torstai 22. huhtikuuta 2010

Äkkipikainen ja pitkävihainen

Hallitus on ydinhevosensa valinnut. Voittajia lienee ollut kaksi, kokisten teollisuus ja työnantajat sekä Kepulandia. Omansa saivat siis TVO ja Fennovoima. Lehdellä jäi soittelemaan Fortum, alan vanhin toimija.


Kun aikoinaan on päässyt läheltäkin seuraamaan eturivin poliitikkojen, valtionhallinnon virkamiesjohdon  ja elinkeinoelämän johtajien herkkää hipiää ja vieläkin herkempiä liikavarpaita jää päätöksessä miettimään, mikä merkitys Mikael Liliuksen bonusten ympärillä vuosi sitten tapahtuneella vellomisella oli tässä päätöksessä? Jokainen asiasta jotain todella tietävä kieltää kaiken, mutta kun vanhat merkit paikkansa pitävät saattaa olla niin, että tässä oli poliittisen imperiumin vastaisku.


Suurin häviäjä ei suinkaan ole Fortum, sehän voi tämän jälkeen keskittyä ulkomaisiin hankkeisiin. Suurin häviäjä on suomalainen veronmaksaja.


Kumpaakaan atomimyllyä ei suomalainen veronmaksaja suoranaisesti joudu rahoittamaan. Sen tekevät osakkaat. Ydinvoimapäätöstä edeltävällä risupaketilla sen sijaan siirrettiin taas pitkäksi aikaa suuri osa verovaroja tukemaan maa- ja erityisesti metsätaloutta. Menipä se sitten ruokohelpin kasvattamiseen, risujen hakettamiseen tai tuulimyllyjen pyörittämiseen maa-alueeilla. Esitettyjen laskelmien mukaan 2 miljardin tulonsiirto tukina - arvaappa minne - on jälleen nähnyt päivänvalon. Ja kyseessä ovat vasta laskelmat. Niilläkin kun on ollut taipumus ottaa huomioon poliittiset realiteetit.


Se raha on jälleen pois hyvinvointiyhteiskunnasta. Jostain kai sitten on leikattava? Terveydenhoidosta, vai sosiaalitoimesta vai opetuksesta?


Kyllä se Mauri osaa.

15 kommenttia:

Eekki kirjoitti...

"Kumpaakaan atomimyllyä ei suomalainen veronmaksaja suoranaisesti joudu rahoittamaan. Sen tekevät osakkaat. Ydinvoimapäätöstä edeltävällä risupaketilla sen sijaan siirrettiin taas pitkäksi aikaa suuri osa verovaroja tukemaan maa- ja erityisesti metsätaloutta."

Sanasi "suoranaisesti" on tässä avainasemassa. Ilmaus tarkoittaa siis sitä, että veronmaksajalle tämä tulee kalliiksi jokatapauksessa. Minusta ärsyttävintä tässä on tuo politiikan koplauskäytäntö - "sulle, mulle, sulle, mulle . . . ". Asioita ei käsitellä sellaisinaan - ei edes näennäisesti yritetä, vaan koplaus julistetaan kaikelle kansalle.

Risupaketin koplausmiljoonat ovat äärettömän lukuisat. Ja kalliit. Veronmaksajille.

hakki kirjoitti...

Eekki, long time no hear

"Asioita ei käsitellä sellaisinaan - ei edes näennäisesti yritetä, vaan koplaus julistetaan kaikelle kansalle. Risupaketin koplausmiljoonat ovat äärettömän lukuisat. Ja kalliit. Veronmaksajille." Kakkua osataan jakaa, mutta kasvattaa sitä ei osata. Tai ehkä sen kasvattaminen on juuri veronmaksajan rooli tässä "partnershipissä"?

Tässä on jälleen kyse vähintään sadoista miljoonista vuodessa, mahdollisesti muutamasta miljardista sitten kun toteutuneet kulut joskus ehkä saadaan esille. Ja se raha on muusta pois.

