavaa vuotta.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Ei demokratia ole kuollut.Ei niin kauan kuin ihmisen kyky ajatella ei ole kuollut. Sen voin hyväksyä, että Suomen demokratia on kuollut.

Ja valitettavasti on hyväksyttävä myös loppupäätelmäsi; "Äänestitpä ihan ketä tahansa, et voi vaikuttaa. Sekoittamalla tämä "korttipakka" ja jakamalla kortit uudelleen, syntyy taas jotain uutta. Tätä tämänkaltaista korttipakan uudelleen sekoittamista kutsutaan sodaksi.

On kuitenkin yksi poikkeus. Äänestämällä JOKU MUU (tai itse asiassa mitä tahansa äänen mitätöivää vastaavaa) olisi sota mahdollista (ehkä) välttää. Ainakin sisällissota, mutta oikeasti se ihan oikeakin. Vaan emmehän me mitään opi.

Miksi ihmeessä meidän on taas alettava tappaa toisiamme vain siksi, ettemme - lammaslaumamme parhaat edustajat, tai riittävän monet meistä - halua/uskalla/kehtaa nostaa esiin keskisormeamme niille, joita loppuosa lammaslaumastamme kuvittelee nostavansa demokraattisesti valituiksi päätöksen tekijöiksi?

Eikö meilläkin ole joku vastuu?

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tähän mennessä "väki on - ollut - Suomelle tärkeä vientituote". (Ihan kuin Irlannille?) Näin on ollut, 1800- ja 1900 - luvuilla. Nyt viime vuosikymmeninä olemme siihen osaamiseen vielä yhteisesti luomallamme lisäarvolla erityisesti panostaneet. Tuskin kuitenkaan ensisijassa siksi, että panostuksellamme jo nyt meitä paremmin menestyviä valtioita rikastuttaisimme?

Meillä kaikenlainen erilaisuuden hyväksymättömyys, jopa kammo pitää huolen siitä, että jokainen, joka kynnelle kykenee nopeasti näiden rantojen, järvien ja harjujen tomut lahkeistaan pois ravistaa ja siirtyy - periaatteessa - mihin tahansa muualle tulevaisuuttaan rakentamaan.

PS.

"Kirjantapaistasi" tutkiskelin. Valitan, en kovin pitkälle jaksanut. Mutta varmaan painavaa asiaa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

On vaikea kirjoittaa Suomesta jotain ylevää kun yrittää pysyä tosiasioissa. Voit toki kokeilla tätä itsekin.

Ei tämä sunkaan blogisi muuten mikään kansalliseepos ole vaan enemmänkin pelkkä sairauskertomus.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Äänestämällä JOKU MUU (tai itse asiassa mitä tahansa äänen mitätöivää vastaavaa) +++

Väittämäsi hieman ontuu. Jos USA:n presidentinvaaleissa nykymenoon kyllästynyt äänestäjä olisi kirjoittanut vaalilippuunsa JOKU MUU, Hillary olisi valittu ja Donald jäänyt nuolemaan näppejään. Mutta nyt taloudellisen tulevaisuutensa uhkan alla he kirjoittivat Trump toivoen tätäkautta muutosta (mistä ei ole takeita). Kirjoittamalla JOKU MUU, annetaan ääni tuolle establishmenttieliitille, joka pönkittää korpporaatioiden valtaa, ja siinä samalla omaansakin.

Satunnainen,

hyvään blogikommentointiin kuuluu, että ei mollata. Pikemminkin tyyliin: "Arvoisa vastaväittäjä, näkökohtasi on kyllä varteenotettava, mutta ehkä sittenkin näkisin asian toisella tavalla .... "

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Anonyymi

Tuo on ruotsalaisien tapa toimia ja sillä on saavutettu tilanne, jossa maa täyttyy pakolaisista, koska politiikkaa on liian vaikea muuttaa. Ruotsidemokraatit ovat nousseet kannatuslistan kärkeen, koska kansa on kyllästynyt vatvomiseen, ja sitä yritetään torjua hirveällä Venäjän uhalla. Putin on muka manipuloinut kansan mielipiteitä ruotsinkielisellä Sputnikilla, joka suljettiin ajat sitten lukijoiden vähyyden takia.

