tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi alku työmarkkinoille - suuri puhallus


Kauan aikaa sitten kirjoitin aiheesta Hyssälän hössötys näkemyksiäni kepulien kehittämispolitiikan kauneimmista kukkasista. Nyt Hyssälän siirryttyä eläkkeelle asia palautui mieleen mm. seuraajansa haastattelussa Talouselämässä otsikolla 16 miljardin €:n vuosibudjetin vartija tuo organisaatioonsa säpinää: "Kelan pitää olla myös yhteiskunnallinen kehittäjä". 

Kaksi muutakin artikkelia panivat miettimään, mitä maassa oikein on tapahtumassa. Kokiksien talousgurun Juhanna Vartiaisen hölmöydenpoisto-resepteiksi, joilla pääsemme Ruotsiksi ja Facebook sivusto Orjafirmat.

Nyt alkaa selvitä, miksi maakuntahallinnon aikaansaaminen on ollut niin äärimmäisen keskeinen tavoite tuolle puolueelle. Vallasta ja rahasta siitä luonnollisesti on aina ollut kysymys. Jos valtion kautta SoTe - maakunnille ohjautuva rahoitus ohjautuu kepuleille perinteisesti "läänitetyn" Kelan kautta, kepu "hallinnoi" koko sotesektorin rahoituksen. Lisäksi kaikkien kepu-kuntien lopunkin rahoituksen ja niitä on määrällisesti paljon; erityisesti rintamaiden valtio-osuuksien vastaanottajina. Ja pisteenä i:n päälle puolueeseen kuulumattomille kuntalaisille työt löydetään erilaisilla palkattomilla työllisyys, kuntoutus ja harjoitustöillä, joita tuo Facebook sivusto listaa. Epätäydellisesti toki.

Julkinen puoluetuki yksityisrahotteiseksi, kunnallinen itsehallinto KORVATAAN maakunnallisella itsehallinnolla, puolueiden ja muiden etujärjestöjen lobbareiden kuristusote Eduskunnan päätöksentekoon katkaistaan, puolueiden omaisuuden ja niiden hallinnoimien ns. yleishyödyllisten yhteisöjen (vast.) yksityistäminen ja myyntitulon tulouttaminen valtiolle

Jos Suomelle oikeasti halutaan positiivinen tulevaisuus on turha rakennella sen paremmin uusia aluepoliittisia tukia kuin kasvattaa yhdellä tasolla jo muutenkin ylisuurta hallintoa. Keinot ovat huomattavasti yksinkertaisempia.

  • Julkinen puoluetuki yksityisrahotteiseksi 
  • Kunnallinen itsehallinto KORVATAAN maakunnallisella itsehallinnolla 
  • Puolueiden ja muiden etujärjestöjen lobbareiden kuristusote Eduskunnan päätöksentekoon katkaistaan
  • Puolueiden omaisuuden ja niiden hallinnoimien ns. yleishyödyllisten yhteisöjen (vast.) yksityistäminen ja myyntitulo tuloutetaan valtiolle

Hössötys on hölmöilyä.

8 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mä näen tämän tilanteen sellaisena, että kansa saa sitä mitä se on äänestänyt.

Vartiaisesta on yritetty tehdä suurta talousajattelijaa 90-luvulta asti, mutta se ei kelvannut kansalle niin kauan kuin kansa pystyi uskottelemaan itselleen, että se voisi saada valitsemiltaan johtajilta haluamansa ilman että sen pitäisi omaksua näiden tulevaisuudenvisiot.

Nyt on tilanne jo niin heikko, että Ruotsin mallikin kelpaa, koska sillä voitaisiin jatkaa yli varojen elämistä vielä vähän aikaa. Otetaan sadan vuoden asuntolainoja, joista pitää maksaa puolet pois, niin saadaan talouteen paljon lisää rahaa ja BKT kasvaa kunnes pankit kaatuvat. Uskoa tulevaisuuteen voidaan luoda sillä, että otetaan lähiöt täyteen pakolaisia ja uskotaan, että ne saavat talouden jotenkin kasvamaan.

Ruotsissakin pakolaiset elävät köyhyydessä, niin että ei haittaa, vaikkei niille keksitä mitään hyödyllistä käyttöä täälläkään. Lähiöissä elää toivo ja väkivaltapuolesta voidaan katsella sormien lävitse, koska muuta toivoa ei ole.

Suomalaiset innostuvat tällaisesta, koska niillä ei ole vaihtoehtoja ja ajatus on niin kiehtova, että ruotsalaisetkin innostuivat, vaikka niillä oli vaihtoehtoja. Talous ei ollut p-kunnossa vaan oli teollisuutta ja vaikka mitä.

Suomen tilanne on muutenkin jännä, koska vasemmisto tekee edelleen politiikkaa siltä olettamalta, että oikeistolta voi vieläkin vaatia jotain. Siellä on muka järkeä, johon voidaan turvautua tiukan paikan tullen, vaikka kokkareet adoptoivat Vartiaisen demareilta ja kepulaisilla jyräävät lestadiolaismafia ja muut koijarit.

