lauantai 18. kesäkuuta 2011

Urpiaisesta valtionvarainministeri

Jos joskus, niin viimeistään nyt täytyy toivoa ihmettä. Siis meidän suomalaisten täytyy toivoa ihmettä. Muuta mahdollisuutta ei enää ole.


Ainakaan tähän mennessä en ole tässä demareiden tyttelissä havainnut sen paremmin taloushallinnon kuin joukkojen hallinnankaan osaamista. En ole huomannut hänen sen paremmin hallinneen omia joukkojaan kuin saanut meitä muitakaan vakuuttumaan taidoistaan. En ole todennut hänen osaavan hallita sen paremmin yksityiskohtia kuin kokonaisuuksiakaan. En edes yksinkertaisimpia, kulloinkin käsiteltävänä olevan asian  "sisältöosaamista".


Poliittisten broilereiden Primus inter pares?


Kun historia aikanaan vahvistaa, että tarpeeton ylivelkaantumisemme alkoi Jyrki Kataisen ollessa valtionvarainministeri se samalla toteaa, että viimeinen syy kansalliseen tuhoutumiseemme varmistui Jutta Urpiaisen osaamattomuuden aikana.


Vae victis.


 

26 kommenttia:

Oe voe kirjoitti...

Odotas, uusia oikeita tuhteja purkauksia joissa kestävysvajeen maksuvastuu siirtyy Urpilan ohjeilla kuin häkä perin heikkomieliseksi ja pidätyskyvyttömiksi osoittautuien maksajien päähän.

Pääset pian kertomaan velalla kartanoistumista yrittävien isäntien traktorimarsseista, kuvaamaan ja haistelemaa kipattua sontaa tiellä. Nämä Säätytalon uudet "säätyläiset" pistävät maan verorakenteet uusiksi, aie, vakaa suunnitelma on periä kunnanverot etukäteen alvillisiksi muuttuvista EU- ja kansallisista investointi, yritys - ja peltotuista.

Tämäkin kauhistus vielä kaiken päälle; leikkaavat samalla valtion maksamat kuntatuet. Metsäkeskus pelkää jo tätä, metsän puiden kasvun - ja marjasatoennusteiden laatijoille suunnittelijoille palkka maksetaan jos ja jos saavat ennusteensa kaupaksi. Sama MMM:ssä koskee rekisterin pyörittäjillä ja nimitysten - maksatusten tarkistajia.

Pelto -ja metsähehtaareista kaavaillaan verot maksuun joka vuosi metsän sijaintikuntiin. Kun joskus vuokraat metsääsi ostajalle niin vähennät saamastasi metsän ja/tai pellon vuokrasta vuosittaisen ennakkoveron.

Uudet ajat ja paluu alkuun.

Turistiloiden ja lomamökin vuoraajien rekisteröidysta sänkypaikoista ovat jo luettelot kunnissa, maksat, verot tarjolla olevista sänkypaikoista ennakkoon.

Pellot ja elikot, naudat, joka sorttia ovat jo luetteloitu pääveroa varten MMM:n EU- ja verorekisterin raamiin.

Löytävätpä kunnantoimistojen seinältä että julkisista luetteloista kaikki yritys - ja peltotukia kupanneet pankinjohtajat, virkamiehet ja kartanon isännät, ml. jytkyttimen vaalivoittajat että erikseen vahvennettuna ja alleviivattuna tämä neekerukoist höpättänt "hakkaraene".

Löytävätpä jo ennen tulevaa syksyä entiset väyryset, tynkäkepu, hohtimet, että ärhinmäen hukannut kommunistisiipi toisensa.

Kepun isännät karkasivat jo Kokkareiden puolelle ja Stuppin taa.

Ministeri ihanainen kaikkien urpiaisen suojeluksessa työllistää työvoimatuilla kehäkolmosen takaisten syrjäperien kaikki kynnelle kykenevät vihreät ja opinnoissaan menestymättömät, hidastelevat 899 euron minimipalkalla uuden ajan "isäntien" ja virkamies maanomistajien rengeiksi ja thaitytöt korvaaviksi marjanpomijoiksi.

Heille ei ole haittaksi kielitaito ei edes tuomarin eikä KTM oppiarvo.