Siellä on jo valmiiksi niin kireä tilanne, ettei vaalitulos aiheuta vain paskahalvausta niin kuin Persujen jytky täällä vaan mellakointi kiihtyy.

Tilanne on muutenkin aika jänskä, koska Putin on sekaantumassa vaaleihin kaikkialla länsimaissa, missä niitä on, paitsi täällä Suomessa, jossa maahanmuuttokriittiset ehtivät jo voittaa vaalit ja menettää enimmän kannatuksensa, vaikka luulisi, että Persujen tukeminen olisi kustannustehokkain ratkaisu, koska niillä on paljon entisiä kannattajia, jotka eivät tiedä, ketä nyt pitäisi äänestää.

Politiikan uskottavuus on saatu selittelyillä siihen jamaan, että poliitikkojen olisi korkea aika opetella puhumaan vaihteeksi totta, koska muuten ei yhtään tiedä, mitä tässä vielä tapahtuu.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Olet aivan oikeassa: "Ei tämä sunkaan blogisi muuten mikään kansalliseepos ole vaan enemmänkin pelkkä sairauskertomus" ja olen jopa samaa mieltä. Taudin kehitys on ollut jo pitkään - ja viimeistään noin vuodesta 2008 - jatkuvasti ja hitaasti syvenevä vakaumus siitä, että asiat etenevät vain huonosta vielä huonompaan.

Ihan vaan tiedoksi, en minä enää juurikaan jaksa paneutua yli 10 - 20 sivuisiin teksteihin.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Kun olemme yhtä mieltä siitä, että "Äänestitpä ihan ketä tahansa, et voi vaikuttaa. Sekoittamalla tämä "korttipakka" ja jakamalla kortit uudelleen, syntyy taas jotain uutta. Tätä tämänkaltaista korttipakan uudelleen sekoittamista kutsutaan sodaksi" jäävät toimintavaihtoehdot äänestäjälle aika vähäisiksi. Jytkyt ja Make America Great - porukat toimivat vain totalitarismin esiairueina, vetämällä yhteiskuntien kehityksen umpisolmuun. Poikkeuksellisuudessaan JOKU MUU panee eliitin miettimään ja toimimaan ennen kuin miekkaan tartutaan. Tarjoaa siihen edes mahdollisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Poikkeuksellisuudessaan JOKU MUU panee eliitin miettimään ja toimimaan ennen kuin miekkaan tartutaan. Tarjoaa siihen edes mahdollisuuden. +++

Joo mutku eliitti ei ole sama asia kuin älymystö. Oletko koskaan kuullut puhuttavan Etelärannan älymystöstä? Tai edes kuvitellut sellaista olevan olemassa? Siellä kun majailee se elitti, jolla on ohjenuorana vain rahan haju sieraimissaan. Nimenomaan eliitti (tuo populistin vastakohta) ajaa meitä kohti täydellistä kaaosta.

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Suomalaisien mielestä JOKU MUU näkyy olevan sellainen, joka hyppii muiden silmille päästäkseen kökkötraktoriksi kökkötraktorin paikalle.

Persujen jytky oli suurimpia protesteja, mitä täällä on nähty, ja se muistutti kovasti taistolaisuutta, jossa ei myöskään ollut muuta kuin jotain epämääräistä paloa aatteen varjolla.

Nähtiin kumminkin, mitä tapahtuu kun protestiliike pääsee hallitukseen, ja sehän lopetti protestit siihen ja alkoi jakaa virkoja puolueen nomenklatuuralle. Nyt siellä on jossain entisen politrukin tilalla Persujen politrukki eikä mikään oikeasti ole muuttunut.