Se, että Mauri poika ylpeilee saavutuksellaan, on ymmärrettävää. Muistini mukaan kukaan Kepun mafiosoista ei aiemmin ole ministerikautenaan saanut ryöstettyä yhteisistä varoistamme moista määrää. Häneltä se onnistuu toistuvasti. ELYjä, AVIa, pakkosiirtoista aluepolitiikka, moottorikelkkatehtaan investointi- ja soffatehtaan innovaatiotukia ja päälle vielä maatalous- ja maaseutu- ja EU-tuet. Jos tämän leikin kokonaishintalappu ei ylitä 10 miljardia vuodessa, olen hämmästynyt.

Ja edelleenkin. Tuo raha on muusta pois. Minusta ärsyttävintä on, että me - sinä, minä ja meidän kaltaisemme annamme sen tapahtua. Ja vielä kuvittelemme voivamme vaikuttaa politiikkaan äänestämällä Maurin ja hänen kaltaistensa meille antamista vaihtoehdoista.

OneUp kirjoitti...

Samoilla linjoilla, hyvaa tekstia ja valitettavasti totta.

http://oneup.blogit.kauppalehti.fi/blog/18380/fortum-ja-ydinvoimapeli-vol-2
Omaa pohdintaa blogista.

"Hyvalla tuurilla tama risupaketti myos nostaa puun hintaa (todennakoisesti tekeekin) ja nain ollen ahdistaa metsateollisuuden entista ahtaampaan rakoon. Hyvalla tuurilla puun nouseva hinta kompensoi taysin metsateollisuuden saaman hyodyn halvasta energiasta ja raskaan teollisuuden pako Suomesta ei hidastu ollenkaan. No tama tuskin Mauria kiinnostaa, paa-asia, etta metsanomistajat ovat tyytyvaisia."

Hyva maalaisliitto!

PS. on erikoista, etta ydinvoiman vastustajat ovat huolissaan ydinonnettomuuden riskista. Riski on Suomessa olematon (modernin laitteiston, tiukan valvonnan yms. takia). Outoa, etta nama samat henkilot eivat ole huolissaan Venajan rajan laheisyydessa olevista reaktoreista, joiden kaytto-ikaa on jatkuvasti pidennetty ja jotka eivat enaa tayta lansimaisia standardeja. Kuten tiedamme hiukkaset eivat pysahdy Suomen rajalle (vrt Islannin tulivuori).

hakki kirjoitti...

OneUp

Siirrymme kepulaisten johdatuksella ja kokiksien peesatessa yhä voimakkaammin tukitalouteen. Mutta niitä tukia ei kohta löydy enää mistään. Siinä saa olla tosi tuottoisat vientituotot, joilla rahoitetaan kepun maaseudulle siirtämät tuet. Kepulit ilmeisesti halajavat uutta Sampoa, kaiken puuraaka-aineen ylisuureen hintaan ostavaa energiasektoria, entisen sellupohjaisen metsäteollisuuden tilalle.

Mutta ei sellaista ikiliikkujaa ole enää globaalissa markkinataloudessa. Eikä ainakaan näin pienen kansakunnan osalta. Talouden lainalaisuuden, eivät kansalliset poliitikkojen siltarummut, määrittävät kansakuntien elinehdot. Ja sitten kun kokikset sen edes havaitsevaty, on jo liian myöhäistä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Kun tarkastelee TVO:n ja Fennovoiman taustoja, on todettava että teollisuus ja kauppa varmistivat itselleen edullisen energian, ydinpommien raaka-ainetuotannon sivutuotteena syntyvän energiarahastuksen sijaan. Tuetaan omaa, ilmastosasteetonta energiaa, eikä rauhaa rakastavien naapureiden plutoniumpommien raaka-ainetuotantoa.

Fortumin poisjättö oli hyväksyttävä temppu. Koskivoimalla on hankittu jo muhkeat optiot koko johdolle ja lisää tulee osakkuudesta uusiin, mutta voi tulla vähän kilpailuakin.

