lauantai 3. huhtikuuta 2010

Herrat helvettiin







Monen mielestä JOKU MUU on typeryyttä. Sen populistinen määritelmä monen mielestä olisi: "herrat helvettiin!"  Ei kuitenkaan minun JOKU MUU. Analyyseissäni sen paremmin kuin perusteluissani ei lähtökohtana ole herraviha vaan kansanvaltaiselta pohjalta toimiva demokratia.


Lähtökohtani on, että


 




  • kansan valitsemat edustajat on valittu päättämään, ei painamaan käskystä "oikeaa" nappia,




  • edustajiemme tehtävä on hoitaa puolestamme yleisiä ja yhteisiä asioitamme, ei valvoa etujamme puhumattakaan keskittymisestä omien etujensa valvomiseen, suhteessa muihin puolueisiin, taustaryhmiin tai kansalaisiin,




  • kansan valitsemat vastaavat tekemisistään kansalle, eivät puolueille,




  • puolueet ovat kansalaisten väline, samanmielisten vaalikoneisto, ei puolue-eliitin itsetarkoitus ja puoluerahoituksen jakoautomaatti,




  • puolueitten tehtävänä ei ole kerätä varallisuutta ja suojatyöpaikkoja taustajoukoilleen, vaan toimia puhtaasti vaaliorganisaationa ja samanmielisten kansalaisten yhteistyöorganisaationa,




  • lait ja erityisesti perustuslait koskevat vähintään yhtä "ankarasti" niitä, jotka on valittu lakeja säätämään,




  • lainsäädäntö, joka kohdistuu puolueisiin ja kansanedustajiin on valmisteltava ja tarkastettava parhaitten maan asiantuntijavoimien toimesta,




  • puolueiden rahoituksesta päättävät muut kuin puolueita edustavat kansanedustajat.


     




 


Herroja tulee ja menee, mutta kansa pysyy.

Paneuduin hiukan yksilöimään lähtökohtiani Helge V. Keitelin Kauppalehti (piste) fi:n artikkelin Johtavatko rikolliset valtiota ympärillä käydyn keskustelun pohjalta.


 


 

28 kommenttia:

Enola G kirjoitti...

Samat lähtökohdat mutta epäilen että niitä \"muita\" tarjokkaita
ei löydy niinkauan kun Suomessa maksetaan maataloustukia
Tuet pitävät itseasiassa poliittista valtaa pystyssä.
Ja nämä tuet ovat muuntalouden rasitteena niin että utta tuotantoa
ei ole kehittynyt.
Se mitä Tekes yms tahot ovat jakaneet ovat menneet suutyrityksille
Eli tekes on toiminut herrojen sossuna.
Tarkoitan sitä että rahan jaolla on ostettu tietyt poliitikot
jotta heidän kauttaan saadan johtaa taloutta niin kuin halutaan
Suomen valtti oli vihreä kulta ja nyt siltä on pohja poissa
salainen ase on tietysti \"ruskea paska\" johon kepun politiikka
tukeutuu
En lue \"muuksi\" kokoomuksen poikia, en soassuja, enkä persuksia
Ne \"muut\" nousevat esiin sitten kun tukiaispolitiikka on saatu alas
mutta miillä keinolla ei ainakaan äänestämällä.

helanes kirjoitti...

Lähtökohtaisesti jokainen ehdokas on, ensi kertaa pyrkiessään siis, JOKU MUU. Onneksi jotkut ovat myös valituksi tultuaan.

hakki kirjoitti...

Enola G

Kieltämättä olen kanssasi samaa mieltä siitä, että maataloustuet ja kepuministerit ovat yhdistelmänä myrkkyä Suomen tulevaisuudelle. Rahat, joita yhteiskunnassa on ainakin ollut, kaadetaan aluepolitiikan (laajasti ottaen) Kankkulan kaivoon. Ja jopa siitä olen taipuvainen ajattelemaan samansuuntaisesti kanssasi, että kansakunnan kehitysresurssit puristetaan poliittisen järjestelmän kautta \"ruskeaksi paskaksi\".

Mutta toivon todella, että järki tavoittaa kansalaiset äänestämään JOKU MUU Eduskuntaan 2011. Silloin muutokseen olisi vielä mahdollisuus äänestämällä. Kannattaa muistaa, että seurauksiltaan 1918 tapaukset ylittivät inhimillisissä kärsimyksissä kaiken sen mitä Jugoslavian hajotessa Balkanilla tapahtui.

hakki kirjoitti...

helanes

Valitan. Olet väärässä. Kukaan numerolla valittava ei ole JOKU MUU.

