keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Taivaan merkkejä?

Kasteri kysyy, ihmetellemmekö minne kaikki asialliset kirjoittajat ovat kadonneet? Hän lähti Piksuun, missä aika moni aiemmin tällä sivulla ollut, on jo nyt. Tärkeämpää kuin kysyä minne, voisi olla kysyä miksi? Ja mitä siitä vastauksesta omalta osalta sitten seuraa.

Tuon kysymyksen voi tietysti esittää sekä jokainen blogia kirjoittava että jokainen media, myös Kauppalehti. Ja kumpienkin se kannattaa myös tehdä. Meidän, jotka täällä vielä blogailemme tuskin kannattaa paosta sinänsä huolta kantaa. En oikein jaksa uskoa, että valinnan perusteena olisi, että seura ei kelpaisi? Ainoa huoli tulee luonnollisesti meidän kannaltamme siitä, mitä Kauppalehti päättää tehdä. Ja se varmaan riippuu aika paljon sen omista tulevaisuudennäkymistä ja -suunnitelmista? Ja siihen me tuskin voimme kauheasti vaikuttaa. Eihän noin vuoteen kukaan ole juurikaan vaivautunut.

Kun vajaat kaksi vuotta sitten aloin silloisissa "Presson blogit" osiosa kirjoittaa se tapahtui, koska arvioin sen olevan ominaisuuksiltaan:

respektaabeli väline

helppo aloittaminen

riittävästi ”osallistujia”/lukijoita

mahdollisesti kvalifioitunut lukijakunta

toimituksellinen vastuu poistaa häiriköt

saa kirjoittaa nimimerkin suojissa

Nämä kaikki pätevät edelleen.  Viimeisestä sain osoituksen, mielestäni itselleni sopivamman kilpailijan sivustolla evakossa käydessäni. Meissä kirjoittajissa saattaa olla mukana, sinänsä harmittomia kansalaisia, jotka kuitenkin katsovat nimimerkin käyttämisen itselleen ainoaksi sopivaksi muodoksi. Syystä tai toisesta.
Mitä erityistä hyötyä tai haittaa "leimautumisesta" Kauppalehteen on?
Nuo edellämainitut hyödyt pätevät edelleen. Ja olemme luonnollisesti Kauppalehden / AlmaMedian armoilla. Tosin aivan samalla tavalla, kuin olemme kaikkien muidenkin maksutonta blogialustaa tarjoavien armoilla.

Ja kun aikoinaan listasin kehittämisen kohteita, eivät ne ole näiden parin vuoden aikana minnekään hävinneet.

Liian vähän aktiivisia osallistujia, kriittistä massaa ei ole vielä saavutettu.

Liian vähän mielipiteitten vaihtoa, keskustelua ja kehittämistä.

Ja väittäisinpä, että tuo viimeinen on jossain määrin se syy miksi moni on lähtenyt. Onko lähteminen ja siirtyminen muualle sitten omiaan tuota korjaamaan on ihan oma juttunsa. Lähtiöiden kannalta, toivottavasti.

Eli jos elää media varsinaisessa myllerryksessä niin, samanlaisessa taitaa elää myös blogien cyberavaruus? Ja kehitys kehittyy, jatkossakin.

PS.

Kasterin ehdotuksesta huolimatta, en katso olevani asiaton kirjoittaja jäädessäni. Huomattavasti suurempana tappiona pitäisin sinuna sitä, jos et ole saanut edes väärennetyä kutsua Itsenäisyyspäivänjuhlille.

14 kommenttia:

Helge V. Keitel kirjoitti...

hakki47

Sosiaalisen Median käyttäjät ovat tunnetusti liikkuvaa porukkaa. Parvet siirtyvät aika ajoin alustalta toiselle. Kauppalehdessä ei ole mitään vikaa tai moitittavaa. Blogaaminen on meillä vielä varsin uutta. Muutaman blogaajan siirtyminen ei heilauta Kauppalehteä, mutta Piksu piristyy tietenkin siirtymien johdosta.

