maanantai 24. toukokuuta 2010

I am going to make you an offer...








Näin värikkästi kuvaan ainoan valtakunnallisen vieraskynä, Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen tapahtumia finanssikriisi ratkaisemiseksi jenkkilässä:


Valtiovarainministeri Hank Paulson kutsui suurimpien pankkien pääjohtajat luokseen päivän varoitusajalla ja antoi jokaiselle paperin allekirjoitettavaksi. Paperissa oli summa, jonka suuruisen osakeannin kukin pankki tekee valtiolle. Vastaan nikottelevalle pääjohtajalle kerrottiin hänen pankkinsa menettävän seuraavana päivänä lisenssinsä, ellei paperia allekirjoiteta.” Näin olisi pitänyt vajaa 20 vuotta sitten menetellä meilläkin täällä Suomessa. Ja näin olisi meneteltävä nyttenkin Euroopassa. Silloin voitaisi perustellusti väittää, että kansallisten veronmaksajien rahat ovat turvassa. Muuten ei.


Vakuudeton laina velalliselle on kuin vastuuttomaan hurvitteluun houkutteleminen. Miksi ihmeessä millään valtiolla, jolla reaalivakuutta on jaettavaksi pitäisi olla erilainen oikeus kuin yksityisellä kansalaisella tai yhtiöllä? Selityksesksi ei riitä se, että sopimuksen mukaan lainaerien myöntyämisen ehtoina ovat vuosineljänneksittäin saatavat raportit tehtyjen toimenpiteiden riittävyydestä. Se on ”pakkotyötä” ja siitä on mitivoituminen ja oppiminen kaukana. Sen sijaan pelko lainan vakuuksina olevien omaisuuksien menettämisestä toimisi positiivisena syynä muuttaa vastaista käyttäytymistä.


Mutta se ei itse asiassa ole kuin aiheeni sivujuonne. Itse pääasiani liittyy ehdotuksien arviointiin. Miten poliittinen päätöksentekijä voi arvioida asiantuntijan ehdotusta? Eihän poliitikon tarvitse tietää itse asiasta koulutuksensa tai kokemuksensa perusteella yhtään mitään. Ja silti lopullisen päätöksentekijän pitäisi pystyä perustamaan päätöksensä johonkin todelliseen, ei ideologiaan, toiveisiin, lupauksiin, uskoon. Ja mitä kiireellisemmästä ja tai merkityksellisemmästä päätöksestä on kyse, sitä tärkeämmäksi tulee päätöksentekijän oma osaaminen.


Poliitikkojen ammattitaidoksi riittää hyvän kysymyksen esittäminen sopivalle asiantuntijalle” toteaa Heikki Niemeläinen aivan oikein, ja jatkaa: ”Tässä tapauksessa hyvä kysymys on varsin yksinkertainen: miten lainoista voidaan saada turvaava ja käytännössä realisoitava vakuus aiheuttamatta vanhojen lainojen arvon alenemista?” Kysymys olisi hyvä, mutta edellyttää kyllä kyseiseltä poliitikolta sellaista rahoitusalan ymmärrystä, jonka olemassaolosta en ainakaan minä ole lainkaan vakuuttunut.


Mutta keskittymällä siihen tapaan tai prosessiin, jolla asiantuntija on suositukseensa päätynyt kuka tahansa, myös yksinkertaisinkin poliitikko, pystyy vakuuttautumaan päätöksen perusteiden kattavuudesta. Yleisellä tasolla esimerkiksi:



  1. Mitä muita vaihtoehtoja harkitsitte?

  2. Mitkä olivat päätöksenne keskeisimmät kriteerit?

  3. Millä tavalla suosittemanne on parempi muihin verrattuna?

  4. Mitä haittavaikutuksia tämän päätöksen tekeminen aiheuttaa?

  5. Millä tavalla olette varutuneet riskien toteutumiseen?


Edelliset, yksinomaan asian käsittelyn prosessiin keskittyvät avoimet kysymykset avaavat suosituksen tekijän ajattelutavan ja arviointikyvyn sekä antaa päätöksentekijälle vain tämän asian ratkaisemisen kannalta olennaista tietoa. Eikä olisi ensimmäinen kerta kun ensimmäiseen, toiseen, neljänteen ja/tai viidenteen tulisi vastauksia jotka osoittavat, että perusteellisesti käsiteltävänä onkin ollut vain tämä ratkaisu ja kaikki mahdolliset perusteet on kerätty vain tukemaan asiantuntijan omaa lempivaihtoehtoa vastauksen kolmanteen. Jonka jälkeen viimeistää kannattaa varmistaa suosituksen perusteiden oikeellisuus myös joltain muulta asiantuntijalta.


 


 


 

4 kommenttia:

tobe kirjoitti...

Epäilykseni eri alojen asiantuntijoihin on horjumassa.Poliitikko on henkilö jolle annamme valtakirjan hoitaa asioita yhteiseksi hyväksi, mutta mikä on se yhteinen hyvä.Pankin sijoitusneuvojan yhteinen hyvä on hänen omansa.Jenkkilässä tehtiin aivan oikein ja jo nyt näemme siellä nousun piirteitä kun meillä ollaan vasta seppuku vaiheessa...miten se vaikea sana nyt sitten kirjoitetaankaan.
Laskun maksaa lopulta aina joku muu.Ainoastaan maanomistaja voi nauraa suhdanteille ja kalastaa omassa järvessään...toistaiseksi.

hakki kirjoitti...

OrNot

Ei tässä harakiriä tarvita. Eikä uskoa asiantuntijoihin kannata menettää. Mutta aina kannattaa olla kriittinen, kun itse joutuu tekemään päätöksen asiasta, josta ei välttämättä tiedä juurikaan mitään.

Laajasti ottaen jokainen meistä, myös sinä ja minä joudumme tekemään ratkaisuja asioista, joista tietomme ovat vähäisiä tai virheellisiä, kokemukset olemattomia tai vanhenneita ja joudumme toimimaan asiantuntijan suosituksen "armoilla". Silloin kannattaa varmistua siitä, että hän on ainakin perusteellisesti harkinnut suositustaan ja, jos mahdollista ja relevanttia, verrata hänen käsittelemänsä tietomäärän yksityiskohtia omaan tietopohjaan.

tobe kirjoitti...

Meillä kaikilla on kuvitelma omasta osaamisesta.Omasta kyvystä lukea markkinoita markkinoita paremmin.Suurin oivallus minkä minä olen oppinut on ymmärrys asiantuntijoiden rajallisesta osaamisesta.Asiantuntija nimen taakse kätkeytyykin pelkkä myyjä ja omaa katettaan rakastava ahne kettu.Vielä pahempia ovat kouluttaja nimen taakse kätkeytyvät.heistä voi ainoastan sanoa, että jos ovat niin fiksuja ja tietävät enemmän, niin miksi herranjestas sen muille kertovat.Itsekin olen potaskaa joskus puhunut.Koko salillinen ihmisiä maksoi toista tonnia (FMK) kuullakseen ilosanomaani...sehän tarkoitti 250 ihmisellä hhienoa tiliä itse kullekin.
Parasta luottaa itseensä ja siihenkin varauksella.Tässä tappioden ja pörssin sukelluksen keskellä on hyvä muistaa kuinka huonosti asiat voisivat olla.Lomia suunnitellaan ja autokin olis kiva vaihtaa.Mitä sitä masentumaan huonosta hallinnosta.
Kesällä kestää vaikka punamultaa joka toki olisi syksyllä jo syy maastamuuttoon.

hakki kirjoitti...

OrNot

"Tässä tappioden ja pörssin sukelluksen keskellä on hyvä muistaa kuinka huonosti asiat voisivat olla." Vannomatta paras. Voivat kohta ollannii... Tällä "asiantuntemuksella".

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9886/ala-lue-tata-2