torstai 15. huhtikuuta 2010

Poliisin elitistiset prioriteetit

Esimerkiksi Tiura, Kaikkonen ja Vanhanen kulkevat vielä vapaana. Samoin 41 lainvastaisen ilmoituksen, saamistaan vaalirahoituslahjomistaan jättänyttä. Samoin presidentinvaaliehdokkaat. Eikä laittomasti saadun rahoituksen takaisinmaksaminen vapauta vastuusta. Tutkinnan alla lienevät vielä Rovaniemen Moottorikelkkatehdas ja Nuorisosäätiö ja Tiuran toilailut Merisalon kanssa. Kaikki se mihin Vanhanen, Kaikkonen, Tiura,


Uusi Suomi raportoi, että Kepussa vallitsisi paniikki ja, että koko johto saattaa joutua Lahdessa vaihtoon, puoluesihteeri mukaan luettuna. Tällä puoluerakenteella? Ja puheenjohtajakandidaatti Mauri vakuuttaa uuden, muuttuvan poliittisen kulttuurin nimiin. Luotettavaako? Uskottavaako? Hämäävääkö? Huijaavaako? Toistuvista lupauksista huolimatta sitä ei ole aiemminkaan tapahtunut, eikä tapahdu nyt.


Näin siitä huolimatta, että jo kaksi vuotta on ollut ilmeistä, että vuoden 2007 Eduskuntavaalit ja vaalivoittajat on ostettu ja ilmeisesti osa sitoumuksista jopa maksettu. Jo kaksi vuotta sitten oli olemassa edellytykset vaatia uudet vaalit toimitettavaksi. Mutta puolueet valitsivat toisin ilmeisesti uskoessaan, että puolueiden ja edustajaehdokkaiden ruokotonta rahoituskuviota eli Maan Tapaa ei pystytä paljastamaan. Mutta toisin kävi.


Kuukaudesta toiseen tulee uutta tietoa, joita sen paremmin Vanhanen kuin kukaan muukaan suostu muistamaan. Viimeisimpänä Kepun 250 000 € rahoituspyyntö heti vaalien jälkeen. "Kaikki on kerrottu" on kaikunut näinä kuukausina siten, että sanojien luotettavuus on jo mennyt. Eikä enää yksin sanojien, vaan vähintään kolmen suurimman puolueen.


Omnipotessissaan riekkuva poliittinen eliitti on unohtanut vanhan engelsmannien sanonnan: "You can fool all of the people some of the time, and some of the people all of the time. But you cannot fool alla of the people all of the time." Luottamus, Druzba on luitenkin mennyt jo aikaa sitten. Ja päivä päivältä luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan, sen oikeudenmukaisuuteen ja inhimillisyyteen rapautuu. Toivottavasti äänestäjät muistavat käyttää äänioikeuttaan, erityisesti kaikki aikaisemmissa vaaleissa nukkuneet ja kirjoittavat lippuun mitä tahansa paitsi numeroita. Itse kirjoitan JOKU MUU.


Mutta palaan vielä otsikkoon. Kaikesta edelläkin mainitusta johtuen, herättää ihmetystä poliisin kiire saada Hesarin tietovuodosta vastuullinen tuomittua. Myönnetään, että kyseessä on rikos mutta eiköhän kahden viime vuoden aikana niitä rikoksia ja mahdollisia tekijöitä ole tässä asiassa tullut esille enemmänkin poliittisista piireistä? Miten heille on käynyt?


Hallberg voisi ehkä muistaa tässäkin asiassa virkamiestä kirjeellä? Mitalli sille vuotajalle ennemminkin pitäisi antaa. Ja poliisi voisi keskittyä jo esillä olleisiin poliitikkojen ja heidän rahoittajien tekemisten tutkimiseen, etteivät rikokset pääsisi "vahingossa" vanhenemaan periaatteella: "Parempi pyy pivossa..."


PS.


Ja nykyiset Kepun hallituskumppanit ilmaisevat vakaumuksensa siitä kuka Suomea oikeasti johtaa kun he tekevät lopullisen päätöksensä tulevasta pääministeristä Kepun puoluekokouksen jälkeen. Vaihtoehtoina joko puolueet tai kansalaiset.