Piksun perustajat eivät tähtää kilpailuun, mieluummin uudenlaiseen yhteistyöhön ja talouskirjoittelun laajentamiseen. KL on instituutio, jonka takana on rahaa ja valtaa. Piksu on virtuaalinen organisaatio, joka elää pyhällä hengellä.

Moni meistä käyttää myös muita palveluja. Facebook, Twitter, Jaiku, Pownce, Google Docs, http://kknetwork.ning.com/ jne. Minä kirjoitin mm. Taloussanomat Oma Sanassa pitkän aikaan; en ole käynyt siellä pitkään aikaan. Talsassakaan ei ollut mitään vikaa. Sielläkin sai lukijoita, mutta ehkei oikeastaan kukaan välittänyt blogaajien tekemisistä.

Who cares! Mehän olemme ruohonjurrikirjoittajia ja läpänheittäjiä. Vakavampi kirjoittaminen on journalismia. Blogaajat kuuluvat vielä meillä alempaan kastiin. Olemme ehkä alemmuudentuntoisia ja huomionkipeitä. Tiedä häntä, tarvitsemme enemmän aikaa muutoksen analysoimiseen.

Jokainen kirjoittaja kaipaa enemmän lukijoita. Muutenhan tämä on tuuleen puhumista. Ei välttämättä vastatuuleen pissaamista.

Ihmiset vaihtavat säännöllisesti lounasravintolaa ja kahvilaa, mutta palaavat vanhasta tottumuksesta entiseenkin paikkaan.

Muitten motiiveista on vaikea kirjoittaa, mutta on hienoa, että KL sallii sekä uskollisten että uskottomien kirjoittelun jatkumisen.

Sorrun alla olevassa luettelossa yleistämiseen:

Haluamme ehkä monipuolistaa talouskeskustelua
Haluamme luoda jotain uutta
Näköpiirissä siirtymä yksilösuorituksista massaparveiluun
Joukkoälyn testaaminen ja soveltaminen
Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Luova levottomuus tekee hyvää!

hakki47 kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Varsinkin siitä, että luova levottomuus tekee hyvää. Erilaisuus kun on kaiken kehittymisen ja uuden luomisen välttämätön edellytys. Ja nuo kaksi keskimmäistä saattavat hyvinkin kehittyä johonkin.

Mutta kuten itse varmasti paremmin tiedät, raja-aidat voi aina ylittää. Useimmiten ne ovatkin vain omien korvien välissä.

Pitkän linjan mies kirjoitti...

Lukemattomia tuskin kaikki lukemattomat blogit ovat. Syitä on monia kuten lait, säännöt, lukemattomuus ja muut yleiset kansalliset (laiskuus, vastenmielisyys, haluttomuus, periaate etc.) syyt.

Kirjoittamattomuus ja kirjallinen kommunikointi on monille lukutaitoisillekin varsin vierasta. Vanhempi ikäpolvi sai jo kouluaikana opettajilta kuulla, että ei osaa kirjoittaa, eikä ainakaan virheettömästi. Sitä kuulevat myös monet kommentoijat tai kirjoittajat. Kokemukset ovat "kuohinneet" tämän joukon.

Nuorempi ikäpolvi kirjoitti asiallisesti vasta ylioppilaskirjoituksissa. Molemmat on opetettu myös ankaraan itsekriittisyyteen ja monin tavoin. Jotkut voivat uskoa että pitää olla jonkin sortin härikkö, polittiikko tai muutoin kunnian- tahi jukisuudenkipeä kun pitää ihan julkisesti tuoda ajatuksia esille. Jopa aikapula on viitseliäisyyden ohella yksi kirjoittamattomuuden syy.

Eli syitä piisaa ja niitä on turha perätä. Tekstien ja nimimerkkien takaa on joskus vain
otava luovan levoton. Eipä sitä koskaan tiedä mistä jokin oivallus pullahtaa. Joukko keksii harvoin mitään. Se voi jalostaa, mutta keksijä on yksilö. Ajatusten jalostaminen on työtä, jota monet saattavat inhota.

hakki47 kirjoitti...

