sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Missä nyt mennään?

Kuka ihme on Rompuy? Milloin viimeksi kuulit Ashtonista? He ovat kumpikin varmasti ansioituneita mutta parhaimmillaankin vain virkamiehiä, joiden mielipiteillä on vielä vähemmän painoa EUn politiikan suunnan osoittajian, kuin heidän näkyvyytensä, tänä volatiilina aikan. Sen sijaan Merkel, Sarkozy, Brown jopa Berlusconi ovat esillä jatkuvasti. Ja se muuten kertoo paljon nykyisestä Euroopasta.


EUta kärventää juuri tällä hetkellä kaksi keskeistä vastakohtaisuutta. Kunkin valtion toiminnan kuri ja niitten yhteenliittymän edellyttämä johtajuus.Liittovaltio vai valtioliitto? 


"Kenelle minun pitää soittaa, jos haluan keskustella Euroopan kanssa?" Mutta ei kyse ole yksin puhelinnumerosta. Sillä, joka siihen numeroon vastaa, pitäisi olla myös valtioitten mandaatti vastata. Eikä sen paremmin Merkel, Sarkozy, Brown, Berlusconista nyt puhumattakaan sitä omaa.


Valtionvarainministerit kokoontuvat juuri nyt Brysselissä hätäistuntoon valmistellun vakaussopimuksen aikaansaamiseksi. Kun edellisistä vakaussopimusten päätöksistä ei juurikaan ole välitetty, kuinka uskottavaa on, että mahdollisiin päätöksiin suhtaudutaan vakavasti? Olisiko sittenkin halvempaa toimia niitten pelisääntöjen mukaan, jotka yhdessä on sovittu`?


Totta kai pöytään luetuilla miljardisitoumuksilla voi olla hetkellinen merkitys. Mutta se ei ratkaisen perusongelmaa. Kuka ja missä on EU? Ja missä on hänen valtansa muodollinen perusta?

10 kommenttia:

Helge V. Keitel kirjoitti...

hakki, tästä ei selvitä puhelinsoitolla tai johtajuudella. Nyt tarvitaan miljardisti rahaa ja kauan. Seuraammeko länsimaitten asteittaista tuhoa, jonka vetureina toimivat ahneet pankkiirit? Saisko Wahlroosilta lausunnon pankkien avustamisesta suhteutettuna
Afrikkaan ja kehitysapuun?

hakki kirjoitti...

Helge,

hold your horses.

Tässä tarvitaan ensin kansallisvaltioiden sitoumuksia, mutta sen jälkeen tarvitaan kuria ja johtajuutta. Ja kauan. Täytyy vaan toivoa, että kansalaisista lähtöisin oleva demokratia on se, mihin eurooppalainen arvomaailma panostaa, jatkosakin. Edellisen kerran kokemukset 1920-30 luvun taitteessa, ja niiden kokemusten seuraukset ovat toivottavasti vielä riittävän selvästi ns. päättäjien ja kansalaistenkin mielessä.

Ahneet pankkiirit ja itseensä keskittyneet etujärjestömäiset puolueet. Siitä ne reseptit lähtevät. Unohda hetkeksi Nalle. Muista ne muut 99,99999 % kansaa.

Oijoi kirjoitti...

Mikäs meillä Herroilla hätänä

Kun liiton euro nimistä roskapaperia ja ilmaista leipää taataan kaikille me tietenkin otamme oman porsaan ja syötämme sitä alakerran kaupasta hakemallamme leivällä asuntomme parvekkeelle rakentamassamme häkissä jonka vuoraamme vaimon tarpeettomilla vaatteilla ja sanomalehdillä.

Nokkelin meistä varastaa pätkän talon vesikourusta, liittää parvekkeen siihen ja johtaan possun lannat kadun kaivoon.

Leivästä, sokerista ja hiivasta syntyy rankki (lömppi) jota tislailemme sähköhellalla niin kaunn kuin sähköä jaetaan.

Ja toimii niin kauan, että joku sopiva alkaa vaatia kuria ja järjestystä.

Sitten meillä on uusi aika ja kuosi.

hakki kirjoitti...

