perjantai 4. kesäkuuta 2010

Vain Tasavallan Presidentti voi hyväksyä pääministerin eron

Kohta jo entinen pääministerimme on ollut oudon hiljaa viime päivinä. Edes jatkuvat kepun epäselvyydet, hänen omaa Suomenmaan hallitusjäsenyyttään lukuun ottamatta, eivät hänen sanaista arkkuaan ole avanneet. Ei vaikka hän, Keskustanuorten entisenä puheenjohtajana mahdollisesti itse on ollut ylläpitämässä kuolleitten sielujen kulissia.


Mitenköhän Matti on ajatellut hoitaa edes poistumisensa lain mukaisesti? En ainakaan ole kuullut, että Tasavallan Presidentti olisi hänen eroaan vielä hyväksynyt. Ehkäpä ei hyväksykään? Voisiko niin hyvin käydä?


 


Perustuslain 64 § sanoo


Valtioneuvoston ja ministerin ero

Tasavallan presidentti myöntää pyynnöstä eron valtioneuvostolle tai ministerille. Ministerille presidentti voi myöntää eron myös pääministerin aloitteesta.


Presidentin on ilman esitettyä pyyntöäkin myönnettävä ero valtioneuvostolle tai ministerille, jos tämä ei enää nauti eduskunnan luottamusta.


Jos ministeri valitaan tasavallan presidentiksi tai eduskunnan puhemieheksi, hänet katsotaan eronneeksi tehtävästään siitä päivästä, jolloin hänet on valittu.


Kaiken sen jälkeen mitä Matti Vanhanen ja kepu ovat suomalaisen demokratian uskottavuudelle ja kansalaisten kansallistunteelle tehneet toivoisin, ettei Tarja myöntäisi eroa. Seurauksena olisi, että Eduskunnan olisi annettava nykyiselle hallitukselle epäluottamuslause, jos pääministeristä eroon halutaan päästä.


Sen jälkeen Eduskunta toivottavasti menettelee edes kerran säätämänsä perustuslain mukaisesti:


Tästä perustuslain 61 §


 

Valtioneuvoston muodostaminen

Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti.


Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Näiden neuvottelujen tuloksen perusteella, kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti antaa eduskunnalle tiedon pääministeriehdokkaasta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä on kannattanut hänen valitsemistaan.


Jos ehdokas ei saa vaadittavaa enemmistöä, asetetaan samassa järjestyksessä uusi pääministeriehdokas. Jollei uusikaan ehdokas saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan eduskunnassa avoimena äänestyksenä pääministerin vaali. Valituksi tulee tällöin eniten ääniä saanut henkilö.


Valtioneuvostoa nimitettäessä ja sen kokoonpanoa merkittävästi muutettaessa eduskunnan on oltava koolla.


ja 62 §


Tiedonanto hallitusohjelmasta

Valtioneuvoston on viivytyksettä annettava ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle. Samoin on meneteltävä valtioneuvoston kokoonpanon merkittävästi muuttuessa.


 


Jos pääministerin vaihtuminen ei ole valtioneuvoston merkittävä muutos, mikä sitten on?


Voi tätä juristerian riemua.


 


PS.


Hauskaa viikonloppua.


 

8 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Pääministeriä ei erikseen mainita, rinnastettaneen ministeriin. Mutta soppa mikä soppa. Eli ero onnistunee.

Mutta uusi pääministeri on, luulisin, eri juttu. Millainen? Saas nähdä!

hakki 47 kirjoitti...

helanes

Toisaalta. Kun pykälissä määrätyissä kohdin erikseen mainitaan toisaalta ministerit ja pääministeri olisi kai luontevaa, että rinnastuksia ei tehdä. Tarkoitettu mainitaan tarvittaessa.

Mutta sitten tulee 61 ja 62 pykälät.

Toimitus kirjoitti...

Kepulaiset yrittävät epätoivoisesti kohentaa puolueen imagoa vaalien alla. Rikostutkinnan kohteena oleva uuniperunamies syrjään ja tilalle joku joka ei vielä ole ehtinyt ryvettää mainettaan niin Kepu voi päästä seuraavaankin hallitukseen.

hakki 47 kirjoitti...

Toimitus

Sitähän tässä aivan ilmeisesti yritetään. Ja kanssaihmiseni jossain määrin jo tuntevinani, saattavat jälleen onnistua. Toisaalta juuri siksi elättelen toivetta, että Halonen tekisi edes yhden valtiomiesteon presidenttikaudellaan. Ei myöntäisi eroa. Roikkuisi sekä Matti että Kepu ja Jyrki ja Kokikset ja vielä Anni ja Vihreä puolue löysässä hirressä vielä vuoden. Mihinpä heillä kiire olisi. Ei ole ollut tähänkään asti.

Onneksi se ainoa puhtoiselta vaikuttavin ei tulle puheenjohtajana kyseeseen. Siis se mies jonka nimi ei tule mieleen. Sen sijaan Paavo ja Mauri ovat riippakiviä kaikkien muiden silmissä paitsi kepulien Ainoan Oikean Totuuden lammaslaumalle. Kiviniemi taas on osoittautunut ainoaksi varteenotettavaksi vaaraksi. Ja vain siksi, että tytöille tunnutaan annettavan huomattavasti helpommin anteeksi tuholaistoiminta maata vastaan.

tobe kirjoitti...

Parastahan se olisi jos änkyrät voittaisivat ja saisimme nuorekkaan Pekkarisen ja/tai ajankultaaman Paavon piikipaikalle.Se valinta olisi kansan onneksi jos vielä Korhosella kakku koristeltaisiin.Tytteliini saattaa vedota tytteleihin joille mekko menee järjen edelle.

hakki 47 kirjoitti...

OrNot

Paras vaihtoehto olisi, että kokikset ja viherpeipot huomaisivat mitä kello on lyönyt ja hajoituttaisivat hallituksen Matti-pojan lähtiessä. Uudet vaalit puhdistaisivat ehkä ilmaa. Vielä vuosi tätä odottelua ja voimme jättää konkurssihakemuksen Moskovan alioikeuteen.

tobe kirjoitti...

Olisi loistavaa johtamista pistää pikavaalit pystyyn ja uusilla jaoilla uudet toimivat ideat käyttöön asap.Tämä maa ei ansaitse pelkkiä jarrupuolueita ja oman edun ajajia.Keskustassa ei ole yhtään ehdokasta joka ymmärtäisi että tuottamaton hajasijoittelu maksaa maltaita.Maaseudun ylläpito on ok jos maksaa sen itse.Me tarvitsemme vetovoimaisemman maan selvitäksemme jatkossa.
Ei ne kuntien ylläpidon tukieurot jatkossa enää tipu ja sen tunnustamisen aika on nyt.Ei tämä virkamiesarmeija ole mahdollinen.
Kun haluamme kuulemma myydä palveluosaamista (virkamiesten?)maailmalle niin miten olisi koko porukan siirto hoitamaan Venäjän byrokratiaa.

hakki kirjoitti...

OrNot

Vai että vennään maalle? Sopii mulle. Mutta mitä me sitten tehdään tyhjentyneellä Kepulandialla?