Ihanaisen kortiston virkamiehet lähtevät vuoronperään pakkolomille ja kaksi kolmesta ihanaisista työn museoista suljetaan kokonaan ja korvataan kunnantoimiston seinätaululla.

Jouluun mennessä hotellien ja lomamökkien tarjousöiden hinta laskee ja on ilmaista Kreíkassa, jos et vie sinne omia eväitä.

Tulikohan meille muille hoksaamatta ja tilaamatta aika myydä kähmityt ja pimitetyt vuokramökit ja - matkailuautot, joista selänsijoja lasketaan jo vuosiverolaskua varten kunnanvirkamiesten toimesta ?

Tästäpä jokainen voi jatkaa omien pelimerkkien klaaraamista.

hakki kirjoitti...

Oe voe

Odotan mielenkiinnolla, mitä ministerit raportoivat MMMn, TEMn, STMn ja OMn sisäisestä tilanteesta kepulivallan seurauksena. Jollekin ansioituneelle ja riippumattomalle tutkijalle voisi antaa selvitettäväksi kaikki ministeriöissä laaditut suunnitelmat uskovaisten rahoituksen tukevaisuuden turvaamiseksi myös tilanteessa, jossa ministeriön johto ei enää ole oikeauskovaisten hallussa.

Samalla hän voisi, lakia rikkomatta selvittää ketkä virkamiehet ja missä postissa omaavat minkäkin puolueen jäsenkirjan ja/tai aatemaailman. Selvitys on tehtävissä varsin helposti vaikka sitten, että kukin nyt hallituksessa mukana oleva puolue listaa omansa. Vähennyslasku kertoo tuloksen.

Samalla tutkimus antaisi hyvin uudet tavoitteet henkilövähennyksiksi, valtionhallinnon tuottavuuden lisäämiseksi. Ja turhaa rajoittua yksin kepuleihin, päällekkäisyys kokonaisuudessaan olisi syytä purkaa saman tien. Vaan tuskinpa se tältäkään hallitukselta onnistuu. Kuka sitä nyt omiaan....

Kuntatukien pienentäminen osoittaa tämänkin hallituksen taipumusta näpertelyyn. Lopetetaan kunnalliseen itsehallintoon pohjautuva paikallishallinnon järjestelmämme kokonaan ja siirrytään suoraan maakunnalliseen itsehallintoon. Kaikki entinen kuntarahoitus, asianmukaisesti saneerattuna siirretään maakunnille mukaan lukien verotus, vastuut ja valtiontuet. Maakunnallinen hallinto miehitetään puhtaalta pöydältä, nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita noudattaen. Kaikki kunnanhallinnon henkilöstö irtisanotaan toiminnan lopettamisen seurauksena, jolloin 5 vuoden suoja-aika ei tule kysymykseen.

Odotan mielenkiinnolla missä vaiheessa sonta taas Espalla ja muualla Kehä III sisäpuolella lentää. Milloin talonpojat taas suuntaavat legendaarisella Talonpoikaismarssilleen ja erityisesti kenen johdolla ja organisoimana. Elintarvikkeiden luovutuslakkoon en oikein tällä kerralla usko. Kajahtaisi liian helposti omaan nilkkaan. Samoin kyyditykset lienevät epätodennäköisiä, kun ei enää ole sitä jenkkien pelkäämää Suurta Saatanaakaan tuolla itä-rajan takana. Mutta varmaan pohjalaiset jotain keksivät?

Ja olen tainnut muutaman muunkin ehdotuksen aiemmissa artikkeleissani hallitusohjelman sisällöksi tehdä? Sieltä ne tarvittaessa löytyvät, kun sovittujen vuosittaisten tarkastelujen osalta joudutaan havaitsemaan, että näpertelyn aika on ohi.

Kaj Granlund kirjoitti...

Olisikohan niin, että lopputulos tiedetään ennalta ja halutaan vain varmistaa, että siitä saadaan edesvastuuseen "oikea henkilö".

hakki kirjoitti...

Kaj

Vaikka olen tällainen lapsen- ja hyväuskoinen idealisti, minun on vaikea kuvitella, että sen paremmin Jyrkin kuin Jutankaan "nimitykset" perustuisivat saatanallisen älykkääseen salaliittoon. Me emme lajina yksinkertaisesti ole niin viksuja.