Tobe kirjoitti...

hakki nyt vihdoin ehkä? oivalsin mitä ajat takaa.Sinun kansanedustuslaitoksessasi olisi vain fiksuja ihmisiä.Riittävän syvälliseen analyysiin henk. koht pystyviä ja he siis tekisivät itsenäisiä puolueista riippumattomia päätöksiä?Olenko oikeassa? Siis jonkinlainen kansalaisyhteiskunnan tiivistelmä. Kansamme parhaat \"kynttilät\" pystyisivät päättämään ilman ryhmäkuria ja ihan omilla aivoillaan.
Jos näin ajattelet et voisi olla kauempana todellisuudesta kuin nyt olemme.Haukkumatta puoluekuria tai muuta typeryyttä yhtään lisää emme todellakaan tässä median hallitsemassa maailmassa saa edustajiksemme niitä parhaita tyyppejä.
Esimerkki! Minusta esim. Nalle Wahlroos olisi juuri sellainen , mutta hänpä ei ole kiinnostunut politiikan surkeista vesistä kun tietää , että oikea valta on muualla kuin eduskunnassa. Wahlroos kuitenkin virkistää joka kerta kun hän jotain sanoo.Sellaista omaa ajattelua kaipaisin myös edustajaltani, mutta tokkopa onnistuu kun valituksi tuleminen edellyttää keskinkertaisuutta ja pitkää jäsenyyttä kabineteissa.,,,ns. vallan kammarit tai tupaillat..siellä ne edustajat leivotaan sellaisista ihmisistä jotka ei koskaan ole muuta työtä tehneet ja jos niin väittävät niin senkin valehtelevat.Sen ainoankin duunin antoi joku sisäpiiriläinen.Niitä joutojamppojen hommiahan on paljon tarjolla vaikkapa mediassa...ennenkaikkea YLE:ssä.

hakki kirjoitti...

OrNot

Sääli tuottaa sinulle pettymys. \"Sinun kansanedustuslaitoksessasi olisi vain fiksuja ihmisiä.\" Et voisi olla enemmän väärässä.

Minun mielestäni siellä pitäisi olla itsenäisiä, ulkopuolisesta sosiaaliselta, henkiseltä tai taloudelliselta RYHMÄpainostukselta vapaata ihmistä, jotka tietävät nauttivansa äänestäjien luottamusta. Jotka tietävät, että me olemme juuri heidät valinneet edustajiksemme. Ja tietävät, että he myös ratkaisuistaan vastaavat. Heillä ei ole puoluetta, puoluekuria rollaattorinaan tai omaa mukavuudenhalua, kyvyttömyyttä tai laiskuutta syyttää epäonnistumisestaan, toimettomuudestaan tai tuloksettomuudestaan. He ovat itsellään, omillaan.

Eikä minua häiritse sekään, että he haluavat leimautua määrätyn puolueen edustaman ajatussuunnan kannattajaksi. Kunhan puolue ei muodostu vastuun kainalosauvoiksi.

Intense66 kirjoitti...

Nykyisin koko sana kansanedustaja on täysin virheellinen ja heitä pitäisi kutsua nimikkeellä puolueenedustaja.

hakki kirjoitti...

Intense66

Puolueita edustavat kansanedustajat. Aivan juuri näin.

Asian vakavuus vielä korostuu sillä, että esimerkiksi oikeuskansleri tai valtionsyyttäjä tai vaikkapa eduskunnan oikeusasiamies ei katso aiheelliseksi tai virkavelvollisuuksiinsa kuuluvaksi nostaa syytettä puolueita ja niitä edustavia kansanedustajia vastaan perustuslain 29§ toistuvasta ja järjestelmällisestä rikkomisesta.

Demokratia vai? Pah. Pahainen politbyrokratia.

Vox Populi kirjoitti...

Hyvä H XLVII !

Tuulimyllyjä vastaan valitettavasti taistelet. Syväkään paatos ja eetos eivät tuo parannusta suomalasten big brother-turhake-huuhaa-fanittajien kykyyn ja haluun yhteisten asiotten hoitamiseksi.