Sanahelinässä on vähäsen uusia vivahteita, mutta se on edelleen sanahelinää, joka on se keskeinen ongelma. Suunnitelmat tehdään puolueen vallan laajenemista ajatellen ja sitä kautta tapahtuva muutos on parhaassakin tapauksessa muutamien vaalien päässä.

Demareilla on edelleen käynnissä joku 70-luvulta tuoksahtava hanke eikä kukaan tunnu tajuavan kunnolla, että se suunnitelma on jäänyt vanhaksi jo kauan sitten, koska kaikki puolueet ovat samanlaisia.

Poliitikot pyrkivät olemaan mahdollisimman sokeita kehitykselle ja keskittyvät keksimän tekosyitä, joiden avulla sitä ei tarvitse katsella. On vaikka Putinin syytä, että talouspolitiikan pystyy todistamaan fantasiaksi pelkällä ala-asteen matematiikalla, koska poliitikot eivät osaa tässä yhteydessä edes laskea yhteen ja vähentää.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Ulkopolitiikka on myös hyvin mielenkiintoinen. Trump haukuttiin pystyyn ja nyt ihmetellään, miksi se näkyy aikovan pitää viileät välit suomalaisiin, vaikka tätä samaa on harrastettu ennenkin ja se on ihan perinne. Koskaan ei ole päässyt olemaan hyviä välejä mihinkään suuntaan, koska mistään ei löydy ketään josta kaikki pitäisivät.

Ruskeakielisyyskään ei toimi, koska se on liian läpinäkyvästi vain jotain juonittelua.

Talvisodassa piti taistella yksin, koska kavereita ei ollut yhtään, ja jatkosodassa oli pakko olla natsien kaveri, koska kukaan muu ei kaverikseen huolinut. Se varmaan vitutti punikkeja, mutta oli pakko kuitenkin nöyrtyä, koska Neuvostoliittoon tunkeneet suomalaiset punikit oli hävitetty aika tarkkaan puhdistuksissa ja muut osasivat arvata, mitä olisi ollut luvassa jos Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon.

Suomalaisista ei vain pidetä ja se on kokonaan niiden omaa syytä.

Tämä oli itse asiassa kimmoke Pohjolan Galapagoksen aloittamiselle, koska mulla on nyt täysi syy ihmetellä, missä palkinnot ja prenikat viipyvät. Suomalaisien olisi pitänyt jo löytää se ja ihastua siihen, koska se niiden omien mittapuiden mukaan hyvinkin diplomaattinen esitys suomalaisuudesta. Mitään valittamisen aihetta ei pitäisi löytyä. Sama vaikka jättäisin faktat kokonaan tarkistamatta, koska suomalaiset ottavat paljon enemmän taiteellisia vapauksia silloin kun ne haukkuvat muita.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Etelärannan "älymystön" kanssa olen jopa, joskus kauan, vuosikymmeniä sitten joutunut neuvottelemaan ja sopimaan. Ja noin vuosikymmen sen jälkeen "joutunut" heidän toimiaan "isännän edustajana" "ohjeistamaan". Roolini kummassakaan tlanteessa ei todellekaan, silloinkaan ollut millään tavalla merkittävä.

Olen muutenkin väittämäsi kanssa eri mieltä: ei sen paremmin Etelärannan, eikä liioin Hakaniemenkään eliitti meitä ole mihinkään muualle ajamassa kuin edistämään omia etujaan. Meidän ongelmamme on yksiselitteisesti meidän passiivisesti hyväksymämme ja luomamme poliittisen järjestelmämme ongelma.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Miten joku, joka on vain äänioikeutetun valitsijan mitätöivä ääni voi päätyä "kökkötraktoriksi kökkötraktorin paikalle"? Eihän JOKU MUU ole joku. Se ääni on vain osoitus siitä, että äänestäjä ei halua moiseen pelleillyyn osallistua.