Vai jääkö minulta taas joku asia huomaamatta?

Kaj Granlund kirjoitti...

Hakki,

"Vaikka olen tällainen lapsen- ja hyväuskoinen idealisti, minun on vaikea kuvitella, että sen paremmin Jyrkin kuin Jutankaan "nimitykset" perustuisivat saatanallisen älykkääseen salaliittoon."

En totta puhuakseni itsekään. Kun pää on niin ohut että tyhmyys paistaa läpi, niin salkku on tärkeämpi kuin juoni.

Vox Populi kirjoitti...

Niinpä !

Jutan substanssiosaaminen ja ja repertuaarin esillepano on ollut toistaiseksi valitettavan köykäistä.
Vain Anneli Jäätteenmäki on viime vuosien eturiviin nostetuista puheenjohtaja-ministereistä ollut samaa vaatimatonta kaliberia.
Toivottavasti jossakin on asiat hallitseva kuiskaaja.

hakki kirjoitti...

Kaj

Mutta sekä Annelia että Juttaa äänesti kovin moni. Eivät he varmaan kaikki olleet sitä mieltä, että "pää on niin ohut että tyhmyys paistaa läpi". Vai oletatko, että he ihan piruuttaan?...

hakki kirjoitti...

Vox

Siitä päätellen mitä tähän mennessä on nähty, "repertuaarin esillepano on ollut" parasta mitä on. Kun muuta ei ole, repertuaaria on vaikeaa tarjota?

Kuiskaajia maailma on täynnänsä. Vaan mistä löydät sen oikean?

ToBe kirjoitti...

Kaikki Kokoomusministerit sanoivat saaneensa unelmaduunin.Urpilainen taas totesi ajavansa puolueensa agendaa parhaiten juuri valtiovarainministeriöstä.Omituisia heittoja nuo kaikki kun katsoo ympäröivää maailmaa.SDP;n asia ei nyt ole euroopassa ihan päällimmäisenä ja sen Jutta Uu saa tuta ihan kohta.Kotimaa voi muutenkin olla sivuosassa kun kokoustaa joka viikko Brysselissä päälle kaatuvien pakettien kanssa.Kun siellä istuu innosta puhkuen myös EU ministeri Stubb ja ilman muuta harmaa vinttikoira Tuomioja virkansakin puolesta niin kuka hoitaa Suomen asioita? Katainen?...niin hän yrittää pitää tätä kaikkea koossa, jos kohta hänellekin on pysyvä seat lentolaitteen etuosassa.Suomea ei johdeta enään Suomesta ja suomalaista päätöksentekoa ei ole puhtaasti olemassakaan.Se päättyi kun liityttiin mukaan tähän löyhään liittovaltion tapaiseen koalitioon.Kotimaan asiat hoitaa troikka...jalkapalloilija Arhinmäki+Kauneus ja terveysministeri Guzenina+Hauhon lahja Suomen maataloudelle ministeri Koskinen.
Torjuntatyössä kunnostautuu toki myös Räsänen joka pysäyttää homovyöryn ja saa siitä suurta kiitosta jo elinaikanaan.
Häkämiestä pyttyyn ja eteenpäin-meillä on hallitus jonka kansa näköjään halusi...jos on uskominen Eero Heinäluomaan.
Harva uskoo.

ToBe kirjoitti...

Pelottaa muuten , että Urpilainen on raskaana...jää äitiyslomalle ja tyypilliseen naisasiatyyliin toteaa äitiyden olevan ainutlaatuista ja arvokasta ja siten tuollaiset työn asiat kuin koko kansakunnan kirstun hoitaminen joutaa jäädä sivuosaan...eduskunnan naiset aplodeeraa ja kansakunta...niin kansakunta saattaa jopa huokaista helpotuksesta.

hakki kirjoitti...

OrNot

Piti oikein mennä Iltalehtien sivuille vahvistuakseni Urpiaisen raskausväitteestäsi. En löytänyt mitään.