Poliittinen suhmurointi risurahojen lypsyllä luo Maurille pääministerioption ja vihreille poliittisen pelastusrenkaan. Lisäksi viheranarkistit saavat vuosiksi puuhaa voimaloiden rakentamisen yhteydessä ja tuulimyllyjen katveessa. Myös demarit ollenevat työn ja tuotannon takia tyytyväsiä, vaikka puoluepolitrukit
määrännevätkin SAK:n tuella vastustamaan koko asiaa.

Kaikkiaan asiallinen päätös, jota vain pilaa tyypillinen poliittinen iltalypsy. Mitähän Iiro sanoisi? Luulen että; joskus sentään järki ja maan hyväksi toimiminen hyväksytään, vaikka pitihän tässäkin maalaisliiton lypsää.

hakki kirjoitti...

PLM

Se joka tästä selkeimmin kärsi tästä "energiapaketista" on suomalainen veronmaksaja. Mielestäni asiallisesta päätöksestä ei voi taaskaan olla puhettakaan. Kilpailutilanne ei siitä olennaisesti parane, että kahdesta toimijasta siirrytään kolmeen. Ja Fortum saanee mahdollisuutensa toimittaa "rauhaa rakastavien naapureiden plutoniumpommien raaka-ainetuotantoa" huoltavan myllynsä.

Mutta sillä, mitä mieltä Iiro asiasta on evvk.

heppa kirjoitti...

Minusta tuolla kyllä lukee Fortum, tosin vain n.25% omistusosuudella:
http://www.tvo.fi/www/page/151/

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Hakki!
"Se joka tästä selkeimmin kärsi tästä "energiapaketista" on suomalainen veronmaksaja. Kumpaakaan atomimyllyä ei suomalainen veronmaksaja suoranaisesti joudu rahoittamaan. Sen tekevät osakkaat. Mielestäni asiallisesta päätöksestä ei voi taaskaan olla puhettakaan."

Minun mielestäni niin asiallinen päätös, kuin vain ent. Kekkoslovakiassa voi syntyä. Jos rauhaa rakastavassa naapurisamme menee aikaa n. 200v että siitä tulee länsimainen demokratia, niin Suomelta vaatii ainakin 100 vuotta että siitä voisi tulla EU:n järkevä osavaltio - josko EU:stakaan mitään tulee.

P.S. Lueppa muistelmat, niin tiedät mitä mieltä Iiro on politiikasta. :-)

hakki kirjoitti...

PLM

No niinhän minä sanoin. Ei asiallinen ollenkaan. Vaikka rakenteita ole vieläkään purettu, Kekkoslovakian lopusta on kohta 30 vuotta. Miksi ihmeessä meidän pitäisi moista enää ottaa ajattelumme lähtökohdaksi? Ja jatkuvaksi, kasvavaksi taakaksemme?

hakki kirjoitti...

heppa

Ptruu nyt polle.

Jos 125% haetaan ja saadaan 25%, osakkuusyhtiön kautta siitä tuskin voi tehdä johtopäätöstä, että ollaan jotain positiivista saatu. Se mitä on saatu on korkeintaan puolue-eliitin kansainvälinen sormitervehdys, Up yours.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

No ei pitäis. Ei ja ei. Ei sitten millään. Mutta se on POLIITTINEN realitetti. Edustajat tunnet; Väyry, Pikkarainen, Heinähattu etc.. Niitähän on ihan liikaa.

P.S. Sitä mieltä olisi Iirokin. :-)

forum Fortum kirjoitti...