"Sanahelinässä on vähäsen uusia vivahteita, mutta se on edelleen sanahelinää" MOT

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

palataanpa alkuun

+++ Meidän perusongelmamme olemme me itse, johtomme ja nykyisin jo koko se järjestelmä, jonka puitteissa yhteiskunnallinen päätöksentekomme toimii. Valitettavinta on, että minkään tason yhteiskunnalliset vaalit eivät tulevaisuuden näkymiä enää pysty edes parantamaan. +++

Mielestäni perusongelma emme ole me itse vaan muuttunut järjestelmä. Vaalit eivät ratkaise, koska

1. koko tuotantotapa (mood of production) on muuttunut. Sen ovat muuttaneet globalisaatio ja automaatio. Muutoksen merkittävin seuraus on työn häviäminen

2. yhteiskunnallinen ajattelutapa on muuttunut ideologioien häviämisen myötä. Jako oikeistoon ja vasemmistoon on sekoittunut, yhteiskunnallinen kahtiajako tapahtuu nyt enemmän "osallisten" ja osattomien välillä. Ääripäissään nämä osalliset ovat eliittiä ja osattomat niitä populisteja (population = väestö)

Poliittiset järjestelmät rämpivät vielä vanhan ideologian juoksuhaudoissa, eivätkä näe, että selviämisen taistelu käydäänkin jo toisella rintamalla. Osallisten eliitti pitää kiinni omaksi kuvittelemaansa ja osattomat populistit hupenevasta luonnonvarasta, työstä. Osattomat ja niiksi tulevat äänestävät nyt vaaleissa "väärin", eivätkä osalliset ymmärrä, mistä on kyse. Poliittinen järjestelmä ei ole ollenkaan valpas tämä asian suhteen, poliittisista järjestelmistä on muodostunut eräänlainen relikti, jolla ei ole kykyä tehdä tarvittavia korjauksia. Uusi poliittinen järjestelmä on toistaiseksi muodostumatta, se on hidas prosessi. Sitä minä nyt pelkään, että kun tämä osattomien joukko nyt globalisaation (kansainvälinen vapaakauppa), automaation ja tekoälyn olosuhteissa on ilmeisen ekspotentiaalisesti kasvava, tämä tulee aiheuttamaan merkittävää vastatakkainasettelua yhteiskunnissa, sellaista joihin nykyinen poliittinen järjestelmä ei pysty vastaamaan. Jos Trump epäonnistuu, seurauksena voi olla suuret levottomuudet tai jopa sisällissota, johon ehkä ollaan jo valmistauduttukin (Fema camps). Kuluvan vuoden Ranskan vaalit voivat olla toinen sellainen, toteutuuko Euroopan hullun vuoden 1968 näytelmä uudelleen?

Länsimaisten yhteiskuntien kyky vastata vanhalla poliittisella järjestelmällä nyt kasvaviin ongelmiin, on kuin rampa ankka. Jotakin tarttis tehrä. Oma ratkaisuni olisi työn jakaminen. Siirryttäisiin vaikkapa kuuden tunnin työpäivään kuuden tunnin palkalla, jolloin pidettäisiin nykyistä suurempi joukko noita populisteja leivän syrjässä kiinni. Ison rahan elittiä tämä ei kiinnosta, aihetta voidaan pitää aivan mahdottomana. Pahasti pelkään, että työn ja sen tekijöiden välinen tasapaino saavutetaan vasta jonkun pahankin rähinän, jopa sisällissotien kautta, koska elitti ei vapaaehtoisesti tule luopumaan nyt saavutetuista eduistaan.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Hieno yhteenveto, jonka kyllä allekirjoitan. Ehkä vaikuttavinta on sittenkin erityisesti muutoksen nopeus ja sen hallitsemattomuus finanssisektorin vapauttamisen seurauksena.

"Pahasti pelkään, että työn ja sen tekijöiden välinen tasapaino saavutetaan vasta jonkun pahankin rähinän, jopa sisällissotien kautta, koska elitti ei vapaaehtoisesti tule luopumaan nyt saavutetuista eduistaan."