Olisihan se niin....tyttömäistä(?)ryhtyä tällaisena aikana noinkin vaativaan hommaan jos äitiysloma odottaa. Kansallisesti se kieltämättä antaa meille ehkä mahdollisuuden selviytyä, siitä riippuen kuka korvaa. Juu tiedän, että moinen lausuma tekee minusta taas shovinistin monenkin silmissä, mutta en kyllä hyväksyisi sitäkään, jos pääministeri (vaikkapa yksi entinen) olisi viikko- tai kuukausikaupalla estynyt hoitamasta tehtäviään ja tietäisi sen etukäteen.

Ilmeisesti politbyrokratioamme on jo kehittynyt siille asteelle, että sen jälkeen kun hallitusohjelma on lobbareiden toimesta pakkopaitaansa sidottu, poliittinen eliittimme katsoo voivansa keskittyä edustamiseen ja naistenlehtien juttumateriaaliksi.

Voi ristus!

hakki kirjoitti...

OrNot

"Suomea ei johdeta enään Suomesta ja suomalaista päätöksentekoa ei ole puhtaasti olemassakaan.Se päättyi kun liityttiin mukaan tähän löyhään liittovaltion tapaiseen koalitioon." Ilmeisesti juuri noin? Tällä poliittinen eliittimme varmaan puolustelee mitään tekemättömyyttään myös vaalien väleillä. Ja siitä kärsii Suomi.

Vaan onhan se niin paljon kivempaa liikkua privaattisuihkarilla juhlista juhliin kuin tehdä oikeasti töitä. Vois sitten vielä valitella pitkiä päiviä... Tuntevat itsensä varmaan osaksi sitä oikeaa tyhjänpäiväisten jet-settiä.

ToBe kirjoitti...

Juu ei ole tietoa Urpilaisen masusta, mutta tuli vain mieleen kun se taloushuru Backman jäi hyllylle odottamaan.
Toisaalta äkkiäkös se raskaus syntyy ja jos paineet kasvaa niin luonto kutsuu nopeasti.Ei olis ensikerta kun neitp työpainieta pakoon pinkoo siementäjää apunaan käyttäen.Nämä mielipiteet saattavat olla myös niitä sovinistisia mutta minua se ei haittaa.
Niin paljon on caseja nähty ettei enää usko sattumiin missään kohtaa.
En tiedä millaisesta hallituksesta me pitäisimme kun edellinen ei kelvannut ja nykyinen suorastaan pelottaaa.Persuja emme kestä ja lopultakin vaihtoehtoja ei ole.Olin aikoinaan melkoisen tyytyväinen Lipposen hallitukseen joka meidän pahimmasta kamasta aurinkoon johdatti.Siinä porukassa oli Kokoomus ja SDP.Nykyisellään molemmat puolueet näyttävät aivan hampaattomilta.
Heinäluoma varsinkin synnyttää kummallisen tunteen miehestä joka pelaa peliä joka lauseessa.Muistakaamme että hän on hyllytetty SDP:n puheeenjohtaja.Kohta valitsevat pressaehdokkaaksi.Tai sitten jos masu kasvaa niin iso Eero hommiin.
Muuten en tiedä puhuuko Heinäluoma mitään kieliä...onko hänellä kielillä puhumisen lahjaa lainkaan?Huono kouluruotsi on kuultu..siinäkö kaikki?Toisaalta minulle kelpaisi nyt vaikka mykkä ministeri jos ajaisi maan asiat kuntoon...leikkuria tarvitaan ja virkoja niks naks.

fundeeraaja kirjoitti...

Meillä on nyt hallitus, jollaista en kyllä ikänäni muista nähneeni. Voisi sanoa tätäkin hätätilahallitukseksi niin avuttomalta se ensisilmäyksellä näyttää. Demarit ovat tekemässä harakiriä. Valtionvarainministeriys tällaisena aikana tietää varmaa upotusta. Tilanne meni 10-1 Persuille,-taas kerran.
Demareitten pressaehdokkaaksi on ilmoittautunut veli Mitro. Kantola toisena ankkurina takaa sen, että taivasosuudet ovat kunnossa. Kokoomus pitäköön kypäränsä, mutta liperit kuuluu tästä edes kyllä demareille. Nämä kaksi vekkulipappia kun panevat kätösensä illalla ristiin niin joutaa maan asiat ollakkin sen iltarukouksen varassa. Väliäkö sillä kuka valtionvarainministerin palkkaa kuittaa.
Voisiko joku blogisteista tietää ja kertoa mikä maa tämän EU:n alueella olisi tällaiselle luonnosta ja purjehduksesta nauttivalle eläkeläiselle se paras paikka asua?

hakki kirjoitti...