Pitkän linjan miehelle

Jo ajattelu on kuulemma niin hankalaa, että useimmat kuulemma jättävät sen väliin. ;-) Ja syitä olla kirjoittamatta, ei tarvitse erityisesti keksiä. Mutta hauskaa ja kehittävääkin tämä on. Ja jos saisi railakkaita perusteltuja vastaväitteitä, kritiikkiä, lisänäkökulmia tästä tulisi vielä entistäkin hauskempaa ja kehittävämpää. Eli kuten eräälle ystävälleni totesin; kyllä tämä sanaristikot ja sudokut voittaa mennen tullen.

Meidän ongelmamme, jälleen kerran on kielialueemme pienuus.

Mutta saanen ehdottaa, että tutustuisit Niklas Herlinin kirjoitukseen nettilehdistöstä ja erityisesti miettisit koskisiko ja koskettaisiko joku kommenteista juuri sinua.

Ja nyt tämä poika lähtee uimaan.

mallipoisto kirjoitti...

Kaikki päivät lipuvat nykyisin niin kiireesti, ettei ehdi kaikkea lukea ja kommentoida, mitä haluaisi.

Tänäänkin töiden jälkeen piti käydä ostamassa autoon lumiharja, kun luvassa on vihdoinkin valkoinen maa ja tuisku tuima. Sen jälkeen kierros ruokaostoksille, kotona valmistin aterian, laitoin pyykit kuivumaan, imuroin näkyvimmät kissanhiekka-alueet, luin kirjeen, tein pieniä laskelmia ja nyt sähköpostien lukemisen jälkeen menen katsomaan uutisia. Olen aivan puhki, poikki ja lämsän väsynyt.

Viikinloppuisin ehtii lukea enemmän, ellei satu taas olemaan kiireitä. Pitäsisi alkaa se vuorotteluvapaa jo aiemmin.

jousimies kirjoitti...

Väistämätön kehitys tällä menetelmällä. Ihan omia tuotoksia lukemalla huomaa, että itsekritiikki ei kuulu sanavarastooni. Ei välttämättä ihan hyvä juttu toi jokaisen mahdollisuus avata oma blogi. Homma lähtee alustalta eikä käyntimäärätkään pelasta. Voihan KL saada paljon käyntejä sivuilleen, mutta tuleeko siinä sivussa joku talouselämän "alibin ja seiskan" risteytyksen maine. Vai olisiko ihan "hymy"? Mikäli Piksuun on jotain karsintaa niin uskoisin siitä kehittyvän vakavasti otettavan talouskeskustelualueen. Meinaan vakavasti sillä tavalla, että mainostajatkin huomaisivat sen jossain vaiheessa asiallisena paikkana.

Pitänee alkaa skarpata näitä juttujaan tänne ja keskittyä oleelliseen... talouslehtihän tämä oli, vai...

hakki47 kirjoitti...

mallipoisto

Klon, klei. Näin kai ne jossain Raumalla asian esittäisivät?

Mutta miten Hämeessä? Tai pääkaupunkiseudulla? Mutta toivotaan silti, että me jälkeenjääneet emme muodosta AlmaMedian jakojäännöstä. Nimittäin jos Kauppalehti tai AlmaMedia ei vähitellen ala ymmärtää mitä lisäarvoa se voi aktiivisella, monipuolisella, erilaisella blogistolla saada aikaan voimme aivan yhtä hyvin perustaa vaikka oman sivuston. Vaikka sitä en minä ainakaan tässä vaiheessa vakavissani pidä vaihtoehtona.

helanes kirjoitti...