 


 


 


 


 


 

18 kommenttia:

Enola Gay kirjoitti...

Poliisi käyttää "julkista valtaa" eli poliisilla on
erikoisoikeuksia rivikansalaisia kohtaan (pidätys,sakotys yms)
Mutta poliisilla ei ole mitään velvollisuuksia (Kauhajoen
vallesmannilla ei ollut velvollisuutta ottaa asetta kouluampujalta)
"Oikeuden päätös"
Suomen hallinta järjestelmä on perua "itänaapurilta"
Lahjontaa,kiristystä,lehmänkauppoja LEX KEPULANDIA
Rivikansalaisten velvollisuudet ja herrojen oikeudet, olet joko
meidän puolella tai meitä vastaan, mieluummin puolella muutoin sinua
rangaistaan. JOKU MUU EDUSKUNTAAN ,20 vuotta sitten äänestin
Idi Aminia, muttei tullut valituksi.
Mutta ei huolta tälläinen yhteiskunta romahtaa sisäisesti viimeistään
10 vuoden sisällä. Niin kävi Venäjälle hyvänä kakkosena Kepulandia perässä.

OneUp kirjoitti...

Hei,

Suomen tilannehan on todella outo, puolueet hallitsevat maata, eivat poliitikot/kansalaiset. Vaaleissa ei aanesteta henkiloita vaan puolueita. Taman myota puolueiden valta ja koko ovat kasvaneet tolkuttomiin mittoihin. Hyvana esimerkkina tasta: http://www.yle.fi/tekstitv/html/P110_01.html Miten on mahdollista, etta Kelan paajohtajan paikka kuuluu Keskustalle? Eiko Kela ole yksi valtion yhtio muiden joukossa jonne johtajaksi pitaisi pyrkia palkkaamaan hakijoista etevin ja meriiteiltaan paras? Ei se kuka kuuluu tiettyyn puolueeseen ja on jonossa seuraavana? Eiko demokratiassa puoluiden tehtavana ole lahinna toimia vaalikoneistoina? Suomen puolue jarjestelma muistuttaa lahinna sosialismia.

jared kirjoitti...

oneup: Linkkisi viittaa uutiseen: Tuhkapilvi huomenna Etelä-Suomeen.

No jossain mielessä taitaa olla osuva: Kokkola-Joensuulinjan pohjoispuolelta vyöryy Etelään taivaan pimentävä tuhkapilvi...

hakki kirjoitti...

Enola Gay

Ehdotan, että tälläkin kerralla äänestät Idi Aminia. Tai sitten annat äänesi JOKU MUUlle. Kumpikin ovat ainoita,l jotka enää pystyvät auttamaan vallan palauttamisessa kansalaisille. Puolueilta. Ja erityisesti siksi, että tämä maa ei romahtaisi. Muita rauhanomaisia vaihtoehtoja, kuten tiedät, ei mieleeni tule.

OneUp kirjoitti...

http://www.yle.fi/tekstitv/html/P111_01.html oikea linkki, oli kerinnyt teksti-tv:n sivu vaihtua.

hakki kirjoitti...

OneUp

Olen kanssasi enemmän kuin samaa mieltä siitä, että KELA ei voi, eikä saa kuulua Kepulle. Kela kuuluu Suomen kansalla. Kepu edustaa noin 10 - 15 % kansasta.

Suurin syy meidän kansantaloutemme rakenne-ongelmiin on puolueiden mulle-mulle politiikka, jonka toteuttajina ovat erityisesti kunnostautuneet Kepu ja Demarit. Ja kummatkin toteuttavat tätä etujärjestöpolitiikkaansa täysin siitä riippumatta, mitä talous kestää. Tällä kertaa kauppakamaripojat ovat saaneet luvan peesata ja yrittää tulouttaa itselleen mitä voivat.

Ehkä itäiset geenimme "oikeuttavat" eliitin eduntavoittelun omilleen aina kun voivat? Mutta miksi pidämme yhden puolen norkkimisoikeutena Kansan Eläkelaitosta?