OrNot

"En tiedä millaisesta hallituksesta me pitäisimme kun edellinen ei kelvannut ja nykyinen suorastaan pelottaa." Miten olisi ihan sellainen tavallinen, joka keskittyisi hoitamaan ihan vaan kansalaisten asioita? Sellainen joka tunnustaisi tilanteen sellaiseksi kuin se oikeasti on ja keskittyisi korjaamaan. Joka ei keskittyisi nipistämään 5 prosenttia sieltä tai 10 tai 100 miljoonaa täältä tai vastaavasti lisäämään niitä omilleen.

Joka keskittyisi niihin kokonaisuuksiin, jotka ovat jatkuvasti meillä retuperällä esimerkkeinä vaikkapa kuntatalous, tai sen ilmentymänä sote- ja opetussektori, tukijärjestelmien olennainen karsiminen maatalous-, alue-, maaseutu-, elinkeino- yms. poliitikkojen osalta, yrittelijäisyyden ja yrittäjyyden konkreettinen edistäminen, yritystoiminnan työllistämisedellytysten parantaminen siten, kuin se on mahdollista ilman tukien kasvattamista, poliittisen järjestelmän kehittäminen siten, että kansalaisten kontrolli edustajiinsa palautetaan ja puolueiden painoarvoa alennetaan...Ja ehkä osaisin muutaman muunkin esimerkin vaivatta löytää, vaan turhaapa itseään jatkuvasti toistaa?

Eikö olekin kummallista, että aatteellisen ideologian katoamisen myötä ainoastaan valta, valta jakaa etuja omaksi koetulle porukalle enää on puolueiden raison d´etré. Ja vielä hauskempaa on havaita, että nyt valtaa näennäisesti käyttävistä, en ole havainnut ensimmäistäkään johtajaksi arvostettavissa olevaa. Harhaanjohtajiksi sitäkin enemmän.

hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Mielenkiintoinen mutta perusteltu nimi tälle hallitukselle; Hätätilahallitus. Ja kun demarijohtoisena on vielä taivaalliset sotajoukot hallituksen tukena, ei mikään voi mennä vikaan.

Muta suosituksia purjehduksesta nauttivalle voisivat olla Espanjan tai Portugalin Atlannin saaret - Azorit, Kanaria, Madeira, ja mikäli heillä vielä saaria on Karibialla, niin sinne. Ranskalla Tyynen ja Intian Valtameren saaret saattaisivat olla paratiisin esikartanoita. Ja jos lähempänä mieluummin viihdyt, miten olisivat Englannin Kanaalin saaret tai Skotlannin?

Ja taitaa se luontokin noissa olla aika kivaa?

Vox Populi kirjoitti...

Hyvä fundeeraaja !
Kreikan saaristoa sanovat kauniiksi.
Ja halpaa kuulemma on jo lähitulevaisuudessa.

Göran Schildt kirjoitteli Välimeren purjehdusmatkoistaan Daphne-veneellään. Voisi löytyä osviittaa.
Itse en purjehduksesta niin tiedä.

Ja toki Karibia voi olla paratiisi.
Täällä Vaasassakin keskussairaalan miljoonakavaltaja-tekninen johtaja oli jo hyvissä ajoin hankkinut residenssin Dominikaanisesta tasavallasta ! Mutta poliisi ikävästi ehti iskeä.

ToBe kirjoitti...

Millainen hallitus?
"Miten olisi ihan sellainen tavallinen, joka keskittyisi hoitamaan ihan vaan kansalaisten asioita? Sellainen joka tunnustaisi tilanteen sellaiseksi kuin se oikeasti on ja keskittyisi korjaamaan. Joka ei keskittyisi nipistämään 5 prosenttia sieltä tai 10 tai 100 miljoonaa täältä tai vastaavasti lisäämään niitä omilleen. "

Juuri tuollaisen hallituksen minäkin haluaisin...en nyt puhu omasta edustani niinkuin näyttää olevan tapana, vaan yhteisestä isänmaasta joka ajetaan kivikkoon ihan vapaaehtoisesti ...Persun pelko ei ole viisauden alku.