Oijoi

Hyvin on Neuvostoliiton selviytymisopit mielessä meillä kaikilla.

tobe kirjoitti...

Tässä tapahtumaketjussa oli meille kaikille aatteesta riippumatonta oppimista.Olen optimisti, koska se toinen vaihtoehto on niin kamala ettei se onneksi kelvannut kuin SDP:lle.Optimisti koska muuta en voi olla.En ole valmis luopumaan kaikesta.En ole valmis alentamaan elintasoani.En ole valmis hyväksymään hajonneen EU:n mukanaan tuomaa epävarmuutta.En ole valmis palaamaan 50 luvulle ja lopettamaan tätä ns. hyvinvointimalliamme.En ole valmis muuttumaan menneeseen.SILTI en tiedä mihin olemme menossa.Haluan junan kulkevan vaikka kiskot ovat loppuneeet jo aikaa sitten.Valinnat! Kun eduskunta tekee valintoja joissa toinen tarjoaa kaiken jatkumista ison lainakasan avulla jota ei ehkä koskaan nosteta ja makseta.Ja Se toinen osapuoli ei tarjoa mitään vaihtoehtoa , niin kumman normaali ihminen valitsee? Optimistina uskon/toivon tämän johtavan johtajuuteen, silläkin uhalla , että oikeilla päätöksillä häviää vaalit.Se voittaja joutuu onneksi, ihka varmasti, toteuttamaan sitä samaa lääkitystä vallan saatuaan.

hakki kirjoitti...

OrNot

Saattaa kyllä olla, että tämän prosessin edettyä päätökseen kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mistä et ole valmis luopumaan? Ja kannattaisi ehkä muistaa, että tammikuun kihlaus, aseveli-akseli ja jopa demarit olivat luomassa kaikkea sitä, mistä et halua nyt luopua? Kokiksilla erityisesti kun ei ollut painoarvoa ennen Koiviston presidenttiyttä.

Saattaa olla, että oikeilla päätöksillä puolue voi hävitä vaalit. JOKU MUU ei.

Pohdiskelija kirjoitti...

Hakki

Mainitsit, että nyt tarvitaan kuria ja johtajuutta. Lisäisin vielä tähän jokaisen työtätekevän kansalaisen itsekuria. Itsekuria työnteossa ja tuloksentekokyvyssä ja itsekuria omien menokulujen hallinnassa. Vakaata nousujohteista itsekuria oman varallisuuden hallinnassa. Irtautumista yhteiskunnassa esiintyvistä tarjolla olevista vapaaehtoisista tuottamattomista, maksullisista organisaatioista joiden avulla kuvitellaan saatavan katteettomia etuisuuksia joilla halutaan korvata osittain tai kokonaan työnteon osuus jokapäiväisessä tulonmuodostuksessa. Mitä enemmän haetaan mielihyväntunteita muusta, kuin itse kustannetusta elämästä, sitä enemmän aiheutamme tarpeettomia kuluja jotka ovat pois niistä toiminnoista jotka ovat terveen yhteiskunnan perusta. Politiikkojen harjoittama kulujen karsinta kohdistuu aina näihin viimeksi mainittuihin kohteisiin. Seurauksena on yhteiskunnan rapautuminen ja mitä enemmän sitä tehdään, sitä enemmän saadaan aikaan työnteolle välttämättömien rakenteiden hajoamista