Enää ei voida panna kokkareita selvittelemään talousromahdusta muiden puolesta, niin kuin pankkikriisin jälkeen, eikä voida luottaa myöskään siihen, että kepulaiset yrittäjät saavat talouden jossain vaiheessa jaloilleen, koska porvaritkin ovat nykyään talousliberalismiin uskovia keinottelijoita, jotka yrittävät vain vetää välistä.

Mun mielestä voidaan aika turvallisesti olettaa, että tuleva romahdus menee ryöstelyksi, koska ohjauspuikoissa ei ole kuin välistävetäjiä.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ei meidän tarvitse odottaa romahdusta,. Kuten artikkelista ilmenee ryöstely jatkuu ja voi koko ajan hyvin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Tarkoitin romahduksella sitä tilannetta, jossa yhteinen rahapussi on niin tyhjä, ettei voi enää ryöstellä lain puitteissa vaan täytyy alkaa rikkoa lakia.

Mä olen myös aika varma, että uutta Iiro Viinasta ei löydy mistään, koska edellinen jotenkin päätyi romahduksen vastuuhenkilöksi oikeiden syyllisien puolesta. Lama ei sitten taitukaan niin kuin 90-luvulla kun haihattelijoiden jälkiä siivoamaan löytyy vain lisää haihattelijoita.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että muita kuin haihattelijoita ei vaan ole käytettävissä. Ei edes tarjolla.

Sitä paitsi, lakia voi aina rikkoa kunhan ei vaan jää kiinni. Siitähän lakeja säätävä eliitti ei kiinni jää.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mullakin on silmänkääntötemppu.

Yritä arvata miten paljon tuota kuvaa on peukaloitu, niin mä näytän alkuperäisen ja kerron jotain, mitä siitäkään ei näe.

http://i.imgur.com/lyDoqZ3.jpg

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kepulaisien hanke tieverkon yksityistämiseksi on aika kuvaava hanke, koska muut eivät ollenkaan tunnu tajuavan, mitä siinä on takana.

Orpo ihmettelee, miten se toisi lisää rahaa, ja Rinne taitaa pelätä, että demareiden mökkireissut kallistuvat, vaikka siinä ihan selvästi ollaan muuttamassa koko höskä yhtiöksi ja rahoitusmalli sellaiseksi, että yhtiön voi myydä pois.

Varmaan kepulaisilla koijareilla on jo valmiina ulkomainen firma, jolle siitä voi myydä isoimman siivun. Muille tahoille myydään hämäykseksi pieniä sivuja, jotta voidaan osoitella sormella, että nuo siitä hyötyvät.

Tämä idea, että tienkäytön verottaminen GPS-paikantimella jotenkin muuttaisi verotuksen oikeudenmukaisemmaksi, on myös jotenkin jäänyt tajuamatta. Polttoaineverotus toimii jo samalla tavalla, mutta sitä on perusteltu niin kauan ympäristöllä, ettei kukaan enää tunnu muistavan koko asiaa.

Ammattivalehtelijoille ihan selvästi on vaikea paikka kun joku muu valehtelee, koska täytyy uskoa kaikkeen siihen, mitä itse on valehdellut, ettei jäisi kiinni.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

"Varmaan kepulaisilla koijareilla on jo valmiina ulkomainen firma, jolle siitä voi myydä isoimman siivun. Muille tahoille myydään hämäykseksi pieniä sivuja, jotta voidaan osoitella sormella, että nuo siitä hyötyvät." Olen samaa mieltä. Kieltämättä; kepulit ei petä koskaan.

Toivottavasti päätöksentekijän asemassa olevat myös sen muistavat. Kaikkia, alleviivaan kaikkia hankkeita, joita he ajavat on ensin tarkasteltava logiikalla: miten kepulit tästä hyötyvät. Vasta kun heidän ansaintalogiikkansa on perin juurin analysoitu kannattaa substanssia edes alkaa miettiä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Ansaintalogiikoista puheen ollen, mun on vaikea ymmärtää, miten kauppojen aukioloaikojen rukkaaminen hyödyttäisi kauppoja, koska ison marketin auki pitäminen yhteentoista illalla sunnuntaina on aika tyyristä verrattuna asiakasmäärään.

Näin kuitenkin saadaan asiakkaita pois ruokaa myyviltä huoltoasemilta ja sitten niiden on vaikea kilpailla kylmäasemien kanssa. Nesteen pomot saavat kannustinpalkkiot ja valtio lisää osinkotuloja. Ehkä joku muukin hyötyy, mutta siitä en ole ottanut selvää.

Kauppaketjuille tämä on selvästi vain riesa, mihin on pakko mennä mukaan jos haluaa pitää asiakkaat ja hintakilpailusta näkee, että asiakkaista on kova kilpailu. Jos ei mene mukaan aukioloaikoihin, niin asiakkaat voivat alkaa suosia kilpailijaa eikä se passaa.

Temppuna tällainen on tosi härski, koska kauppiaat saavat haukut siitä, että huoltoasemia ajetaan perikatoon aivan muiden toimesta.