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Voi hyvät hysyykät.
Media kuuluu SDP:lle. Keva ja kela kuuluuvat maalaisliitolle (nyk. kepu). EK kuuluu kokoomukselle. SAK:n jakavat keskenään SDP ja kommarien jäänteet, jotka puolestaan jakavat Veikkauksen ym. Yliopistot ovat vihreitten mandaattia jne. jne. Nämä nyt kerta kaikkiaan Suomessa kuuluvat PUOLUEILLE. Näin se on ollut ja tulee olemaan, jos kyse on järjestöistä, yhteisöistä, valtion yhtiöistä, virastoista, laitoksista jne. jne. Samassa sopassa ovat Finnverat, Sitrat, Eläkeyhtiöt jne. Puoluekirja on paras suositus mihin tahansa virkaan lähes missä tahansa Suomessa toimivassa yhteisössä tai yrityksessä. Oikea yhteisö ja oikea jäsenkirja on tärkeitä. Viimeinen yritys (= poliitinen tahto) pyrkii politisoimaan kirkon. Seuraavaksi samme siiten nauttia myös poliitisia saarnoja, polittisen jargonin lisäksi. Hallelujaa!

Pitäisi jokaisen blogistinkin ymmärtää, että olemme verotettavaksi valittu kansa, jonka edestä poliittinen eliitti nauttii edut. Tämä on maan tapa ja maassa maan tavalla tai maasta pois, kuten jo yksi politiikomme julisti. Uskokaamme siis häntä.

On vain yksi pieni ongelma. Kun kaikki ovat jäsenkirjalla kastettu uskoon ja päässeet etupiiriin, niin kuka tekee työt? Älä huoli, sillä tähänkin on jo RKP varautunut.

hakki kirjoitti...

PLM

Miksi?

Ei meillä ole moiseen varaa.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Ei ole, ei todella. On vain myöhäistä rypistää kun on jo housuissa. Siksi.

hakki kirjoitti...

PLM

Eikö sittenkin parempi strategia olisi riisua paskaset housut, pyyhkiä peppu, ehkä jopa pestä se ja ottaa käyttöön puhtaat? Vai oletko ajatellut, että me suomalaiset, kaikki 5,35 miljoonaa kuljemme paskapöksyissä tästä maailman tappiin? Mitä ne naapuritkin moisesta ympäristöterrorismista?

virkamies evp. kirjoitti...

Blogissa on ilmeistä tietämättömyyttä yhteiskuntamme rakenteista. Suomessa kaikki virastot on jaettu puolueperustein. Kela on Kepun. Vihreitten vahva nousu poliittiseen elittiin pakotti perustamaan ympäristöministeriön ja sille virastot. Näin piti tehdä sillä tällekin puolueelle piti löytää palkkiovirat.
On todellinen ihme, että kansa on pystytty pitämään tietämättömänä poliittisesta riennosta aina näihin aikoihin saakka. Suomi on ollut taitava propagandassaan.
Hakin aktivoimat blogit ovat uutta isänmaallisuutta. Niillä on ilmeinen yritys uittaa tätä yhteiskuntaa kansanvaltaisesti turvallisemmille vasille. Tehtävä on toivoton. Syöpä on patologisessa vaiheessa.
Puuttuu enää tieto siitä, että Supo kerää netistä "toisinajattelijoita" tulevaa tuomiopäivää varten.

hakki kirjoitti...

virkamies evp.

Kiitti kommentista. Kertoisitko mahdollisimman yksityiskohtaisesti mitkä virastot on allokoitu millekin puolueelle. Eduskuntapuolueita kun on vain 8. Myönnän, että erityisesti minua kiinnostavat kolmen suuren ja RKPn läänitykset. Mutta ei vihreitä enää voi todellakaan jättää huomiotta. Sen verran vahvasti he ovat vetämässä taistolaista menneisyyttään johtoonsa.

