lauantai 18. joulukuuta 2010

Rauha meidän ajallemme

Merkel, Sarkozy ja nyt myös Iso-Britannian David Cameron lupailevat vaikka kuun taivaalta saadakseen markkinat lopettamaan hyökkäykset euroa ja EUta vastaan. Ajankohtahan on mitä mainioin, kun Joulurauhaa toivoo kunnon väki. Vaan mahtavatko markkinat (keitä ne lienevätkään) rauhoittua edes Jouluksi pelkillä lupauksilla? Eikä Brysselistä tälläkään kerralla muuta viestiä kotiin tuotavaksi asti tullut.


Eikö sitä paitsi olisi huomattavasti kustannustehokkaampaa järjestää nämä nyt jo muutaman kerran viikossa toteutettavat kriisi- ja pelastuskokoukset videokokouksina? Vaikka Skypellä tai Messengerilla? Jäisi paljon dramatiikkaa ja toisiaan tervehtiviä iloisia ministeripärstiä TV-uutisissa näkemättä, mutta ehkä silloin riittäisi aikaa jollekin tärkeämmälle? Itsenäisyyspäivän Linnan juhlatkin vaikuttavat tähän valtakavalkaadiin verrattuna kiinnostavalta saippualta.


Kun nuo kolme nyt ovat jälleen löytäneet toisensa, eivät pienten EU-maiden odotukset tasa-arvoisesta jäsenkäsittelystä voi olla kovin korkealla. Omien maitten pankit on pelastettava.


Saapas nähdä miten etupiirit nyt jaetaan?


 


PS.


Vanha kööri kasassa jälleen. Vain Putin on joukosta poissa.

7 kommenttia:

juhamatti kirjoitti...

Heitit kysymyksen, keitä ovatkaan " markkinat ", nehän ne tuntuvat tätä maailmaa
ohjaavan, markkinat sitä, markkinat tätä mieltä. Taitavat olla pelkkiä pelureiden
napinpainajia. Ainakin pörssikurssit sahaavat ylös ja alas ikäänkuin vain siten, että
vaihtelulla voisi tehdä voittoja. Mikään järki tai logiikka ei niitä näytä ohjaavan.

Olisihan se hienoa kun uutiset näyttäisivät kuvaa Merkelin mesettävän muille johtajille.
Tai skypellä, kuinka vaan, lopputulos olisi ehkä parempi kuin kokous livenä,
väsyneitä herroja puhumassa smalltolkia, kauhea hässäkkä, eikä mitään valmista,
tulisi varmasti halvemmaksi.

Missäkö Putin luuraa, tiesi tänään jokin media, että hän nukkuu kun Medvedev valvoo,
ja päinvastoin, eli taisi olla putinin nukkumavuoro. Kyllä isoveli valvoo.

hakki kirjoitti...

juhamatti

Olisiko odotusarvoilla pelaavien poikien ja tyttöjen raminaa. Pienemmät vahingot tulisi jos keskittyisivät lottoon.

En minä siitä hinnasta, jos vain valmista tulisi. Mutta kun erilaisessa tilanteessa olevien valtioiden virkamiehillä on perustellusti vastakkaiset tavoitteet tai arvot, on aika turhaa toivoa kaikkia hyödyttävää kompromissia. Sitä kun ei ole. On vain tilanne, jossa joku tai oikeammin jotkut joutuvat antamaan periksi. Ja silloin yleensä pienimmät ja heikoimmat joutuvat maksumiehiksi.

Jospa Vladimir on vielä Hollywoodin kiertueellaan?

TolpanPitäjä kirjoitti...

juhamatti

Markkinat nykyään toimivat juuri siten että pikapelurit saavat hyvät voitot markkinoiden epävakaudesta ja hitaammat kärsivät tilanteesta pidemmän päälle kun usko johonkin sitten lopulta romahtaa. Sen jälkeen taas tilanne vakautuu varakkaiden sijoittaessa pilkkahintaan hyvään kohteeseen ja myyvät taas sitten kun on taas aika myydä. Pumppausliike se on mikä kannattaa?

TolpanPitäjä kirjoitti...

Tietysti on varmaan tullut kaikkien taholta huomattua että eniten kärsivät tilanteesta työntekijät sekä loppupeleissä, nykyisellään, aivan kaikki EU-kansalaiset niissä maissa joissa markkinoita hyödynnetään kyseisellä tavalla?

TolpanPitäjä kirjoitti...

Asiaa hahmottaa hyvin uutisotsikko tuossa taannoin että kotimaiset arvosuvut olivat hankkineet jälleen omaan omistukseensa, kaikki tärkeimmmät eli pidemmän päälle tuottavimmat kotimaiset kohteet. Se tarkoittaa käytännössä sitä että Suomen kohdalta tilanne on jo ohi tuolta osaa vai mitä arvon herrat on asiasta mieltä?

TolpanPitäjä kirjoitti...

Ei tarvitse ottaa mitään kantaa siihen mitä Suomen laki sanoo asiasta?

TolpanPitäjä kirjoitti...

Ei se sano mitään jollei ole osoittaa että kohteiden arvo oli tuolloin alimmillaan jolloin viranomaisilla on velvollisuus alkaa tutkimaan asiaa.