maanantai 3. maaliskuuta 2014

Georgian sota vai Itävallan Anschluss?



Kovin monille spekulatioille Venäjä antaa nyt aihetta. Kaiken sen jälkeen mitä viime päivinä on tapahtunut yksi on kuitenkin varmaa. Krimin miehitys oli Venäjällä perusteellisesti etukäteen suunniteltu ja tehokkaasti se myös toteutettiin. Epäselvempää on miten tästä eteenpäin. Putin johtaa nyt orkesteriaan, me muut vikisemme. Vaan kuinka kauan?

Onkohan Kremlissä ajateltu, että ”tuosta kun vähän tyrkkää vasta vallan saanutta, juuri muodostettua hallitusta, hajoaa koko rakennelma”? Kovin tuntuvat olevan samat mietteet Putinilla kuin Stalinilla 1939 marraskuussa. Nyt oli soittokunnan instrumentit sentään korvattu tunnuksettomilla, mustanaamioiduilla ja mykillä asemiehillä. Jotain on opittu?

Kun muistaa miten vahvasti Vladimir on ottanut kantaa Venäjän kunnian ja suuruuden palauttamisen puolesta nousee mieleen väistämättä toinenkin kuva. Toisena aikana, toinen pieni mies koki edellisen rauhan häpeärauhaksi ja maansa alennustilan iskuksi suuren maan vielä suuremman historian kasvoille, kunnian riistämiseksi.

Abhasia ja Etelä-Ossetia ja Georgian sota. Nyt sitten Krim ja mahdollisesti Itä-Ukrainan tai jopa koko Ukrainan miehitys kontra Reininmaan ja Saarin alueen miehitys, Itävallan Anschluss, München, Tsekkoslovakian sudeettialueen miehitys ja lopunkin Tsekkoslovakian nielaiseminen. Sitten seurasikin Puola.

Georgian sodan jälkeen, ei siitä seurannut Putinille yhtään mitään. Ei edes Sotshin talviolympialaisia boikotoitu, peruuttamisesta puhumattakaan. Vastasiko pitämätön kokous Putinille viestinä samaa kuin München sille toiselle pienelle miehelle, jolla oli hassut viikset? "Ei ne muut välitä, uskalla, eivätkä kykene tahtoani, eivätkä jumalaista kohtaloani vastustamaan." Miten käynee Kiovan MM-kisoille?

Puolan ulkoministerin CNNn toimittajalle pari päivää sitten antaman lausunnon mukaan Janukovitsh vasta pitkällisen ja sitkeän vastahangan jälkeen, ja aivan yllättäen, viimeisen puhelinkeskustelun jälkeen, suostui allekirjoittamaan viimeisimmäksi jääneen sopimuksen "kapinallisten oppossitioedustajien" kanssa. Keskustelun hän arveli tapahtuneen Putinin kanssa. 

Mikä näin yllättäen ja perusteellisesti muutti Viktorin kannan? Mitä Vladimir uhkasi? Vai uhkasiko ollenkaan? Sanoiko vain, "odota nyt Victor rauhassa muutama päivä ja tulen apuun"? Vai oliko kyseessä edes Vladimir?

On ilmeistä, että Suuri Johtaja Janukovitsh ei kuitenkaan uskaltanut, oman turvallisuutensa vuoksi pysyä maassaan, vaan pakeni suojelijansa luokse 70 miljardia rikkaampana. Ei tosin ole tainnut tavata Vladimiriä vieläkään?

Toimittajan mielestä "Small, vulnerable countries have had a painful lesson in European realpolitik that they will not soon forget." Mutta sekään ei, tälläkään kerralla varmasti koske Suomea?

Tänään Venäjän aloittama laivastosotaharjoitus Itämerellä panee miettimään, miten oikeassa New York Times mahtaa olla todetessaanChancellor Angela Merkel of Germany told Mr. Obama by telephone on Sunday that after speaking with Mr. Putin she was not sure he was in touch with reality, people briefed on the call said. “In another world,” she said.