Aamen

PS

Kuitenkin, ihmisiä kun olemme, emme oikein saa emmekä suurissa määrin edes voi vain heittäytyä selällemme kuolemaa odottamaan. Jotain meidän on pakko yrittää, mieluiten jotain muuta kuin naapurin listiminen.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Globalisaation suurin vika on siinä, että sillä on enemmän häviäjiä kuin voittajia eivätkä sen kannattajat näköjään pysty tajuamaan tätä.

Häviäjät äänestivät Trumpin presidentiksi eivätkä globalistit ymmärrä ollenkaan mitä tapahtui.

Demokratia on mennyt pois muodista ja se on globalisaation todellinen anti ihmiskunnalle.

Iso osa Trumpin kannattajistakin on lähinnä huolestuttavia, mutta tilanne on globalistien luomus. Ei silläkään suunnalla oltaisi kovin iloisia jos heikäläisien työpaikat jaettaisiin ulkolaiselle halpatyövoimalle, jotta keinottelijat pääsisivät rikastumaan.

Riippuu kokonaan globalisteista miten pahaksi tilanne kehittyy ja tavoitteet on näköjään asetettu korkealle.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

En ole ollenkaan varma, että globaalissation "isossa kuvassa" "sillä on enemmän häviäjiä kuin voittajia". Ongelma lienee ennemminkin kohdentuminen. Kouluttamaton tai vain vähän koulutettu teollisuuden työntekijä ja Atlantin reunoilla asuva valkoinen mies on se joka on häviäjä. Voittajat taitavat löytyä Itäisestä Aasiasta ja Tyynen Valtameren rannoilta yleisemminkin. Eikä häviäjillä juurikaan taida olla vaihtoehtoja. Paitsi perinteinen massojen kapina. Eikä se hyvää lupaa. Kenellekään. Massoillekaan.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Sä unohdat nyt työpaikkojen vuotamisen seuraukset kansantaloudelle.

Länsimailla on verokertymä romahtamassa ja sitä paikataan ottamalla velkaa. Trendikkäästi globalisti julkisen sektorin elätti on vielä aika hyvin välttynyt seurauksilta, mutta kyllä sekin vielä todellisuuteen herää, koska sen palkka ei tule tilille säännöllisesti enää mahdottoman kauan.

Sitten alkaa se massojen kapina, jossa tapellaan sekä nykyistä politiikkaa vastaan, että siitä, kenen politiikka otetaan tilalle.


Suomen ulkopolitiikkaa mä tässä enemmän olen seurannut, koska se alkaa käydä jännittäväksi. Ensin pilataan suhteet Venäjään, sitten Trumpiin jo ennen kuin siitä tuli presidentti ja kaikki muukin näkyy olevan työn alla.

Soini kävi Ankarassa pitämässä oikein komean vaalipuheen. Kyllä nyt tulee myönteistä palautetta Suomalaiselta medialta, koska sisältö on lainattu siltä suunnilleen sellaisenaan.

Valitettavasti Suomalainen media huitelee tässäkin asiassa jossain ihan omissa sfääreissään ja sen mielisteleminen ulkopolitiikkaa tekosyynä käyttäen voi panna EU:n ja NATO:n miettimään, kannattaako tällaisiin mouhoihin sekaantua ollenkaan.

Turkki on katkomassa kiireellä suhteita joka suuntaan ja ihmisoikeustilanne kehittyy yhtä vauhdikkaasti huonoon suuntaan, ja sitten tulee Suomen ulkoministeri ja puhuu jotain aivan älytöntä. Se ei löydä tilanteesta oikein muuta vikaa kuin liian hyvät suhteet Venäjään ja puhuu kuin turkkilaiset jaksaisivat vielä teeskennellä olevansa panemassa asioitaan EU-kuntoon.