Hyvää tekstiä, pojat! Olette huomanneet kuinka hyvin Kepu ja MTK hoitavat asioitaan. Ne tekevät sen sukupolvesta toiseen. Demarit ja SDP ovat tyytyväisiä voimalaratkaisuun niinkuin pitäisi koko Suomen kansankin olla.
Joitakin havaintoja haluaisin täsmentää. Fortumin näennäinen tappio on firman voitto. Fortum menee mukaan itäisen Euroopan voimalahankkeeseen. Siellä on finaalissa ainakin kolme voimalaa ja teollisuuden kasvupotentiaali kovassa nousussa. Siellä tarvitaan sähköä paljon ja nopeasti. Veikkaanpa, että Itä-Euroopan uusi mylly, jossa Fortum ja Eon muodostavat rungon jauhaa sähköä ennen kuin luvan saaneista kumpikaan luvan saava on harjakorkeudessaan. Fortum myhäilee tyytyväisenä. Homma meni sille suoraan pataan.
Risupaketti on aikapommi enemmän kuin ydinjäte. Siinä Kepu ampui omaan nilkkaan. Humus on yksi niistä perusaineista öljyn ja puhtaan veden ohella, joka maailmasta loppuu tällä menolla hyvinkin pian. Kun turve, kannot, oljet,risut ja vesakot niputetaan palamaan niin siinä palavat ennen pitkää omat pöksytkin. Nuorena miehenä Saudissa ollessani sikäläiset rättipäät ihastelivat meidän humusvarojamme (suot) ja ostivatkin muutaman laivallisen turvetta.

hakki kirjoitti...

forum Fortum

"Risupaketti on aikapommi enemmän kuin ydinjäte. Siinä Kepu ampui omaan nilkkaan." Pitkällä aikajänteellä varmasti juuri näin. Mutta kun vanhat merkit paikkansa pitävät, kun sinne asti eletään me muut kuin kepulit maksamme siitäkin. On se vaan niin ketku porukka.

Ainoa tapa, jolla olisi edes teoriassa mahdollisuuksia estää kepulien jatkuvaa ulosmittaamis- ja iltalypsytoimintaa, olisi jättää heidät hallituksen ulkopuolelle. Käytännössä se edustaisi silloin sinipuna- tai vihertävää kansanrintamahallitusta. Mutta niin kauan kuin maaltamuuttoa suuressa määrin tapahtuu, ensimmäinen sukupolvi menee retkuun tähti ja koivu kuvitelmin. Ja sitten tulee joku siilinjärveläinen perinteisen kaupunkilais-/toimihenkilöpuolueen johtoon.

Käytännössä ainoa mahdollisuus saada aikaan merkittävää muutosta on kuitenkin muistaa äänestää ja kirjoittaa lippuun mitä muuta tahansa paitsi ei numeroita. Itse kirjoitan JOKU MUU.

Oijoi kirjoitti...

Tukia vaan tuloo..

"Ydinvoimapäätöstä edeltävällä risupaketilla sen sijaan siirrettiin taas pitkäksi aikaa suuri osa verovaroja tukemaan maa- ja erityisesti metsätaloutta."

Vaan perskeles kun Hakki, Kepu ja sen mettävirkamiehet eivät ole vielä huomanneet, että yksityismetsänomistajat ovat keskimäärin kuuskymppisiä, moni jo liikuntarajoitteinen. Lapsensa eivät palaa enää metsäkulmille ja Pekkarisen risutukipoteille ennenkuin maksetaan päivärahat, käyttöön saadaan työsuhdeauto ja työnantajan välineet ja bensat sekä kirvesmiehen tuntipalkka ( 20 euroo / h ).

Täs on jo samantekevää kuka risua kasvavat pohjat niinku omistaa.

Joutuvat vaan kehäkolmosen ulkopuolelle valtion - ja yksityisten metsiin tuomaan risunkatkojat ja kerääjät kuten jo Lapissa Mettähallitus - työväen ihan jo itestään Thaimaasta..

hakki kirjoitti...

Oijoi

Kun itsekin olen tuon maagisen rajan ylittänyt, ei asia ole jäänyt havaitsematta. Ja kohta todella Thaimaasta tuotetaan metsuritkin. Mutta tieto siitä vain lisää ärtymystä. Sillä viitaten kokemuksiin kiinalaisista kivenhakkaajista, näistäkin nousee vielä meteli, kun kepukansa jättää työehtosopimusten mukaiset palkat ja työnantajamaksut maksamatta oman tuloksensa maksimoimiseksi.