ToBe kirjoitti...

Voi miten onnellinen olinkaan kun en 10 päivään kuunnellut uutisia.Ranskan vuorilla aurinko nousi ja laski.Viini oli aina hyvää ja leipä lähes ilmaista...tuoretta toki aina.Kurjalan hallitus antoi madonlukuja ja yrittäjille tarjotaan maksumiehen virkaa.
Olisko tässä tupossa mahdollista aloittaa seisomalakko? Ei se eei onnistu mutta kävelemällä yrityksensä kanssa maasta pois saa enemmän huomiota osakseen.Saattaa päästä jopa uutisiin.Joku ehkä kysyy miksi?Silloin on paikka sanoa että liian myöhään esitetty kysymys.

hakki kirjoitti...

OrNot

Oletko lainkaan miettinyt mikä valtio Euroopassa nappaa suurimman osan maataloustuista? Tai minkä valtion pankkeja erityisesti yritetään suojella Kreikan, Portugalin, Espanjan, Italian, Belgian mahdolliselta rojahdukselta? Jos joku yksittäinen valtion, niin nimenomaan Ranska, nyt maahanmuuttaja Sarkozyn johtamana, on velvoitteineen ja niistä laistaminaan se, joka Euroopan taas kerran pettää.

Auringonlaskut mm. Saaristomerellä ovat todella näyttäviä. Viini on halpaa, jos sen tuo Saksasta tai Eestistä. Samoin leipä. Mutta, myönnän, kumpikaan ei halpaa täällä ostettuna.

Kaj Granlund, Pekka Väinämö, ja varmasti moni, moni muukin jo tekevät lähtöä. Enkä todellakaan ihmettele. Aiotko seurata mukana?

Mutta meistä valtaosa ei vain voi.

ToBe kirjoitti...

hakki..en minä pidä ranskalaisista sinänsä.Maa on kaunis ja elämä "art vivre" hienoa.
Maatalous...joo ne nappaa kaikki hyödyt EU:sta..se on totta...subventoivat leipänsä niin halvoiksi että jokainen saa sen 80 senttiin ja tuoreena.Ranska on rohmu jonka byrokratia on Napoleonin ajoilta.Ostapa Ranskasta mökki niin saat pulittaa 20-25% extraa erilaisille viranomaisille ja paperin leimaajille.Hintavaa peliä vanhan omituisen järjesteelmän ylläpitoon.Ranskassa ei ole voimia jotka edes yrittäisivät lopettaa nämä paikallispomojen virat.
Hakki älä anna kuitenkaan sumentaa itseäsi. Kyllä tuo pankkien suojelu on vain osa koko ketjua. Ei pankkeja ole ilman ihmisten/yritysten/yhteiskunnan tarvetta lainaan/pääomaan.On lähes Neuvostoliittolaista totuutta väittää koko touhun olevan joidenkin suurten pankkien suojelua. Toki ne sitä nyt kaipaavat, mutta miksi? Olisiko niin että on annettu lainaa joillekin joilla ei ole reaalitakuita. Harvalla valtiolla on. Norja ehkä sellainen ainoana euroopassa. Maahanmuuttajasukuinen Sarkozy yrittää ylläpitää uskoa sellaiseen suurvaltaan jota ei ole. Berlusconi sellaiseen mikä hajosi jo 2000 vuotta sitten.Pahaa pelkään ettei tämä eurooppa ikinä löydä yhteistä säveltä. Taas on pakko mennä Saksan kelkkaan, josta meitä on aina varoiteltu.Nyt se lienee ainoa moottori missä on tervettä virtaa...toistaiseksi.Nyt kun Suomikin on päättänyt jatkaa elämistä velaksi meidän ei kannata paljon mennä neuvomaan.
Jos pankkimaailma rytisee niin saattaa mennä jokakodissa budjetti uusiksi.Luulen ilman mitään järkevää syytä sen tapahtuvan 2013...mitä sitten seuraa?Ei ainakaan paluuta nykyiseen.Eikä paluuta menneeseen.Menneisyyteeen pakoa ei ole kuin kirjallisuudessa.Onko taas se johtajien aika jossa Ducet nousee esiin ja kansa uskoo tai ainakin toivoo.Olipa pitkä stoori.Sorry.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Ranska on rohmu jonka byrokratia on Napoleonin ajoilta." Koettu on. Uskomaton se on.