Suomalaiselta medialta on tullut kiitosta, mutta muiden maiden mielestä tällainen tyyppi tuskin on ihan ensimmäisien ehdokkaiden joukossa kun etsitään yhteistyökumppaneita. Yhtään ei tiedä, mitä se seuraavaksi keksii puhua, koska Suomalainen media muuttaa linjaansa vissiin sen mukaan, mitä päätoimittajat sattuvat saunan päälle keksimään. Yleensä ollaan hakoteillä ja sitten linja muuttuu äkkiä ilman, että kukaan viitsisi kertoa, mistä se johtuu.

http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-soinin-puhe-turkin-suurlahettilaskokouksessa

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ei, enpä usko unohtavani "työpaikkojen vuotamisen seuraukset kansantaloudelle". Se on osin jopa kiitoksin otettu Suomessa vastaan EU-jäsenyyden alkuaikoina. Suunnitteluun ja muuhun korkean lisäarvon töihin piti satsattaman, niillä kansakuntaa elättämän. Teollisuudesta ja tavaratuotannosta ei niin väliä. Lakkaa, pakkaa, laskuta - tuotannon voit siirtää Kiinaan, oli sen ajan mantraa. Sitä saa mitä tilaa?

Varmaan olen pohteissani kaikesta siitä, mitä tämän maailman Tumppien, Farangejen, Soinien, Le Penien jne. jne. pääsy valtaan tulee saamaan aikaan. Olen ollut jo kauan. Ja toivon, että voisin väittää, että muutos on vielä mahdollinen. Kaaoksien lopputulos kun ei ole ennalta arvattavissa, historiassa toteutuneet eivät selviytymismalleiksi välttämättä kelpaa.

Omia kykyjäni paremmin visiota kuvaa FPn KENNETH ROTH
http://foreignpolicy.com/2017/01/12/we-are-on-the-verge-of-darkness-populism-human-rights-democracy/?utm_source=Sailthru&utm_medium=email&utm_campaign=New%20Campaign&utm_term=%2AEditors%20Picks

"Populists thrive in a vacuum of opposition. A strong popular reaction, using every means available — civic groups, political parties, traditional and social media — is the best defense of the values that so many still cherish despite the problems they face."

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Se vaarallinen populismi nousi hallitukseen jo kauan sitten ja sen takia talous on pilalla. Nykyisin oppositiossa mesoaa sellaisia populisteja, jotka voivat täydellä syyllä väittää, että hallituksen politiikka on järjetön.

Nykyisiä oppositiopopulisteja on aivan turha syyttää siitä, että työttömiä on järjetön määrä ja valtion tulot vähenevät samaan aikaan kun sen menot kasvavat.

Usein esiintyä vaatimus saada työpaikat takaisin omalle kansalle ei edes ole populismia vaan taloustieteen perusjuttuja, koska se on välttämätön siirto jos halutaan välttää valtion ajautuminen maksukyvyttömyyteen. Sen mukana yritetään ujuttaa politiikkaan muutakin, mutta ei se sinällään mitään populismia ole.

Tulevaisuus tuoksahtaa diktatuurilta, koska politiikassa on mukana niin paljon paskanpuhujia, ettei yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäminen ole muutoin mahdollista pitkällä aikavälillä. Kaaos syntyy viimeistään silloin kun "tunkekaa innovaatiot perseeseenne" -vasemmisto heitetään työpaikoiltaan pihalle siksi, että valtion kassa on tyhjä.

Sen jälkeen alkaa se viime vuosisadan alkupuolelta tuttu show, jossa äärioikeisto nousee siksi, ettei äärivasemmistoa muuten saada pysymään aisoissa. Mitä enemmän punikki riehuu, sitä enemmän tarvitaan natsia vetämään sitä turpaan.

Anonyymi kirjoitti...