Mitä taas tulee uuden isänmaallisuuden aktivoimiseen, se on äänestäjien varassa. En jaksa olla toistamatta, että ainoa tapa - eikä silläkään ole takuuta - mutta siitä huolimatta ainoa tapa jolla enää on muutoksen mahdollisuus, on keskittyä protestoimaan. Ja ainoa sellainen keino, jonka viestiä ei ole seliteltävissä on, että jokainen äänioikeutettu käy äänestämässä ja protestoimiseen keskittyvät jättävät lipun joka ei sisällä numeroita. Se on hylättävä mutta ei ole merkityksetön. Itse kirjoitan lippuun JOKU MUU. Mitä suurempi hylättäväksi tuomittujen äänien määrä, sitä todennäköisemmin tapahtuu muutos nykymenoon. Sillä pelko on ainoa ase, jota poliitikkoplantut uskovat.

virkamies evp kirjoitti...

Puolueitten mandaattivirastot ratkeavat yleensä pitkäaikaisten pääjohtajamandaattien mukaan. Virastojen pääjohtajat valitaan poliittisin perustein. Tämä Kelan tapaus on traditio niinkuin muutkin puoluesidonnaiset pääjohtajuudet. Sosiaali- ja terveysministeriö on muilta osin vasemmistopuolueilla.Yleinen turvallisuus,järjestys ja siitä vastaaminen on kokoomuksen takataskussa. Sehän on kaikille tuttua. Valtiovarainministeriön posteja ovat verovirasto kok? ja tulli SDP. Maatalousministeriö on selvää Kepua. Liikenneministeriö on perinteisesti ollut vasemmalla, mutta pääjohtajat sen piirissä eivät säännönmukaisesti samasta suunnasta. Samalla tavalla opetustoimessa toimitaan.
Pääsääntö on se, että poliittisesti valittu valtion viraston tai laitoksen pääjohtaja kerää ympärilleen luotettavia saman elämänasenteen omaavia alaisia.
Periaatteessa sama kaava toimii myös kuntatasolla.
RKP on virastoissa vapaa toimija, josta virastojen johtajia valitaan kaksikielisille alueille ja kuntiin. Osittain tästä johtuu se, että virallinen kaksikielisyys on niin tärkeää.
Edellä otetut kannat perustuvat pitkäaikaiseen tarkkailuun, eivätkä mihinkää tietolähteeseen. Tosin pääjohtajuudet ovat julkisia poliittisia taustoja myöden.

hakki kirjoitti...

virkamies evp

Se miksi joittenkin hallinnonalojen virastot "mandatoituvat" onkin mielenkiintoinen kysymys. Sillä kysymys on, miksi niitten pitäisi mandatoitua? Ja jos sillä mitään merkitystä olisi, niin aivan ensimmäiseksi tämä kytky olisi purettava Kelasta ja sen jälkeen Kevasta. Sillä ei Kansan-eläke-kysymys ja sen hoitaminen voi olla yhden puolueen etuoikeus eikä velvollisuus. Varsinkin, kun kyseisen viraston pääoma on sijoitettuna suomalaiseen elinkeinoelämään. Eikä ongelma synny sijoituksista vaan päätösvallasta.

virkamies evp kirjoitti...

Aika vaikeaa on purkaa itsenäisyyden aamusta asti vallalla ollut käytäntö. Virat ovat vanha palkitsemisjärjestelmä pääjohtajasta siivoojaan. Puolueelle uskollinen väki sijoittuu "mandaattivirastoon" muina miehinä muitten joukkoon.
Olen sanonut sukuni nuorille, jotka uurastavat opinnoissaan, kuka missäkin oppilaitoksessa, että olisi syytä ottaa sopivan puolueen jäsenkirja. Käy nimittäin helposti niin, ettei valmistumisen jälkeen löydykään töitä ilman jäsenyyttä. Valtionhallinnossa joissakin viroissa oli, ainakin siihen aikaan kun siellä itse pakersin, muodollisen pätevyyden kriteeri. Virkaan voitiin valita, jos oli suorittanut minkä tahansa akateemisen loppututkinnon.
Aina löytyi joku duuni ja näissä kuvioissa puolueen jäsenkirja oli kova sana.
Jospa kansalaiset tietäisivät kuinka pitkät lonkerot puolueilla on tässä yhteiskunnassa.
Tuottavaa työtä tekeviä käy sääliksi. He tekevät sen tuloksen, joilla puoluekoneistot voivat toteuttaa unelmiaan.