Yritän olla lopullisesti sumentumatta, vaikka vaikeaa se on. Riittävä isku tuli jo siitä, että rahalla ei oikeasti ole arvoa ollenkaan, ei sidottu mihinkään todelliseen ja 90% siitä on finanssisektorin tuotekehittelyn tulosta viimeisen parin - kolmen vuosikymmenen ajalta. Kuplaksi sinä tai joku muu sitä nimitti. Niin minäkin. Ja kuplilla on taipumus puhjeta. Aina. Ennemmin tai myöhemmin. Eikä siihen välttämättä paljoa tarvita.

On itsestään selvää, että 1% ei päätä 100% puolesta. Eikä mestarointi asiassa auta ollenkaan. Mutta tapahtumilla on aina syynsä ja seurauksensa. Korjata ei voi, ellei todennettu syy ole tiedossa. Ja korjausyritykset silloin, kun syytä ei tunneta usein vain vie sinne allikkoon.

ToBe kirjoitti...

Hakki...kyllähän se syy tunnetaan.
Kansat elävät yli varojensa.
Inflaatio taas rakennetaan jokaisen lupauksen sisään.Vain aktiivissa työelämässä, kannattavilla vientialoilla työskentelevät pystyvät saamaan kustannuksia korjaavat lisät.Jotta tämä kierre päättyisi meillä tulisi olla joku ehdoton taho johon uskomme vaikka sen arvio oli +-10% pielessä suuntaansa.VM:n paperit eivät kelvanneet säätytalolla kuin Kokoomukselle luonnollisesti.Kuinkas ollakaan samat paperit olivat taas esillä ainoana oikeana tietona kansakunnan velkataakasta.Kuka valehtelee? Valehtelevatko kaikki?
Yksikään puolue ei vastaa kansalaisten todelliseen tarpeeseen päästä mahdollisimman suureen talouden tasapainoon.
Tämä hätätilahallitus ei voi onnistua, koska se ei kestä totuutta.Syyllisien etsiminen on ajanhaaskausta jos hyväksyy tosiasiat tästä eteenpäin.Taisi Paasikivi ymmärtää ulkopoliitiikan perusasiat pelkästään kartaa katsomalla.Taloudesta ei ole nyt karttaa tarjolla ja siksi porukka on täysin eksyksissä ja jopa rastit puuttuu.Otsalampun virta hiipuu ja mies jää metsään sammalmättäälleen ensilumia odottelemaan.
Suokaa anteeksi - sisäinen runoilijani heräsi lopuksi.

hakki kirjoitti...

OrNot

Todella; sinusta paljastuu entistä enemmän todellisen taiteilijan piirteitä.

Mutta varmaankin juuri tuo, että kansat, me kaikki, elämme yli varojemme pitää paikkansa. Ja jotkut hyötyvät siitä enemmän, jotkut vähemmän. Ja sitä seuraa inflaatio. Eli jakopolitiikka vain vaihtelee. Tilastot vaan valehtelee.

Hääkuvaaja kirjoitti...

Kieltämättä tilanne on kiinnostava. Urpilaisella ei käsittääkseni ole mitään tuota aihealuattaan vastaavaa koulutusta, mutta tosin aika harvoin ministereillä loppupeleissä on. Lähinnä he toteuttavat puolueensa strategiaa ministeriön päällikkönä.

hakki kirjoitti...

Hääkuvaaja

Sinullapa on positiivinen käsitys ministerien roolista ministeriön päällikkönä. Olen itse päässyt siihen käsitykseen, että he antavat äänen ministeriöön aiemmin ujutetuille puolueuskovaisille ja toteuttavat mahdollisimman suurta puuttumattomuuden politiikkaa.

Aika VVMn kellarissa muodostunee siinä mielessä hyödylliseksi, että hän saa jatkokurssin mitaansanomattomuuksien ja puolitotuuksien lausumissa ja yksityiskohtaiset keinot joilla välttää keskustelua ei-toivottavista aiheista.

PS.

Nimimerkin linkin takaa paljastui niin hyviä hääkuvia, että melkein sellaisen saadakseni voisin vielä neljännen kerran....