Satunnainen ja Hakki,

+++ Sen jälkeen alkaa se viime vuosisadan alkupuolelta tuttu show, jossa äärioikeisto nousee siksi, ettei äärivasemmistoa muuten saada pysymään aisoissa. Mitä enemmän punikki riehuu, sitä enemmän tarvitaan natsia vetämään sitä turpaan. +++

En ole samaa mieltä. Populisteihin kuuluu sekä äärivasemmisto että äärioikeisto, jotka molemmat puhaltavat samanlaiseen totuuden torveen samanlaista ääntä, ainoastaan torven väri on erilainen. Punikkeja ei enää ole, on vain epätoivoisia ihmisiä, jotka näkevät ja pelkäävät työpaikkojensa häviämisen puolesta automaation ja globalisaation seurauksena.

Kun mennään tarpeeksi oikealle, näkyy jo vasemmiston perälauta ja päinvastoin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, yhteiskunnallinen ajattelu ei enää tapahdu oikeisto - vasemmisto -akselilla vaan uudella osallinen (= eliitti), osaton (= populisti) akselilla. Muuttujana osatomien suunnata osallisiin on egoismin ja varallisuuskertymän määrä. Tuolla osattomien leirissä hämärtyvän ideologiarajan erottamina ovat sekä äärivasemmistolaiset että äärioikeistolaiset. Jäämme vain odottamaan koska nämä ääripäät löytävät toisensa ja siinä onkin sitten pelottava voima, joka muuttaa yhteiskuntien nykyiset rakenteet. Vaikeaa sanoa, mitä on tuon muutoksen jälkeen.

Sanaa populisti käytetään nyt tarkoitushakuisesti eliitin suunnalla eräänlaisena lyömäaseena kun ei ymmärretä, että kysessä on vain elitismin vastakohta. Aiheesta hieman lisää:

Populismi on poliittinen filosofia, jonka mukaan kansalaisten oikeuksia ja vapauksia on edistettävä suhteessa erityisoikeuksia nauttivaan eliittiin. Populismi on demokratian muoto, jossa päättäjät eivät saa tehdä kansan tai ainakaan omien kannattajiensa mielipiteen vastaisia päätöksiä. Populismi on elitismin vastakohta. Kun asiaa katsotaan tältä kannalta, populistiksi syyttäminen menettää kaiken teränsä ja populismista tulee jopa tavoiteltava asia. Poliitikoille ja vallanpitäjille on kuitenkin tärkeää, että populismia ei ymmärretä aitona vaihtoehtona, vaan heidän kannaltaan on parasta, mikäli kansalaiset kuvittelevat populismin olevan pelkästään nuoleskelua, koska tällöin he voivat edelleen syyttää ihmisiä populisteiksi negatiivisessa mielessä. Kielenkäyttö on vallankäyttöä."

lähde: http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu.tpl&topicid=50885&selected=50899

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

Satumainen

PohjanPoika sanoi mitä asiasta ajattelen, mutta paljon selkeämmin kuin minä.

"Mitä enemmän punikki riehuu, sitä enemmän tarvitaan natsia vetämään sitä turpaan." Näin meidän halutaan ajattelevan. Meitä hallitaan, vai pitäisikö sanoa manipuloidaan? Ja arvaa mihin se johtaa? Ja kuka kerää hedelmät?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Punikeilla on se etu, että taiteilijat suhtautuvat niiden luokkasotaan myönteisesti siihen saakka että se alkaa ja sen todellinen luonne alkaa näkyä. Meilläkin ilmapiiri oli punikkimyönteinen sisällissodan alkamiseen asti, mutta sen jälkeen meni kauan ennen kuin niissä alettiin taas nähdä jotain myönteistä, koska siihen tarvittiin sukupolvenvaihdosta sen murhaamisen ja ryöstelyn jälkeen.

Lahtarit eivät ollet paljon parempia, mutta ne sentään olivat puhuneet venäläisien hävittämisestä jo aikaisemmin eikä suomalaista oikeastaan haittaa jos joku muu kuolee.

Kansallissosialismi on ihan sitä samaa marxilaista liirumlaarumia kuin punikkienkin liturgia ja sama koskee myös sen Hitlerin jalostamaa muotoa, jota sosiaalidemokratiaksi kutsutaan. Ero on siinä, että siinä vallankumous pyritään tekemään järjestelmän sisältä käsin, koska se on kehitetty niille, jotka ovat jo päässeet järjestelmän sisälle.