Mihin tarvitaan itsekuria ? Jokainen kansa ansaitsee johtajansa, eikä johtajien tarvitse mukavuudenhalultaan, uneliaisuudelta, hapuilevaisuudelta, laiskuudelta ja logiikanpuutteeltaan olla sen parempia kuin mitä maamme tuottavasta työstä veroja maksavat vaatii. Edustuksellisesta demokratiasta leipänsä saavien on oltava työntulostensa edessä laillisesti tulosvastuullisia. Meiltä puuttuu kokonaan järjestelmä joka varmistaa ettei pelkän edustuksellisuuden nimissä voi tehdä valtiontaloudelle loppumatonta vahinkoa. Tulonsiirtojen, hyödyttömien kulujen lisäämistä ja velkaa voidaan tehdä nykyisentasoisella hallinnolla, mutta tulevaisuudenkuvissa tällä toiminnalla tulee väistämättä seinä vastaan. Viimeinen poliittinen ajatus on lähettää Afrikansarven alueelle kippo jahtaamaan moniosaajia. Rannikolla on jo kymmenittäin sotalaivoja jotka eivät tähän mennessä ole saaneet mitään ratkaisevaa aikaan. Lähimpänä Itämerellä oli vastaava tapaus, mutta kukaan rantavaltio ei puhunut muuta kuin politiikkaa ja eräs niistä järjestelmällisesti muunnettua totuutta. Vanhasen lupaukset Kreikan sijoitusten marginaalista puolittuivat yhdessä yössä 10% > 5 % verrattuna Saksan korkoon. Jotenkin tulee mieleen patologinen muunnetun totuuden puhuja, varsinkin kun meriitissä löytyy. Luotto on käytettävä loppuun, niin kauan kun aikaa on toisten tukemana jäljellä.

hakki kirjoitti...

Pohdiskelija

Ihan samalla tavalla pohdin minäkin, joten täytyy taas olla hyvin pohdittu. ;-)

utta siitä olen kanssasi kyllä eri mieltä, että minä ansaitsisin tai, että edes me suomalaiset ansaitsisimme leukojaan tyhjään aukovia nykyhallituksen edustajia. Eikä siellä juuri muita nyt ole.

Pohdiskelija kirjoitti...

Tosi on, jos talon kissat ja koirat nukkuu pääsee rotat taloksi. Tästä syystä edustuksellisen "Demokratian" valtapyrämiidi on välillä käännettävä ylösalaisin jolloin massavoima pakottaa kuvakkeet samaan ruotuun maksumiesten kanssa. Kreikassa politiikot heiluttivat häntäänsä, omien taloudellisten etujensa vuoksi. Suomessa häntä heiluu ulkomaille päin rahatukko kädessä, haettaessa ulkoimailta poliittisia kehuja ja kertakäyttöystäviä. Kumpikin on taloudelle erittäin vaarallinen tilanne. Tästä syystä kannatan sitä, ettei kansa ei saa uskonvaraisesti ottaa vastaa kaikkea maksullista puppua Jumalansanana, vaan olla valveutuneisuudessa kansanedustajien yläpuolella. Puolueilla ei ole mitään eroja, aina jokaisen kohdalla tilaisuus tekee varkaan. Niin kauan kun velkarahaa riittää, viinaa ja ystäviä on. Polittinen humala aiheuttaa aina rapulan niille jotka järkisyistä ovat jättäneet juhlat väliin, mutta juhlijat jäävät odottamaan uusia tilaisuuksia, ellei muuten, niin hyväveli järjestelmän turvaamilla jätteenkierrätysohjelmilla. Mutuna, Vahanen saattaisi olla kirkkain kärkiehdokas ja toisena eräs leipiintyneen näköinen naisenpuoli.

Pekka lupasi hyviä säitä ulkohomiin, joten laitan perunoita itämään ja pesen rasvakeittimen. Laarin pohjalla on viellä niin paljon, että laitan ranskalaisia, niitä voi mutustella valoisina kesäöinä nuotion ääressä grillattujen talouskyljysten kanssa, välillä heitellen ohrantuoksuisia löylyjä vahan saunan kiukaalle. Pidetään Suomi vauraana!

hakki kirjoitti...

Pohdiskelija

"Puolueilla ei ole mitään eroja, aina jokaisen kohdalla tilaisuus tekee varkaan. Niin kauan kun velkarahaa riittää, viinaa ja ystäviä on." Sääli vaan, että me tavikset joudumme aina pitojen maksumieheksi, riippumatta siitä kuka kulloinkin juhlii.

SASn Carlzon ehdotti aikoinaan pyramidien repimistä, sinä niiden kääntämistä. Tykkään sinun ajatuksesta enemmän, mitä tulee poliittisen järjestelmäämme. Juuri siksi JOKU MUU on ja aloittanut vaalikampanjansa. Kuppi kumoon.