tiistai 11. toukokuuta 2010

Miksi kansa ei juhli kaduilla, ei toreilla?





Eilen Maailma pelastui. Tai ainakin EU? Ehkä vain euro? Ehkä vain hetkeksi? Ja sanoivat aikoinaan, että eilisen uutiset kelpaavat vain kalapaketin kääreeksi torilla. Mutta onko tilanne ohi? Onko se vain eilispäivää?


Pörssipelurit saavat taas palata luottavaisina peliin ja tehdä rahaa. Itselleen. Mutta talouden perusteissa tai valtioiden päättäjien asenteissa ei, hetkellistä pelästystä lukuunottamatta mikään ole vielä muuttunut. Katsotaan nyt sitten, mitä Rehn tänään julkistaa muutoksista EUn ja jäsenvaltioiden taloudellisen suunnittelujen suhteissa. Sieltä ne todelliset mahdolliset muutokset kuullaan.


Cristina Anderssonin eilen esittämistä kommenteista jäivät erityisesti mieleen seuraavat: ”Katainen kehuu, että nyt on otettu niskalenkki markkinavoimista.” ”Miten kansa tätä juhlii kun tehostamis- ja tervehdyttämistoimet käynnistyvät?” ”Miten kansanvalta voitti, mutta pörsseissä juhlitaan?” Miksi ihmeessä kansa ei juhli?


Yhä enemmän alan minäkin uskoa siihen, että suuri osa ihmisistä on vakuuttunut markkinoiden ylivallasta ihmisiin. Kuitenkin markkinat, jopa markkinatalous on ihmisen luoma väline. Itse asiassa vain vaihdon ja arvon määrittämisen apuväline. Ei se ole luonnonlaki.


Olemmeko me ihmiset muka luovuttaneet Herra/Rouva/Neiti Markkinalle, tuolle sieluttomalle konseptille, ajatusrakennelmallemme, koneistolle päätäntäoikeuden yhteiskunnallisten asioittemme, edes kakun jakamisen osalta? Jos, kuten näyttää, että näin olemme antaneet tapahtua, eikö alkaisi olla korkea aika alkaa ottaa päätäntävaltaa takaisi?


Kyllä se tehtävissä on, vaikkei varmasti helppoa olekaan, eikä edes yksin meidän huolemme. Kansallisella tasolla päätöksiä asiassa tekemään valitaan joka neljäs vuosi 199 kansanedustajaa. EU-tasolla lähes 750 mepillä on siihen kansalaisten mandaatti, mutta viimeistään siltä tasolta, globaalille tasolle siirryttäessä, valtiot ja hallitukset kytkeytyvät mukaan. Mutta tosiasia on ainakin vielä nyt, että muodollisesti muutos voi tapahtua vain kansalaisten vaatimuksesta ja heidän toimiensa pohjalta. Kaikissa EU-maissa.


Tähän mennessä on vasta kuskattu riittävästi rahaa markkinoille haisteltavaksi, niiden ja kansanjoukkojen hillitsemiseksi. Ja syynä on virheellisen ”hällä väliä” politikoinnin hyväksyminen EUssa. Tähän mennessä on vasta luotu pelureihin uskoa tulevistakin voitoista. Ellei muuta seuraa on seuraava kierros vain ajan kysymys. Entistä köyhempinä.


Mutta milloin sitten kansalaiset ottavat niskalenkin markkinoista? Vasta kun he ottavat niskalenkin poliitikoistaan. Vasta sitten.


 


PS.


Siitäpä tulikin mieleeni. Muista äänestää. Kirjoita lippuun mitä muuta tahansa, mutta älä numeroita. Itse kirjoitan JOKU MUU


 




13 kommenttia:

Maalaisukko kirjoitti...

Kansa seuraa nyt tukiporojen tariffiheinien märehtimistä ja piereskelyä tai vain istuu oliivipuiden siimeksessä lapsilisillä ja perhetuilla. Köyhät tietävät olevansa entistä köyhempiä.