Mutta, entäpä jos tapahtuisikin ihme, ja eduskunta sekä muut rahvaanedustusvaltuustot ja -lautakunnat täyttyisivät havittelemillasi itsenäisesti ajattelevilla, riippumattomilla, fiksuja päätöksiä tekevillä, taitavilla ja rehellisillä kansalaisilla !?
Hallituksen muodostaminen olisi tuskallisen kädenväännön takana, eikä kukaan osaisi sanoa, nauttiiko hallitus eduskunnan enemmistön luottamusta päivääkään muodostamisensa jälkeen. Sellaisen hallituksen työskentelystä puuttuisivat punainen lanka ja johdonmukaisuus. Aina löytyisi vähintään kymmenen kilpailevaa perusteltua ja toinen toistaan viisaampaa mielipidettä asiasta kuin asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

\"Puuttuisi punainen lanka\" jota nyt vedetaan monien mielipiteiden voimalla eri suuntiin. Unohda mielipiteet ja anna tehtavan sanella tyomuodon saannot. Mutta sitahan emme voi tehda koska tuolloin \"kunnia\" kiellettaisiin tekijalta ja sehan onkin juuri syyna mielipiteiden lisaantyvaan tarkeyteen - tietenkin - demokratian nimissa.

hakki kirjoitti...

Vox

Nykyrakennelma, jossa eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta ja kansalaiset maksavat miljardeja veroeuroja pelosta, että heidät tarvittaessa vaihdetaan parempaan, tuskin voittaa esittämäsi vaihtoehdon? Ainakin silloin valitut 200 ihmistä joutuvat käyttämään aivojaan muuhun, kuin seuraavien vaalien rahoituskuvioitten kiertomahdollisuuksien pohdintaan.

Mutta myönnän kyllä, että kovin monilla muutosvastarinta ja mukavuudenhalu tuntuu betonoineen korvienvälit. Yleisesti ottaen oikeusvaltiossa mm. noudatetaan lakeja, ja jos niitä rikotaan seuraa rangaistus.

Anonyymi kirjoitti...

hakki sinä vahvistit kuvitelmani.Sinun eduskunnassasi olisi vain \"fiksuja \" ihmisiä.
Määritelmäsi puoluekurista vapaasta edustajasta joka vastaa suoraan omilleäänestäjilleen edellyttää melkoista fiksuutta.
Uskaltaa ilmeisesti tehdä ikäviäkin päätöksiä vapaana huonosta julkisuudesta.Uskaltaa olla se johtaja jollaiseksi hänet kuvittelemme.Tiedänhän minä unta näkeväni.
Jo se, että istuva presidentti ottaa esille yhden puolueen ns. katkeruuden osoittaa ettei hän ole noussut puolueiden yläpuolelle koko kansan johtajaksi. Miten voimme edes kuvitella että kabinettijyrät ja puoluepukarit pystyisivät edustamaan muita kuin tasa tarkkaan vain omiaan ja ennenkaikkea omia etujaan.Yhteistä hyvää ei ole kuin minun unissani.

hakki kirjoitti...

Istuva presidentti ei ilmeisesti ole kehittynyt niistä ajoista, jolloinhän oli ay-lakimies, anteeksi ay-lakihenkilö.

\"Määritelmäsi puoluekurista vapaasta edustajasta joka vastaa suoraan omille äänestäjilleen edellyttää melkoista fiksuutta.\" Halukkaita on aina. Pelisäännöt tehtiin selväksi jo 1919. Mutta 25-vuotinen presidenttiys rapautti demokratian.

eurooppalainen kirjoitti...

Jo Platon tajusi, että valtaa pitävien tulee olla kasvanut vastuuseensa. Vallanpitäjillä on kautta historian ollut erityisvapauksia, mutta näitäkin vapauksia suurempi vastuu. Tätä vastuuta, eivät nykyiset vallanpitäjät tunnusta.

-Kärkevästi ilmaistuna ratkaisu on monarkia.

hakki kirjoitti...

eurooppalainen

Olen kieltämättä valmis myöntämään, että Ruotsin kunkkuperhe toimii paremmin maansa viennin samettisenanyrkkinä kuin Haloska meidän, mutta rajansa kaikella. ;-) Kas kun et ehdota sitä valistunutta diktatuuria? Ehkä se valistus tulee Platonilta?

Demokratian hyviä puoliahan on juuri se, että vallanpitäjät vastaavat, eli saavat sekä valtansa että vastuunsa kansalta. Eikö olekin sääli, että emme elä demokratiasa?

Tobe kirjoitti...

Ruotsin kungaparet on todella kadehdittava etu meihin harmaisiin hiirulaisiin ja muumimammoihin verrattuna.Kuninkaallisiin kun sisältyy se lisäarvo ja arvojohtajuus mitä meidän sosialidemarille ei saa vaikka kansa pyytäisi.
Tokkopa maa kuitenkaan yhdestä Halosesta pilallekan on mennyt.Enemmän naurattaa nuo Kuuban pankkimatkat kun samalla säästetään ja uhkaillaan kansalaisia.Esimerkin voima ei mene perille.Kun Niinistö haluaisi leikata kuluja arkadianmäellä niin eipä onnistu kun 1kpl Tiitinen pysäyttää kaiken.Antaisivat edes ne viinit juoppojen juotavaksi.

hakki kirjoitti...