Vähän ihmettelin tuota "mihin kaikki ASIALLISET kirjoittajat ovat kaikonneet". Paremminkin kai voi kysyä, mihin joidenkin asiallisten kirjoittajien lukijat ovat kaikonneet ja miksi. Itselläni ei ole ollut eikä ole valittamista. US:n blogisivusto on samalla hyvällä pohjalla, ja vaalien tuoksinassa tulin perustaneeksi sinne rinnakkaisblogin, asiallisemman?, ja kun sain jopa lukijoita, jatkankin toistaiseksi, molemmissa.

hakki47 kirjoitti...

archerille

Käsitykseni mukaan yksi keskeimmistä suomalaisista ongelmista on juuri meidän aivan liian suuri itsekritiikki. Omasta mielestäni ymmärrän kyllä hyvin miksi. Siitä huolimatta, että tulkintani ilmeisesti poikkeaa sinun tulkinnastasi.

Siinä, kuvittelemassani tulkinnassasi, että pelkäät blogin ajavan Kauppalehden keltaisen lehdistön osaksi ei mielestäni ole pohjaa. Tämä siis sillä edellytyksellä, että Kauppalehti alkaisi aktiivisesti hakea, ehkä nimenomaan nimimerkkipohjaisesti, asiantuntijoita yrityselämän, kaupan ja talouden eri osa-alueilta pohtimaan tulevaisuutta. Blogiston keskeisimmät voimatekijät muodostuvat määrästä, monipuolisuudesta-erilaisuudesta, vuorovaikutteisuudesta ja luottamuksellisuudesta.

Ja tuo jälkimmäinen lienee se tärkein.

hakki47 kirjoitti...

helanes

Mielestäsi valintasi ovat oivia. Molemmat. Mutta en ainakaan minä, siitä huolimatta, että en kuukauteen kirjoittanut lainkaan, poistin kaikki aiemmat blogini, ja aloitin uudestaan nollilta, ole havainnut merkittävää "lukijakatoa".

Näin omakohtaisen kokemuksen perusteella USn blogi on hyvä vaihtoehto ja täydennys. Ja ajatellen, että se ei millään muulla kuin nimensä puolesta ole perinteinen, se saattaa täydentää äärimmäisen hyvin nykyistä media ja puoluehegemoniaa. Ja jos jotain 5,3 miljoonainen maa tarvitsee se on riittävän näkyviä vaihtoehtoja. Se mitä siellä ei vielä ymmärretä, tai sitten minä en ymmärrä, on nimimerkin positiivinen, rakentava voima.

hikkaj kirjoitti...

Onpas täällä tiukkapipoista, muka asiallista, porukkaa liikkeellä, siis ei täällä vaan tuolla muualla Kauppalehden bloggaajien seassa!!!

Aika kapealla sektorilla olisi kirjoittajien mielestä liikuttava jos on pysyttävä pelkässä taloudessa. Yhteiskunta koostunee muustakin?

Asia asiana on lihatonta touhua. Ikään kuin ihmistä ei olisikaan.

Junttiklubiin ovat minuakin porukalla kyöräämässä ( Vanhis, Vanhis), vaan enpä änskällänikään mäne. ;)

nimim. 'Koululainen'

hakki47 kirjoitti...

hikkaj

Mitä enemmän, mitä eri elämän alueilta ja mitä erilaisempia ovat täällä esille tulevat mielipiteet, sen parempi kaikille. Olipa kyse sitten artikkeleista tai kommenteista.

kasteri kirjoitti...

Hakki47, sinä kuulut näihin asillisin kirjoittajiin. :) Kauppalehden blogit on minusta ihan asiallisia, mutta sen foorumissa on parantamisen varaa. Kuitenkin minusta blogi-sivusto, jossa on mukana keskustelut + uutiset ympäri maailmaa on todella hyvä idea. Tästä syystä kannatan http://www.piksu.net ja äänestin jaloillani. Samalla saan mahdollisuuden aloittaa alusta, sillä blogini on alkuajoista muuttunut.

hakki47 kirjoitti...

kasteri

Kiva nähdä taas vierailijoita :-) sieltä piksusta. Vaihtelu aina virkistää. Puhun kokemuksesta. Ulkopuolelta monet asiat myös selkeytyvät. Ja kuten havaitsit, ei täälläkään "vieraita" väheksytä.