Perhetueksi muutunutta EU - hankepalkkaa saavat koettavat olla liikoja rypistelemättä.

hakki kirjoitti...

Maalaisukko

Niin. Kukapa sitä nyt silmätikuksi haluaisi? Ainakin niin kauan kun EU ja kansalliset verovarat elämisen kustantavat.

Maalaisukko kirjoitti...

Lähtivät varmaankin hakemaan köyhemmiltään laivalla niitä halpoja hakkeita ja pellettejä Etelä -Amerikoista.

hakki kirjoitti...

Maalaisukko

Niin. Ei niitä varmaan lähempää....

tobe kirjoitti...

Mitkä ihmeen markkinavoimat? Me itse olemme ne markkinavoimat.Me itse olemme rakentaneet yhetiskunnan jossa kulut ovat liian korkeat ja tarpeemme liian ahnaat.Leikkaamalla meiltä ja vain meiltä tämäkin lasku maksetaan.Niitä ihmeellisiä markkinavoimia ei ole kuin peilissä.Joillain peili on isompi, mutta aina se on peili.Poliitikot tekevät sitä minkä olemme heille tehtäväksi antaneet.Jos se ei miellytä voimme yrittää muuttaa sääntöjä nykyisen samban puitteissa tai aivan uudella sävelellä.
Loppujen lopuksi aina tullaan samaan asiaan eli rahaan jota kaikki haluavat vaikka liian harvat sitä mitattavan oikeasti tekee.

hakki kirjoitti...

OrNot

Pelit vai peilit?

Kuten voit arvaat, olen kanssasi eri mieltä siitä, että poliitikot tekisivät sitä, mitä me olemme heille tehtäväksi antaneet. He tekevät sitä, mistä porukka - siis puolue, määriteltynä miten tahansa - on päättänyt. Ja me tavikset, varsinkaan puolueisiin kuuluva kansakunnan enemmistö, emme kuulu tuohon porukkaan.

Ehdota siirtymistä letkajenkkaan.

juhamatti kirjoitti...

Markkinavoimat? Kasvottomat pelureiden toimeksiantojen toteuttajat. Mutupohjalta
huudetaan kurkkusuorana noteerauksia jossain helvetin esikartanoa muistuttavassa
pörssisalissa. Näin maallikon silmin katsottuna.

Nämä heppulit sitten ohjaavat koko maailman rahapolitiikkaa. Tyyliin " markkinat
hermostuivat jostain, kurssit laskivat. Markkinat näyttävät luottavan päätöksiin,
kurssit nousevat ", siis aivan hanurista koko homma, ei perustu mihinkään faktaan,
ikävä vaan että tästä kärsivät kaikki kansat tällä pallolla.

Katainen uskoi poliittisen järjestelmän ottaneen niskalenkin markkinavoimista, aika
uskaliasta uhoamista, poliittinen järjestelmähän nimenomaan joutui taipumaan
markkinavoimien myllerryksen seurauksena lopulta tekemään jotain. Eli kuka sitä
pässiä narussa oikein veikään.

Saas nähdä, veikkaampa että markkinavoimat edelleen pitkälti sanelevat miten täällä
rahapolitiikkaa joudutaan tekemään. Tämä ei ollut vielä tässä. Markkinoiden
reaktioita pelätään edelleen, ikään kuin se olisi Islannin tulivuoreen verrattava
mörkö, joka armahtaa tai kurittaa.

Se vuori pirulainen taitaa taas aloittaa tupruttelunsa.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki

Voitaisinko sanoa, etta Kreikka lahetti 2000 vuotta sitten tuhlaaja poikansa Demon mailmalle joka siella sai aikaan paljon kratiaa. Mutta, mutta - kun rahat loppuivat kotona, niin mitas muuta kuin kerata kaikki saatavissa mahdolliset "Eurot" ja menna takaisin Ateenaan, tuohon sivistyksen syntymakotiin.