Nämä kaksi rosvokoplaa alkavat jossain vaiheessa tapella keskenään, koska resurssit käyvät vähiin. Toiset puolustavat etujaan ja toisen hyökkäävät saadakseen etuja.

Oikeistoliberaali juoksee siinä vaiheessa pakoon ryöstösaaliinsa kanssa, koska voitti marxilaisien välisen luokkasodan kumpi osapuoli tahansa, se yrittää päästä kaivelemaan kaikkien muiden taskuja ja rosvot osaavat aavistaa nämä asiat.

Demarieliitti saattaa myös paeta saaliinsa kanssa, koska se on puheistaan huolimatta oikeistoliberaali. Sen bisnekset ovat aina olleet härskejä ja yhteisen omaisuuden yksityistämisestä omille virolaisille firmoille liikkuu paljon huhuja.

Tavallinen kansa, joka ei halua nähdä, millaisessa maailmassa se elää, vaan tyytyy Yleisradion versioon, jää taas kerran muiden jalkoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Satunnainen,

please kiipeä jo pois sieltä menneisyyden juoksuhaudoista. Ammunta ympärillä on jo lakannut vuosikymmeniä sitten. Rintamalinjat ovat nyt toiset.

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mulla on muuten suvussa sen verran paljon sorrettua työväenluokkaa, että joku Erkki Tuomioja vaikuttaa ihan vain sen takia suunnilleen yhtä uskottavalta kuin kolmen euron seteli. Ihan turha kuvitella, että täällä mesoaisi vain joku tietämätön nettiaddikti.

Anonyymi kirjoitti...

Satunnainen,

eiköhän meillä kaikilla ole suvussa sitä sorrettua työväenluokkaa. Isoisäni oli puna-aktiivi Tampereella ennen kansalaissotaa, mutta onneksi hän kuoli keuhkokuumseeseen ennen vuotta 1917, muutoin hänet olisi takuuvarmasti ammuttu. Mutta nyt eletään vuotta 2017 ja laulut ovat nyt toiset kuin sata vuotta sitten. Ei pitä katsoa taaksepäin, vaan eteenpäin.

Mutta what's the Point tuossa edellisellä kommentillasi? Mitä Erkki Tuomioja, suurlähettilään poika, tähän asiaan kuuluu?

tutkija Pohjanmaalta

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Anonyymi

En mä missään juoksuhaudassa ole vaan yritän selittää aatehistorian kiemuroita.

Seuraavaksi meillä on vuorossa jotain, mitä politrukit eivät osaa odottaa, koska ne eivät lue merkkejä rehellisesti. Talousluvut eivät näytä orastavaa kasvua tai jotain kolmoistaantuman taittumista vaan vallankumousta, koska ne alkavat olla samanlaiset kuin aiemminkin ennen vallankumousta.

Se taas lupaa jotain uutta, minkä luonne on epäselvä, koska näissä olosuhteissa on ennenkin puuhattu tasavaltaa ja saatu keisarikunta.

Vakioihin kuuluu se, että suomalaiset ovat yksinäinen kansa, koska ulkopolitiikka on pelkkä sisäpoliittisen häröilyn jatke eikä tällaista maata pidetä hyvänä kaveriehdokkaana. Venäjän kanssa voitaisiin saavuttaa hyvät välit jos löydettäisiin jostain uusi Kekkonen pitämään kansankynttilöiden turvat tukossa, koska venäläiset eivät pääse karkuun, mutta paljon sen enemmästä on aika turha haaveilla.


Se kirjan tapainen on taas päivittynyt sen verran, että nuo edellä olevat linkit voi unohtaa. Silmiin sattui jopa yksi pätkä, jonka olisi kuulunut olla blogin luonnoksissa.

https://pohjolangalapagos.wordpress.com/2017/01/02/ota-koko-roska-talteen/