hakki kirjoitti...

virkamies evp

Kiitti suorista vastauksista. Jotenkin toivoisi, että "kansalaiset tietäisivät kuinka pitkät lonkerot puolueilla on tässä yhteiskunnassa." Olen joskus aiemmin puhunut meidän 15 miljardin puoluetuesta, enkä edelleenkään usko, että kovin väärässä olen. Sen toki tiedän, että arvioni on huomattavasti lähempänä totuutta kuin "virallinen" 40-50 miljoonaa.

Ja aina kannattaa muistaa, että puhumme vuosittaisista kuluista valtiossa, jonka koko budjetti on jotain 45 miljardia. Mutta suomalainen puoluepolitiikka on oppinut Göbbelssinsä; kun valehtelet, valehtele niin suuresti, ettei kukaan pidä moista valhetta edes mahdollisena.

Jotenkin palaa mieleeni muistoni 1970-luvun Espoosta. Uimahallin kassat valittiin poliittisin perustein. Näin taitaa olla elo suomalaismetsissä elo edelleen.

virkamies evp kirjoitti...

Hakki, uskon Sinun arvioosi 15 miljardin "puoluetuesta". Sanoin edellä, että RKP:lle on tärkeää pitää maa mahdollisen laajasti kaksikielisenä. Ei siihenkään mitään järkevää syytä ole ja sekin syy on poliittinen. Turhia virkoja ja kustannuksia tulee tälläkin tavalla. EU on hyvä esimerkki siitä miten politiikan lonkerot pitenevät. Sinne uppoaa poliittisia palkkiovirkoja ja kun palkat maksaa EU niin sitä ei osata edes arvostella. Tosiasiassa ainakin Suomi maksaa omien meppiensä ja muitten EU-virkamiestensä kulut jäsenmaksunsa kautta. Ilman tätä mammuttitautista poliittista verkostoa voisimme alentaa verotusta neljänneksellä kautta linjan.

hakki kirjoitti...

virkamies evp

Liput liehuvat! Symbaalit soivat! Kansa hurraa! Olet ensimmäinen, joka on ottanut kantaa edes suuruusluokkaan. Osoitus siitä, että todellisuus on huomattavasti karumpi kuin mitä tavallinen kansalainen voi edes uskaltaa ajatella.

Tuosta kaksikielisyyden "vaatimuksen" perusteesta olisi syytä teettää perusteellinen, tieteelliset kriteerit täyttävä analyysi. Ei siksi, että kaksikielisyys minua häiritsisi, mutta montaa muuta ilmeisesti minunkin edestä. 3-5 % osuus väestöstä saattaa vanhoista, perinteisistä tavoista johtuen tulla maksamaan meille hyvin yksinkertaisesti liikaa. Enkä tarkoita yksin "maksuja kassasta".

Ruotsin kielen "pakotettu" opiskelu tappaa liian monen lapsen oppimismotivaatiota. Mutta tavalla tai toisella suomalaisille, tosin ruotsia äidinkielenään puhuville, on turvattava julkiset palvelut myös omalla äidinkielellään. Sitä kuitenkin on maassa äidinkielenä puhuttu vajaat 1000 vuotta.

Mutta ennakointiinkin olisi syytä paneutua. Tätä vauhtia meillä on kohta enemmän venäjää äidinkielenään puhuvia. Sittenkö palautetaan 3. kilvet tienviitoihin etelärannikolla? Puhumattakaan tarpeesta varautua Toveri Putinin haluun puolustaa venäläisten oikeutta, siitä riippumatta missä he asuvat. Sillä tuskinpa moista doktriinia ensin testataan esimerkiksi Espanjassa tai Englannissa? Varsinkin kun tämä entinen osa Äiti-Venäjää on ihan naapurissa.