Anonyymi kirjoitti...

juhamatti

Olen taipuvainen samanlaiseen ajatteluun. Vain arkielämän arvostuksista irtaantunut poliitikonplanttu voi uskoa siihen, että esittäessään totuuden vastaisen väitteen, siitä tulee tosi vain siksi, että haluaa sen sellaisena julkisuuteen tarjota. Göbbelsin oppeja? Siitä saadaanko kohta taas lisää tätä samaa riippuukin juuri siitä, että Katainen ja hänen kansainväliset virkaveljensä ottavat ns. lusikan kauniiseen käteensä, ja alkavat tehdä niitä ratkaisuja, joista heille maksamme.

Kuri ja roti sekä valtioiden talouspolitiikoille että markkinavoimien toimintamahdollisuuksille.

hakki kirjoitti...

Karl

Tuhlaajapokan kotiinpaluu? Maksoimmeko siis vain osan maailmanperinnön velkaamme?

hakki kirjoitti...

Cristina

Kun ensin sekaannuin hötömölöön nyt kommenttien poistoon. Poistin sinun, vaikka piti poistaa omani. Viittaus Al Goreen kyllä kertoo sen osan kommentistasi jota halusin erityisesti kommentoida.

Cristina

Kerrot "Al Gore ihmetteli eräässä puheessa demokratian kriisiä ja kysyi, miksi kukaan ei edes kysy "miksi".

JOKU MUU on kyllä kysymyksen esittänyt monen monta kertaa. Ja löydettyään ainakin suuren osan vastauksesta, esitti jo seuraavan. Miten demokratia saadaan palautettua?

Ja selvitettyään monia vaihtoehtoja joutui havaitsemaan, että järjestelmän "parasta ennen"-päiväyksen ylityttyä ei järjestelmän sisältä toimien toivetta korjaantumiseen enää käytännössä ole. Ainoa mahdollisuus oli käyttää jokaisen kansalaisen oikeutta asettua itse ehdokkaaksi.

tobe kirjoitti...

Hakkki...olet toki oikeassa, ettei poliitikoilla ole missään ohjekirjaa "Näin hoidan yhteisiä asioita oikein!"
Siinä hommassa saa olettaa tekevänsä oikein ja perustella sen kansalta saadulla valtakirjalla.Samaa oikeutta jauhaa presidentimme.
Valtaa se vain on ja se otetaan eikä sitä kukaan anna.Paluu juurille olisi nyt paikallaan.EU:n sekoilu ja Kreikkakriisit ovat suuri mahdollisuus.EU voisi aloittaa nyt putsaamalla oman pesänsä ja vaikkapa pudottamalla liian korkeita palkkoja.
EU:n vahtimestari saa yli 3000 euroa kuussa ilman mitään koulutusta.Se onkin alin palkka siinä puulaakissa.Siellä ei ole yhtään isompaa virkaa missä maksetaan niin vähän kuin meillä pääministerille.Virkamiehet nuo turhakkeet ovat koko kaameuden suurimmat syylliset.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ay-lakimiehet osaavat varmasti perustella mandaattinsa pätevyyden parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä: "Valtaa se vain on ja se otetaan eikä sitä kukaan anna." Mutta osin juuri tuossa on perusongelma. Vallan on nimellisesti antanut kansa, mutta vaalijärjestelmästämme, hyvistä veljistä, vaalirahoituskorruptiosta jne. johtuen ... niin kuka sen on antanut? Tai keneltä se on otettu?

Siinä vaiheessa kun Liisa Hyssälälle maksetaan Kelan pääjohtajan palkkaa ja Matti Vanhanen saadaan lukemaan tiilenpäitä, on mielestäni herttaisen yhdentekevää mitä EUn vahtimestarille maksetaan. Varmasti se kuitenkin on liikaa.