Kun maailmanpolitiikan vastuullisina pidetyt johtajat päästävät tuollaisia lausuntoja julkisuuteen, voiko Putin vielä perääntyä kasvojaan menettämättä?



PS.

Ajatellaan kuitenkin positiivisesti ja kiitetään Volodjaa; sotateollisuuden kysyntä ja kasvu nostavat länsimaat taas jaloilleen. 


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella hienosti viety näytelmä Putinilta.
Ensin loistokkaat olympialaiset, jonka katveessa varsinainen asia ajettiin asemiin.
Anschluss tämä Krimin valtaus tulee olemaan. Eihän Krimin ukrainalaiset tai tataarit rohkene panna tikkuakaan poikittain kun kansanäänestyksen tulos Venääjään liittymisestä julkaistaan.
Jos tällaiset änestetyt liitokset tai eroamiset hyväksytään niin maailman kartta muuttuu saman
tien.
Putin dramatisoi Serbian ja Kosovon tragediaa Krimille. Eikös sielläkin revitty maa kahtia toisen tahdon mukaan. Mielestäni läsimaat joutuvat tyytymään Krimin venäläisten ylivoimaiseen tahdonilmaisuun.
Tästä seuraa baskien lähtö Espanjan alaisuudesta jne. jne.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista.

Ei tainnut Volodja ymmärtää kuinka syvällä "kunnioitus" Venäjän karhuun naapureissa istuu? Tai ehkä hän ei vaan välitä? Pieniä ovat moiset esteet ihmiselle, jolla on Jumalainen Missio (ja riittävästi rautaa ja rajoja sen tueksi).

Kun kuuntelee äänenpainoja Baltiasta, ei voi kuin toivoa, että sitä tekisivät myös EUn isot ja mahtavat. EU saattaa joutua muuten todistamaan mm. Baltian maille, että EU todella on Euroopan rauhan liitto ennen kuin arvaakaan. Krimin ukrainalaisiin ja tataareihin viitaten voidaan tietysti sanoa, että eipä niitä siellä montaa edes ole.

Tuskinpa edes Putinin näytelmän käsikirjoitus vielä tähän loppuu. Olisiko vain ensimmäinen näytös? Ja vasta senkin ensimmäinen kuvaelma?

Anonyymi kirjoitti...

Duumassa on hyväksyttävänä laki, jonka mukaan rajamaitten liittäminen Venäjään helpottuu. Mielenkiintoista nähdä, millainen lain sisältö tulee olemaan. Riittääkö, että Venäjän kansalaisen ostamat maa-alueet toisessa maassa siirtyvät kaupan yhteydessä Venäjän sotilaalliseen suojeluun? Ihailen sitä kymiläistä kansanedustajatarta, joka teki eduskutalakiesityksen maan myyntikiellosta EU:n ulkopuolisille Suomessa.
Volodjalla on samat henkilökohtaiset ongelmat kuin Stalinilla, Hitlerillä ja Bonabartella. Näitten herrojen tuhoamisen tarve lisäsi heidän kannatustaan omien parissa.
Vaikka näin olisi niin uskon, että varsinainen ongelma keskittuu lähivuosina Venäjään. Kun siellä kansa nousee niin siitä on leikki kaukana, eikä siinä auta, vaikka voissa paistaisi.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Vaalit Krimillä ovat jo 16.3. Alkaa siis olla kiire muuttaa lainsäädäntöä vastaamaan tulevia tarpeita. Usko vaan kanssani, että kyseessä on sattumaa. Sevastopol on jo ilmoittautunut liittyvänsä osaksi Venäjää. Mutta valtamedian tietojen ja asiantuntija-arvioiden mukaan selkeää linjaa siitä, mihin raja vedetään ei löydy ollenkaan.

Tämä syntyvä tilanne ei itse asiassa taida vastata Anschlussia vielä ollenkaan. Edes Krimin osalta. Lähimmät vastineet löytyvät Ruhr-Saarland miehityksestä ja Sudeettimaan haltuunotosta.