OrNot

Taidat olla ajastasi huikan jäljessä. Meillä ei ole arvojohtajaa vaan arvovaikuttaja. Johtajana oleminen kun on niin kamalan epädemokraattista.

Tobe kirjoitti...

Vaikutuinhan minä kun arvoja tarjoat.Kuten kirjoitit olen \"huikan jäljessä\" .

Cristina Andersson kirjoitti...

Hakki

Olen paljon mietiskellyt tuota "joku muu" kampanjaasi.

Entä jos vaaleissa tulisi 100000 joku muu ääntä? Mitä sitten? Vaikuttaisiko se mihinkään? Vai vaientaisiko maan tapa senkin?

hakki kirjoitti...

Cristina Andersson

Juuri siitä keskustelemme Toben kanssa viimeksi artikkelissa http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/18008/kotimaani-ompi-suomi .

Minä uskon ihmiseen, yksilön yritteliäisyyteen ja voimaan sekä toimivaan demokratiaan. Sitä järjestelmämme ei ole. Mutta kansalaiset tämän maan ovat rakentaneetkin ja herkkäuskoisuuttaan antaneet hoitovastuun vastuuttomille. Halutessaan kansalaiset sen voivat myös muuttaa.

Minkään yksittäisen poliittisen "aatteen", puolueen tai messiaan taakse ei saada organisoitua sellaista muutosvoimaa, joka järjestelmän nykysäännöillä voisi aikaansaada minkäänlaista muutosta. Ei ainakaan näkyvissä olevassa tulevaisuudessa (10 - 20 vuotta). Ja sitten kun se olisi saatavissa tapahtuu vihreiden oireyhtymä. Liikkeestä kuoriutuu puolue. Ja sekin kesti yli 20 vuotta.

Mutta minä uskon myös siihen, että suuri osa ellei jopa suurin osa kansalaisista on kurkkuaan myöten täynnä puolueiden ja poliitikkojen vastuuttomuutta, jopa kansalaiset halveksintaa varsinkin vaalien välillä. Jos saataisi ihmiset ymmärtämään, että JOKAINEN äänestyslippu on viesti. Myös jokainen hylätty lippu. Ne kun ovat ainoat aidot protestit, jotka keskittyvät juuri siihen ja vain siihen; protestiin.

Jos JOKU MUU osoittautuu valtakunnalliseksi ääniharavaksi (yksittäisenä maan eniten kannatettu vaihtoehto) voit jo olla varma, että media alkaisi herätä havaitsemaan, että kaikki demokratiassamme ei ehkä sittenkään ole ihan kunnossa. Jos päädyttäisi 100.000 hylättyyn, löytyisi "muutoshalukkuutta" joka puolueesta ja 200.000 hylättyä olisi jo poliittinen skandaali, joka asettaisi kaikkien puolueiden legitimiteetin kyseenalaiseksi, kolme suurta mukaan lukien. Ja saattaisi poliisilla olla syytä laajentaa vihjepuhelimensa asia-aluetta myös poliittiseen korruptioon.

Sillä mitä se kertoo kansalaisten mielipiteestä, että he haluavat käyttää oikeutensa ja äänestää, mutta eivät hyväksy ensimmäistäkään puolue/ehdokas yhdistelmää vaan äänestävät mieluummin tavalla, jossa ääni joudutaan hylkäämään?

Cristina Andersson kirjoitti...

Jos tämä jatkuu, niin joku muu voittaa:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1092524

Kiitos, menen lukemaan keskusteluanne.

hakki kirjoitti...

Cristina Andersson

Moiset lisäävät edellytyksiä JOKU MUUn voitolle, mitta eivät varmasti tuo muuta kuin kasvavan määrän nukkuvia äänioikeutettuja. Eikä mikään yhteiskunnallinen liike toimi itsestään.

Kun lähtökohtana on pidettävä tyytymättömien tai oikeammin ehkä raivostuneiden äänioikeutettujen kriittistä massaa, on siitä vielä pitkä tie vaalivoittoon. Sen verran "epätavallisesta" vaikuttamiskeinosta on kysymys.

