tiistai 22. syyskuuta 2009

Globaalit säännöt ja direktiivit

Paperiversiossa Arno Ahosniemi tuo esille hyvän, toivottavasti jo toteutumassa olevan ajatuksen.

"Metsäteollisuus heitti nimittäin maanantaina ilmaan ajatuksen, että puusta jalostetut tuotteet saisivat Kööpenhaminan ilmastosopimuksessa erityisaseman. Esimerkiksi suurten rakennustenpuurakenteet sitovat hiilidioksidia, mutta niillä ei ole ilmastosopimuksissa erityistä asemaa."

The early bird catches the worm.  Nimenomaan juuri nyt, kun myös Suomen toimeentulologiikka on hakusessa, on syytä pitää mielessä, että "Suomi elää metsästä" myös jatkossa. Ei yksinomaan nykyisenlaisilla tuotteilla, vaan toivottavasti syntyvien uusien metsän ja puun hyötykäyttöön perustuvien yritysten, uusilla tuotteilla. Rakentamalla omaa soppeamme esimerkiksi juuri puusta valmistettujen ympäristötuotteitten ympärille ja ehkä yhdistämällä siihen vielä muutakin osaamistamme saatamme olla mukana monipuolistamassa vientimme teollista pohjaa meille uusilla vientituotteilla.

Ja sitten tarvitaan enää ne tuotteet.

6 kommenttia:

tutkija Pohjanmaalta kirjoitti...

*** Ja sitten tarvitaan enää ne tuotteet. ***

Mutta onhan nuo jo. Puurakentaminen. Opintomatka Kanadaan valaisee hyvin, kaikki pientalot ovat puusta rakennettuja. Ja hieman isommatkin asuintalot. Puurakentamiselle voitaisiin antaa joku veroporkkana ilmastonmuutoksen torjunnan merkeissä.

Siihen se sitten kait jääkin. Huonekalut kait tulevat aina olemaan puusta, mutta niiden puuta sitova volyymi on kuitenkin hiilinielujen kannalta pientä.

Kirjoitan tätä juttua jykevien hirsiseinien sisällä, paksuutta on käsin veistetyllä hirrellä kolmisenkymmentä senttiä. Varsinainen menneiden ajan sankareiden kädenjälki. Näissä hirsissä on hiili ollut sitoutuneena kohta jo 200 vuotta. Ja varmaan vielä toisetkin 200.

hakki47 kirjoitti...

tutkija Pohjanmaalta

Se, että itse niitten hirsiseinien sisältä kirjoitat ei vieä kauheasti kansantaloutta lämmitä. Pitäisi hankkia kadonnutta osaamista rakentaa puisia kerrostaloja kaupunkialueille. Ja vielä vietäväksi muihin maihin. Joko sellaisenaan, tai paketteina, tai lisensioituna tai.... ja saada tuo kaikki vielä rahastettua.

tutkija Pohjanmaalta kirjoitti...

**** Pitäisi hankkia kadonnutta osaamista rakentaa puisia kerrostaloja kaupunkialueille. Ja vielä vietäväksi muihin maihin. Joko sellaisenaan, tai paketteina, tai lisensioituna tai…. ja saada tuo kaikki vielä rahastettua. ****

En minä kerrostaloja - ainakaan kovin korkeita - lähtisi puusta rakentamaan. Sensijaan pienempiä kyllä. Jotain yritystä kyllä viennillekin näkyy olevan, mutta kun nuo puutalotehtaiden mallistot ovat sellaisia "käkikelloja" ristinurkkineen. Ja nekin alppimaista kopioituina. Missä luuraa se suomalainen muotoilu puutalojen kohdalla?

Sitten tietenkin on se suomalaisen työn hinta. Markka-aikaan olisi jo aikaa sitten käytetty viennin edistämiseksi sitä d-vitamiinia eli devalvaatiota. Ei näillä hinnoilla lähde tästä maasta kohta vientiin enää mitään. Siirrymme sosialistien unelmoimaan palveluyhteiskuntaan, jossa sitten palvelemme toisiamme ja verottaja vetää oman osuutensa välistä. Ongelmana on vain, mistä se raha sinne lompakkoon oikein tiensä löytää.

Pahat ajat ovat edessä, alkaneetkin jo.

hakki 47 kirjoitti...

Pahat ajat ovat edessä, alkaneetkin jo.

Varmaan ovatkin, mutta ei sitä vielä missään huomaa. Maailma kulkee radallaan.

Mutta jos japanilaiset pystyvät osoittamaan puurakenteisten 6-kerroksisten kestävän maanjäristyksiä, ja niihin väistämättä liittyviä seurannaisia tulipaloja saattaisi meidänkin voida kuvitella pystyvän niitä rakentamaan?

Rami kirjoitti...

Ennen, kun aletaan tekemään kovin suuria satsauksia niitten hiilipäästöjen takia, niin jonkun olisi näytettävä toteen, että se hiili on missään tekemisessä ilmastonmuutoksen kanssa ja onko ihmisellä ylipäätään mitään tekemistä sen asian kanssa. Eiköhän tässäkin asiassa kannattais vähän käytää ns. maalaisjärkeä. Tuolla saimaalla liikkuessa kyllä huomaa, että on vuosimiljoonien aikana pitänyt monenlisia ilmoja!
Kyllä minä ehdottaisin taloudelliseksi pelastukseksi, että laajemmat joukot tekemään kunnolla oikeita töitä. Perseet pois tietokoneen äreltä, tai ainakin puolittaa. Ei tarvii kuin kaikkien kynelle kykenevien nostaa työntekemisen määrää 50%, niin on suomelta huolet pois!

hakki47 kirjoitti...

Rami

Meillä on 505 000 työtöntä ja alityöllistettyä. Julkisen sektorin palveluksessa joku 600 000 ihmistä, joista "ylimääräisiä" 150 000 - 250 000. Samalla vienti tippuu kolmanneksen ja tuotanto jotain parikymmentä prosenttia. Kyllä työtä varmasti löytyy mutta saattaisiko toivoa sen myös tuottavan jotain?