Mikä saa sinut uskomaan, että Venäjällä - siis Venäjän Federaatiossa - kansa nousisi? Itse uskoisin, että neuvostovuodet ja erityisesti Stalin olisi kitkenyt moiset himot lopullisesti ja siirtänyt kokemukset osaksi kansan geeniperintöä.

fun kirjoitti...

Taidat, Hakki, epäillä oikein. Venäjän kansa on saanut kokea niin paljon kovia aikoja ja raakoja johtajia, ettei toiseen kansan nousuun taida riittää haluja.
Luotan Sinun asiantuntemukseesi historiallisissa Eurooppa-asioissa.
Jotenkin alkaa tuntua, että Putin tuntee olonsa varmaksi. Näillä kansallistunnetta nostattavilla teoilla varmistetaan sisäpolitiikka, eikä muulla oikeastaan olekaan mitään väliä.
Eurooppa on sidottu venäläiseen energiaan ja raaka-aineisiin. Tällä taktiikalla Volodja taitaa selvitä niin pitkälle kuin häntä itseään huvittaa.
Huvittavalta tuntuu näitten EU-vaikuttajien kuikuilu. Puheita pidetään mutta "amutsooni" puuttuu. Kättä pidempää ei tunnu löytyvän,-eikä löydy.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

En todellakaan ole minkään sortin historioitsija, joten minun historiallisiin näkemyksiini on syytä suhtautua aivan samalla kriittisyydellä, kuin nettikirjoitteluun yleensäkin, vastaanottajan vastuulla.

Putiinin pään sisällöstä ei varmaan kenelläkään ole tietoa. Ei myöskään siitä, mintä ovat hänen takana olevat realiteetit.

Vaan eipä Adolf Hitler ollut monellekaan pelottava vielä Berliinin Olympialaisten aikaan 1936? Vuonna 1938 oli jo liian myöhäistä, koska tekemisen vaihtoehdot olivat ehdottomuuksia.

Ja juuri siksi toimia pitäisi nyt, kun vielä on muutakin mahdollisuuksia. Vaan eipä taida sen paremmin USAlla, NATOlla kuin EUllakaan olla riittävän vahvaa tahtotilaa? Demokratioiksi itseään kutsuvilla harvoin on. Ainakaan riittävän nopeasti.

fun kirjoitti...

Kl:n blogeissa yhdessä todettiin, että historia änkyttää,-toistaa itseään.
Tämä Krimin tapaus on mielenkiintoinen. Mikäli oikein muistan Venäjän vastaisella Euroopan puoleisella rajalla on kolme valtiota, joilla on Nato-optio. Suomi on niistä ainoa, johon ei toistaiseksi ole kohdistettu aluevaatimuksia. Jos sulkisimme itse Nato-ikkunan niin Venäjä vastavuoroisesti siirtäisi läntiset varuskuntansa ja sotakoneensa muualle. Hah-haa. Ukranalainen Nikita Hrutshev luovutti Krimin Ukrainalle.
Saksassa? ideaansa kehitellyt Lenin luovutti Suomelle itsenäisyyden. Sakä Krim, että Suomi ovat venäläistä maaperää samoin perustein.
Saksassa palvellessaan Putinkin selvitti mielipiteitään maailmasta ja Venäjästä.
Kuinkahan pitkälle historia on valmis leikkimään kanssamme?
Tulevalla viikolla näemme pahimmassa tapauksessa melkoisen pörssikurssien romahduksen ja sehän on aina ollut merkkinä tulevista katastrofeista.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja, Sorri hidasta vastailua.

Historia leikkii meidän kanssamme juuri niin kauan kun me leikimme sen kanssa. Nythän viisaat opetushallituksen kukkahattu neuvoksettaret aikovat kyllä tehdä historiastakin historiaa. Sen seurauksena teemme tulevaisuudessa historian re-run´neja entistä useammin. Valitettavasti ne koskevat tappioitamme ja menetyksiämme ja muita omalaatuisia kauhukokemuksiamme. Ihan kuin television ja viihteen kaupallistumisessa on jo tapahtunut. Sillä, mihin se nyt ihmislapsi enää muuttuisi?