On saatava äänioikeutetut havaitsemaan, että

muuta rauhanomaista muutosmahdollisuutta ei ns. tavallisella äänestäjällä enää ole,

perinteitä äänestää sitä yhtä ja samaa puoluetta voi esille tulleen öykkäröinnin ja lahjomatapausten perusteella ei tarvitse eikä pidä jatkaa,

hylättäväksi jätetty ääni on demokratian pelisääntöjen mukainen tapa toimia tilanteessa, jossa äänestäjä ei löydä oman äänensä arvoista puolue/henkilöyhdistelmää annetuista ehdokaslistoista,

hylättäväksi jätetty ääni on saman ääntenlaskun kohteena kuin "numeroäänetkin", jos niitä tulee vähän niillä ei ole merkitystä, jos niitä tulee paljon ne ovat vahva viesti tärkeässä asiassa,

ääni annetaan juuri siinä kansalaisen kannalta tärkeimmässä asiassa, toimivan demokratian palauttamisen vaatimuksessa,

hylättäväksi jätettävä ääni ei ole korvattavissa nukkumalla, siis jättäytymällä äänestämättä, se kun ei ole kannanotto, ei aktiivisuutta, eikä ääntä edes lasketa vaan se on vähennyslaskun tulos,

samalla tavalla kuin muutkin ehdokkaat JOKU MUU tarvitsee aktiivisten ja työteliään kampanjatukiryhmän, jotta tieto hänen ehdokkuudestaan ja perusteet hänen kannatukselleen saadaan jaettua kaikille äänestäjille.

Kampannjasloganina voi leikkimielisesti olla :

JOKU MUU Eduskuntaan 2011 - koska olet sen arvoinen.

hakki kirjoitti...

Tiedoksi

Olen uudelleen julkaissut tämän kirjoitukseni, koska blogipohja ei tuo siinä käytävää keskustelua Viimeksi kommentoidut - listalle, ja koska pidän keskustelua asiasta kansallisesti tärkeänä.

Willer kirjoitti...

Olisikohan järkevää ensin opetella suomenkieli? Kieliopillisesti kirjoitettu kieli on huomattavasti uskottavampaa kuin ylläoleva söherrys.

Enola G kirjoitti...

Vai oiskohan parempi opetella luetun ymmärtämistä.
Tämä ei ole kieliopillinen pilkunviilaajien klubi
Tärkeintä on asiasisältö joka mielestäni ilmenee
edeltävistä kirjoituksista täysin selvästi.
Edellyttää tietysti älyllistä toimintaa jota taas
kieliopin viilaus ei tarvitse, oli hauska tavata
neiti Tex Willer
Tässä pisteitä ja pikkuja pistä ne oikeille paikoilleen
jotta saat sielullesi rauhan ,,,,,,,,,,,,,,,,,,..................

hakki kirjoitti...

Voi jos pisteet ja pilkut olisivatkin ainoat väärissä paikoissa olevat päättäjät yhteiskunnassamme. Kiitokset Enola G:lle välivarastosta, josta jokainen saa poimia haluamansa.

rannanjärvi kirjoitti...

Me oomma täällä Pohojanmaalla tullehet sellaseen meininkihi, et systeemi ei muuks muutu niin kauan ku pualueet pitävät kansanerustajat pihreissänsä. Oommekin päättäneet antaa äänemme sille ehrokkaalle, joka on kaikista köyhin ja surkehin puolueesta riippumatta. Jokaanen voi pitää oman pualueensa kun vaan muistaa kahtoa omasta köyhimmän. Näin oomme ajatellehet vahvistaa tätä surkiata sosiaalihualtoa ja tukia vähempiosasia aina eläkkeeseen saakka. Meirän systeemin mukaan vähävarasista etuasemas on sellanen, joka synnyttää erustaja-aikana tai jos tietää kohralleen tulevan vaikian leikkauksen tai muun sairauren. Meirän porukan nimi on Roopin Hoori by Pohojanmaa. Porvaripualueis käy jo kova kohina. Yrittävät saara ehrokkaiksi mahrollisimman rupua sakkia. Näyttää vaan siltä, ettei kukaan rehellinen rupu suastu porvareitten ääniharavaks. Täsä meirän JOKU MUU. Pankaha paremmaks jos kantti kestää.

hakki kirjoitti...

rannanjärvi

Näyttävä vaihtoehto. Muta vaalijärjestelmästä johtuen suurimman hyödyn nappaavat poliittiset ura-ohjukset. Ja sitä sakkia ei Roopin Hoori by Pohojanmaa saa tällä keinoin järjestykseen. Ei puukoilla, ei puntareilla...