keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Näin on aina ollut ja aina oleva?


Déjà vu. Suomalaisen palvelukuttuurin kukkanen? Finnairin kone tuntikaupalla jumissa Kalkuttassa. Sellaista toki sattuu. 

Muistan aikoinaan, sankarimatkailun esihistoriallisella ajalla joulukuussa 1975, kun matkasimme Kar-Airin silloisella DC-8-51llä - lempinimeltään Viirupyrstö - Helsingistä seuramatkalle Bankokiin ja Pattayalle. 

Lentomme ohjattiin kuitenkin laskeutumaan jenkkien silloiseen lentotukikohtaan, Utapaoon. Déjà vu - Eipä meille matkustajille silloinkaan vaivauduttu kertomaan miksi.

Jännää kuitenkin oli. Lentokoneiden parkkialueet olivat täynnä B - 52 pommareita, 

 

 

 B-52D laskeutumassa Utapaoon

olihan Utapao yksi niistä tukikohdista, joista nuo koneet olivat lähteneet vielä puolta vuotta aikaisemmin kylvämään massiivisia pommikuormiaan Etelä- ja Pohjois Vietnamin maaseudulle, Laosiin ja Kambodiaan Vietkongin tuhotakseen. Kiitoteitten reunamilla oli läjittäin romuttuneita kuljetus- ja matkustajakoneita, joilla kaikki kynnelle kykeneet olivat paenneet henkensä edestä Saigonin valtausta vain puolisen vuotta aiemmin.

 

 Saigon-hubert-van-es.jpg

Suurvallan konkkurssijulistus silloin

Jos oikein muistan oli laskeutumisaika aamupäivällä ja koska matka oli lopuillaan tarjottavat oli jo tarjottu.

Déjà vu -Varastot olivat tyhjät, tipan tippaa ei tainut olla jäljellä. 

Déjà vu - Koneesta ei saanut poistua. Kun aamu-aurinko päälle porotti, suihkumoottoreita ei saanut tai voinut pitää jatkuvasti päällä, eikä Viirupyrstössä ollut APUa (varavirtalähdettä) yritettiin ovet avaamalla saada raitista ilmaa matkustamoon. Eihän siitä mitään tullut.

Pelastukseksemme koitui tukikohdasta löytynyt suomalaissyntyinen eversti(?) Eriksson(?), joka riittävästi kärsittyämme antoi armon käydä oikeudesta ja päästi matkustajat tukikohdan "vierastiloihin" ja tarjosi USA-hallituksen piikkiin virvoitusjuomia ja ilmastointilaitteiden viilentämää ilmaa. PR-voitto oli melkoinen; minäkin muistelen tätä vielä nyt 40 vuoden kuluttua. 

Vaan on Finnair ilmeisesti Sinuhensa lukenut ja omaksunut? Kuusi tuntia Kalkutan platalla ilman virvoitusjuomia varsinkin, jos miehistö ei edes osaa suutaan avata, ei kivalta tunnu. Tosin tietolähteenä keltainen lehdistömme; Ilta-Sanomat.


PS.

Nyt lento AY 035 lienee jo perillä Krabissa.


 

 



6 kommenttia:

Hakki kirjoitti...

Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, miksi lay-out on nykyinen ja siis kaamea.

Antaisin arvoa, jos joku osaa antaa korjausohjeet.

Anonyymi kirjoitti...

Kovinpa tarkkaan tunnut tietävän Kalkutan tapahtumat viime yöltä. Lähteesi tuntuu olevan Iltasanomiin soittanut lennon matkustaja. Harmi vaan kun kukaan ei ole tarinaa vahvistanut. Palstakirjoittelun mukaan kukaan muu lennolla ollut ei olisi jäänyt ilman tarjoilua ja puolen tunnin välein tulleita kuulutuksia. Enpä asiasta paljoa tiedä, mutta silloinhan on helppo kirjoitella...vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa valituksen määrä on vakio.

Hakki kirjoitti...

A no nymous 11.01

Suosittelen, että osallistut luetun ymmärtämisen kokeeseen. Olet todella sen tarpeessa.

Varmasti niitä jossain järjestetään. Peruskoulussa kai ainakin.

Tiedän toki, että kaikkia eivät edes asiantuntijat osaa auttaa.


PS.

Osaatko auttaa edes korjaamaan tämän artikkelin lay-outin?

Anonyymi kirjoitti...

Olin lennollla ja kyllä tarjoiltiin ja kuuluteltiin. Moni matkustajista oli vaann niin humalassa, että en yhtään ihmettele, että heistä tuntui ettei näin tapahtunut.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista ja Ilta-Sanomien uutisen korjaamisesta.

Ei ole ensimmäinen kerta varmaan lehdelle painattaa varmentamaton viesti eikä ensimäinen kerta, että riittävän "Moni matkustajista oli vaan niin humalassa, että en yhtään ihmettele, että heistä tuntui ettei näin tapahtunut."

Näin on aina ollut, ja näin on ilmeisesti aina oleva.

PS.

Nauti lämmöstä ja Hymyn maasta.